Vaaliturinointia ja eduskuntamainostusta Vilkulta
Vilkku92
Kansalaiset, jos postiluukuista pursuavat vaalimainokset eivät sitä ole vielä kertoneet, kohta valitaan eduskunta. Jännästi eduskuntavaalit sattuvat samalle päivälle joulun kanssa. No, ainakin vaaleissa hävinneet voivat lohduttautua uusilla lahjoillaan (ei, en toivonut lahjakorttia bordelliin).
Ansiolistani
3x kansanedustaja
Red Jihadin puheenjohtaja
2x RJ:n propaganda-anarkisti
RJ:n ex-tiedotusvastaava
Sisäministeriön alivaltiosihteeri
ex-Valiokuntalainen
Mitä tämmöinen lista ylipäätään todistaa kyvyistäni? Ei välttämättä mitään, mutta ainakin minulla on kokemusta ja luottoa.
Mitä pyrin tekemään?
Mitään varsinaisia, konkreettisia, selviä ideoita minulla ei ole. Mutta tämä johtuu siitä, etten ole vielä keksinyt mitään varsinaista, konkreettista, selvää ideaa. Tämmöistä ideaa en ole keksinyt, koska en ole vielä huomannut systeemissä erityistä parannettavaa. Muutama ajatus on hautumassa, ja kauden aikana saatan jotain ehdottaakkin.
Pyrin noudattamaan RJ:n puolueohjelmaa. Ehkä jopa yritän toteuttaa jotain siinä mainituista tavoitteista, tai ainakin viedä niitä eteenpäin. Tuo ohjelma on tehty jo jokin aika sitten, nyt on aika alkaa toteuttaa sitä muutenkin kuin verojen laskun osalta. Okkius sanoi haluavansa eSuomelle perustuslain. Kannatan tätä. Aion sitä valmisteltaessa myös pyrkiä varmistamaan, että siitä tulee oikeudenmukainen ja tasapuolinen.
Mutta joka tapauksessa aion osallistua eduskunnan toimintaan aktiivisesti, mikä on jo yksi syy äänestää minua: monet vain hakevat kullat ja häipyvät koskaan ehdottamatta tai kommentoimatta mitään. Mutta minä en.
Miksi äänestää minua?
- Minulla on kokemusta
- Aion osallistua eduskunnan toimintaan
- Minulla on sanottavaa asioista
- En kirjoittanut muuria, joten jaksoit lukea artikkelini
Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta kaupan päälle!
Comments
AHEM! o/
Äänestäkää asiamies eduskuntaan!
Nyt uidaan syvällä, todella syvällä.
Ui itseksesi vaan.
"Nyt uidaan syvällä, todella syvällä."
Ei sinun siitäkään huolimatta tarvitse poltella siltoja ihan jokaisen ehdokkaan väliltä.
"- Minulla on kokemusta"
Varmasti. Kertoisitko lisää saavutuksista aiempien kolmen kongressikauden aikana? Läpimenneitä aloitteita esimerkiksi?
"- Aion osallistua eduskunnan toimintaan
- Minulla on sanottavaa asioista"
Eikö näiden nyt pitäisi olla itsestäänselvyyksiä ja välttämättömyyksiä kongressiehdokkaalle? Ei kai kenenkään pitäisi äänestää henkilöä joka ei aio osallistua toimintaan tai jolla ei ole mitään sanottavaa mistään.
"- En kirjoittanut muuria, joten jaksoit lukea artikkelini"
Jaksoin lukea myös Okkiuksen artikkelin. Se oli parempi.
Varmasti. Kertoisitko lisää saavutuksista aiempien kolmen kongressikauden aikana? Läpimenneitä aloitteita esimerkiksi?
Kongressinedustajan kokemusta ei voida mitata läpimenneiden aloitteiden tai tehtyjen aloitteiden mukaan. Keskusteluissa mukana olo, päätöksentekoon vaikuttaminen ja asioiden eteen työn tekeminen painavat vaakakupissa astetta enemmän.
"Eikö näiden nyt pitäisi olla itsestäänselvyyksiä ja välttämättömyyksiä kongressiehdokkaalle? Ei kai kenenkään pitäisi äänestää henkilöä joka ei aio osallistua toimintaan tai jolla ei ole mitään sanottavaa mistään."
No olikos sitten niiden mainitsemisessa jotain haittaa? Tuleepahan osoitettua, että ehdokas on äänen arvoinen.
"Jaksoin lukea myös Okkiuksen artikkelin. Se oli parempi"
Okkius on verbaalilahjakkuus - todella taitava kirjoittaja(kun hänet ensikerran tapasin hän voitti erään kirjoituskilpailun - itse olin kolmas ja tulin täten hänen päihittämäkseen). Hän on myös e😜residentti, moninkertainen kansanedustaja ja ministeri. Vilkun tulee ottaa tämä suurena kunniana mikäli vertaat häntä Okkiukseen.
