Harjoitussota Bulgarian kanssa - päivitys tilanteeseen

Day 3,777, 22:21 Published in Finland Finland by Haamu
Huhuu!

Aiemmin olemme kertoneet Bulgaria-Suomi harjoitussotaan johtaneista tapahtumista täällä ja spekuloineet sodan mahdollista alkamisaikaa täällä. Mikäli kaikki olisi mennyt nappiin olisi sota melko pian alkamassa. Toisin on kuitenkin käynyt - Bulgaria on edelleen Etelä-Norjassa Sorlandetissa eli tilanne on siltä osin sama kuin kolme päivää sitten.

Miksi sota ei edisty?
Sopimus tehtiin ja Norja sekä Espanja olivat tiettävästi sen myös hyväksyneet. Kuitenkin sodan koordinaatiossa on tapahtunut useita virheitä - hyökkäykset ovat kohdistuneet väärille alueille ja taistelujen lopputulokset ovat olleet epäedullisia. Tähän on vaikuttanut myös vihamielisten tahojen Combat Orderit. Varsinaista tiedonantoa ei ole edes eduskunnalle annettu presidentin taholta, joten jää arvailujen varaan, mitä todella tapahtuu.

Vaikuttaa myös siltä, että sota Norjan ja Bulgarian välillä on tauolla ja vaatii jatkuakseen Bulgarian NE-äänestyksen läpimenon. Vaikka tilanne ei luonnollisesti ole Suomen hallituksen käsissä, uhkaa presidentti Aquatican kausi muodostua pannukakuksi, jos luvattua sotaa ei saada järjestettyä. Odotan mielenkiinnolla hallituksen mahdollista tilannekatsausta.

-Haamu