Varokaa, ahvenanmaalla asuu sisu!

Day 1,259, 05:37 Published in Finland Finland by TuuttiTonttu

Taistelu on johtanut mielenkiintoiseen kansainväliseen selkkaukseen. Suomen ja Viron välinen rähinä on pakostakin keskeytynyt, Ruotsin kuningaskunta päätti siirtää rajaviivaa. Tähän tarjoutui hieno mahdollisuus, kun Suomi luovutti lohdutukseksi alueensa väliaikaisesti Ruotsalaisten haltuun. Lohdutustahan Ruotsalaiset tulevat tarvitsemaan, sillä todellinen turpalöylyhän heidän kanssaa tullaan käymään tuolla kaukalon puolella. Tänä vuonna ei Hannu Hanheudesta ole hyötyä!

Kartalla on kuitenkin se tilanne, että Ruotsi on hyvää vauhtia ajamassa neuvostoliittoa pois maailman kartalta. Ahdas tilanne muillakin rintamilla on johtanut siihen, että Venäjän suurvallalta alkaa olla paukut loppu. Viron on parasta pysytellä etelässä ihan hijaa, koska kyseistä maata vainotaan nyt kolmelta rintamalta.

Suomessakin asiat on ihan hyvällä mallilla, vaikka maapläntti tällähetkellä on varsinaisen pieni, niin vihdoin koko suomen kansa pääsee nauttimaan oolantilaisten tukifyffeillä rakennetusta saaristoparatiisista.

Päivän sitaatti:
"Meillä on mahdollisuuksia rakentaa tulevaisuutemme, sillä Suomen kansa on säilynyt, valtiokoneistomme on koskematon ja suomalaisten kansallistunto ja kunnia ovat jäljellä kirkastuneina ja entistä määrätietoisempina tulevista tehtävistään." Kyösti Kallio