"Kongressinedustajan kokemusta ei voida mitata läpimenneiden aloitteiden tai tehtyjen aloitteiden mukaan. Keskusteluissa mukana olo, päätöksentekoon vaikuttaminen ja asioiden eteen työn tekeminen painavat vaakakupissa astetta enemmän."
Jos näin todella on, niin voisiko ehdokas itse kertoa missä määrin hän esimerkiksi viime kongressikaudellaan toteutti näitä seikkoja. Enkä nyt tarkoita pelkkää "jaan" toistelemista äänestyksestä toiseen, vaan oletan että edustajalta löytyy myös merkittäviä kannanottoja tai ehdotelmia. Tai vaikkapa omaa näkemystä keskustelua herättäneestä (ja puhetta varmasti tulevaisuudessakin herättävästä) rekrytointikilpailusta?
"No olikos sitten niiden mainitsemisessa jotain haittaa? Tuleepahan osoitettua, että ehdokas on äänen arvoinen."
Ehdokas EI voi olla äänen arvoinen vain sillä verukkeella että hän "aikoo osallistua eduskunnan toimintaan" ja "omaa sanottavaa asioista". Kunnallisen päiväkotiinko tässä nyt oltiinkin hakemassa? Jos nämä nolla-argumentit edustavat 50 prosenttia ehdokkaan "suosituksista" (oikeastaan 75 kun otetaan tuo viimeinekin kohta laskuihin), niin mielestäni ollaan surkean heikoilla kantimilla.
"Okkius on verbaalilahjakkuus - todella taitava kirjoittaja [...] Hän on myös e😜residentti, moninkertainen kansanedustaja ja ministeri. Vilkun tulee ottaa tämä suurena kunniana mikäli vertaat häntä Okkiukseen."
Tiedän Okkiuksen meriitit ja olen myös havainnut että mies osaa kirjoittaa mainiosti. Ennen kaikkea kyse on kuitenkin viitseliäisyydestä. Okkius viitsi kirjoittaa pitkän artikkelinsa, silläkin uhalla ettei sitä kovin moni alusta loppuun lukisi, ja ainakin itse arvostan suuresti tällaista työnäyttöä. Vilkku92:n artikkelissa en juuri näe yritystä - ainoastaan vastuunoton välttelyä ja titteleillä ratsastamista.
"Ehdokas EI voi olla äänen arvoinen vain sillä verukkeella että hän "aikoo osallistua eduskunnan toimintaan" ja "omaa sanottavaa asioista"."
Vaan? Emme elä ideaalimaailmassa, jossa kansanedustajat ovat 24/7 aktiiveja ja tekevät joka toinen päivä neljäkymmentä uutta lakialoitetta eduskunnalle. Mikäli tiedät pelimekaniikasta läheskään niin paljon kuin annat ymmärtää niin kykenet havaitsemaan, ettei eSuomessa ole juuri mitään konkreettista muutettavaa - hiottavaa vain. Mikäli olen väärässä pyydän mainitsemaan niitä muutoksia. Eduskunta työhön tarvitaan myös niitä oman kantansa kertovia ja nimenomaan _kansaa edustavia_ henkilöitä, jotka tuovat julki niitä mielipiteitä - et voi mitenkään vaatia tai olettaa jokaisen kansanedustajan olevan puuhapetteri ja ideanikkari.
"Vilkku92:n artikkelissa en juuri näe yritystä - ainoastaan vastuunoton välttelyä ja titteleillä ratsastamista."
Jos Vilkulla ei ole samalla tapaa esitettävänä konkreettisia muutoksia kuten Okkiuksella, vaan hän haluaa eduskuntaan nimenomaan edustamaan kansaa, tuomaan oman mielipiteensä julki ja vaikuttamaan asioihin niin pitäisikö hänen keksiä väkisin joku idea, jolla saisi sisältöä artikkelille? Pitkät ja ympäripyöreät artikkelit voivat herättää respektiä lukijoissa, mutta ne eivät ole se asia, jonka mukaan kansanedustajan ja ehdokkaan arvo ja tehokkuus mitataan.
Mikäli tämä artikkeli olisi ollut "Ajattelin mennä eduskuntaan. Äänestäkää - haluan mitalin!" - tyylinen niin ymmärtäisin puheesi "viitseliäisyydestä". Se ei kuitenkaan ollut vaan se kertoi suhteellisen selkeästi millainen mies on kyseessä ja mitä hän ajaa. Jos näet Okkiuksen parempana ehdokkaana niin hyvä niin - anna äänesi siis hänelle - mutta se ei tarkoita, että Vilkku olisi huono sellainen.
