[Valtio tiedottaa] Katsaus ulkomaiden tapahtumiin, päivä 2306

Day 2,306, 15:08 Published in Finland Finland by Ministry of Education FI

USA:n ja Kanadan keskinäinen nokittelu maiden välisen sodan syistä ja seurauksista kiihtyy edelleen. Viikko sitten kerroimme Kemal Ergenekonin kirjoittamasta artikkelista, jossa argumentoitiin Kanadan olevan, varsinkin ulkopoliittisesti, epäonnistunut valtio. Vajaa viikko sitten eräs Kanadan kansalainen kirjoitti vastineensa Ergenekonille, joka herättikin huomiota, ainakin kansallisesti. Xander Kross alleviivaa artikkelissaan Kanadan oikeutta omaan ulkopolitiikkaansa, sekä Yhdysvaltojen omia toimia tämänkertaisen konfliktin aloittajana.

Tuoreempi, alle vuorokauden vanha vastine julkaistiin amerikkalaisen Valiant Thorin toimesta. Thor kertoo, huolimatta artikkelin todennäköisestä negatiivisesta vaikutuksesta hänen puheenjohtajakampanjaansa, olevansa eri mieltä hallinnon kanssa ja vastustavansa sotaa Kanadaa vastaan, varsinkin esitetyillä perusteilla.


Bulgaria ja Romania ovat solmineet hyökkäämättömyyssopimuksen. Kyseisen NAP:in mukaan allekirjoittajamaat eivät yksinkertaisesti saa julistaa sotaa toisilleen huhtikuun 9. päivään asti. Minkäänlaisia sotakorvauksia tai alueluovutuksia eivät osapuolet siis joudu suorittamaan.

Samaan aikaan Chile on tehnyt ilmaiskun Sveitsiin tämän suostumuksella, saapuen Euroopan rintamalle auttamaan liittolaisiaan Puolaa ja Bulgariaa Unkarin uhkaa vastaan. Italiaan ja Ukrainaan asti työntynyt Unkari tuleekin kohtaamaan kaikkien kolmen maan, Chilen, Puolan sekä Bulgarian, suunnalta tulevan hyökkäyksen. Lisää aiheesta voitte lukea Chilen ulkoministeriön tiedonannosta.

Kuitenkin, kuten Balkanin ollessa kyseessä olettaa saattaa, joutui yllä mainittu sopimus heti kovalle koetukselle. Ulkoministeriön saamien, jokseenkin epävirallisten tietojen mukaan useamman rintaman sotaan joutuva Unkari on uhannut lähteä Asteria-liittoumasta, mikäli tämän liittolaiset Serbia ja Romania solmivat hyökkäämättömyyssopimuksen Unkaria uhkaavan valtion, eli siis Bulgarian kanssa. Tähän mennessä ainakin Romania on aloittanut äänestyksen sodan julistamisesta Bulgarialle, joka rikkoisi vastasolmitun rauhansopimuksen, mutta pelastaisi Unkarin. Toistaiseksi kuitenkin äänestys on kaatumassa äänin 4-9.

Ulkoministeriö seuraa tilanteen kehittymistä.


Hiljattain uudeksi Asgardin Supreme Commanderiksi valittu, kauden aikana Suomen puolustusministerinäkin toimiva Kuuro Kana julkaisi muutama päivä sitten ensimmäisen tiedotteen kaudellansa antaen yleiskuvaa vallitsevasta tilanteesta. Yksityiskohtaisempi katsaus Ruotsin ja Germarkin väliseen sotaan, Asgardin Iso-Britannian sotaretkeen, Baltian tilanteeseen ja muihin ajankohtaisiin aiheisiin on ulkoministeriöllä työn alla ja ilmestynee lähipäivinä.


Italian ulkoministeriö kokosi hiljattain vaikuttavaa statistiikkaa eMaailman pelaajakannasta ja heidän jakautumisestaan liittoumien ja valtioiden suhteen. Tutkimuksessa selvitettiin muun muassa aktiivisten pelaajien määrää liittoumittain, näiden voimatasoa sekä edellä mainittujen yhdistelmiä.

Johtopäätöksenä Italian ulkoministeriö toteaa mm. Asterian ja Siriuksen olevan suunnilleen tasavahvat liittoumat, tehden koordinaatiosta ja strategiasta ratkaisevan liittoumien välisessä kamppailussa.
Ulkoministeriö suosittelee tutustumaan artikkeliin syvemmin, mikäli statistiikka kiinnostaa vähääkään.


Iso-Britannian entinen presidentti Kravenn julkaisi pari päivää sitten artikkelin liittyen saarivaltiota uhkaavaan PTO:hon eli vallankaappausyritykseen. Britannian "NewEra Ticket" -puolue on päästänyt maahan serbejä, joiden emämaa on TWO:n kaatumisen jälkeen vastakkaisella puolella UK:n kanssa. Artikkelissaan hän käy myös läpi PTO:ta yrittävien tavoitteita, joita saavuttamalla kohdemaata yritetään vahingoittaa mahdollisimman paljon. Valitettavasti tämä ei ole suinkaan ensimmäinen yritys laatuaan eMaailmassa, vaan artikkelissa mainitaan esimerkiksi Belgia, joka tälläkin hetkellä elää kaappausuhan alla. Useampaankin kertaan ulkomaankatsauksissa käsitelty serbijohtoinen yritys kaapata valta Yhdysvalloissa toimii esimerkkinä ehkäpä pisimmälle päässeestä PTO😒ta kyseisen kokoisessa valtiossa.

PTO on asia, jota pidetään epäeettisenä toimintana ympäri eMaailman, ja sen ei toivota tapahtuvan juuri kellekään. Artikkelin kirjoittaja toivookin briteiltä yhteistyötä ja lujaa yhteishenkeä tämän uhkakuvan torjumiseksi.


- Ulkoministeriö