Suurempia linjavetoja tuskin tarvitsee muuttaa, mutta pientä hiottavaa toden totta on. Nyt tarvitaan henkilöitä, joilla on näkemyksiä näistä hiottavista asioista, ja joilla on halua lähteä näitä muutoksia myös toteuttamaan. Nyt ei riitä että ehdokas "aikoo osallistua eduskunnan toimintaan" ja "omaa sanottavaa asioista"."
"...et voi mitenkään vaatia tai olettaa jokaisen kansanedustajan olevan puuhapetteri ja ideanikkari."
- Voinpas. Minulla on sananvapauden nimissä oikeus esittää että mielestäni jokaisen kansanedustajan olisi oltava puuhapetteri TAI ideanikkari. Niin pienestä kansasta ei eSuomen tapauksessa ole kyse, etteikö meiltä löytysi ainakin suurin piirtein 40 henkilöä, joilla olisi ideoita, parannusehdotuksia tai halua olla aktiivisesti kehittämässä eSuomea. Henkilöitä jotka edustavat kongressissa vain painamalla siitä "jaa"-nappia, ei tarvita.
"Jos Vilkulla ei ole samalla tapaa esitettävänä konkreettisia muutoksia kuten Okkiuksella, vaan hän haluaa eduskuntaan nimenomaan edustamaan kansaa, tuomaan oman mielipiteensä julki ja vaikuttamaan asioihin niin pitäisikö hänen keksiä väkisin joku idea, jolla saisi sisältöä artikkelille?"
- Kunhan vaan hän toisi oman mielipiteensä julki. Nyt tämän artikkelin keskeiset ideat voidaan melkein tiivistää seuraavasti: "Saatan ehdottaa jotain jos jotain keksin - noudatan puolueohjelmaa - osallistun eduskuntatyöhön." Konkretian määrä: 0.
Ideoita ei pitäisi keksiä väen väkisin, vaan niitä pitäisi olla. Jos niitä ei ole eikä tule, kannattaa ehkä miettiä onko kansanedustajaksi hakeminen enää hyödyksi eSuomelle. Joillain on visioita ja joillain ideoita, tältä ehdokkaalta en saanut otetta kummastakaan. Enkä nähnyt konkreettisia aiempia saavutuksiakaan.
Aulis Gerlander, mikäli aiot jatkaa pelaamistasi eSuomessa, niin suosittelen tutustumaan sen väestöön ja yhteisön rakenteeseen tarkemmin. Mikäli uskot, että kykenet löytämään täältä 40 puuhapetteriä, jotka ovat valmiit jämähtämään kongressiin kuukauden ajaksi niin olet todella väärässä. Kyllä meitä niitä ideanikkareita on, mutta ketään ei kiinnosta tai kenelläkään ei ole halua istahtaa sinne kongressinpenkille vain sen takia, että saisi vaikuttaa virallisesti eSuomen asioihin - he voivat vaikuttaa asioihin ihan ilman, että juuttuvat tänne kuukauden ajaksi.
Mikäli vaadit siltä ehdokkaalta, jolle suot oman äänesi, noita asioita niin se on oma asiasi. Tuo yleinen ehdokkaiden kritisointi sen takia, ettet itse soisi heille ääntä liian vajavaisen vaaliartikkelin vuoksi, on yhtä hyödyllistä kuin sen muutoksen huutaminen, jota puolueenne jäsenet ovat aktiivisesti harjoittaneet. Lisäksi poltat vain siltoja tällä.
Mikäli haluat lähteä luomaan sellaisen eSuomen, jossa jokaisella ehdokkaalla on konkreettisia ideoita ja ajatuksia eSuomen parantamiseksi niin suosittelen aloittamaan omasta puolueestasi. Et voi muuttaa koko yhteiskuntaa kerralla ja voin taata, että sen muuttaminen edes hiljakseen voi olla hyvin vaikeaa. Voit haluta kongressia, jonka jokaisella edustajalla on konkreettisia ideoita esitettävänään, mutta se tulee ikävä kyllä jäämään vain märäksi uneksi.
Kansanedustaja voi olla hyvä, vaikka ei niitä ideoita heittelisi joka lähtöön. Ymmärsit sen tai et.
Onko se hyödytöntä että eSuomen kongressivaaleista yritetään saada entistä demokraattisempia? Onko hyödytöntä yrittää kumota sellaista tilannetta, jossa kongressiin valitaan avattaren tai nolla-argumenttien perusteella?
"Kansanedustaja voi olla hyvä, vaikka ei niitä ideoita heittelisi joka lähtöön. Ymmärsit sen tai et."
- Koko ajan on puhuttu muustakin kuin ideoiden heittelystä. Näkemyksiä muidenkin ideoista tarvitaan, jottei mitä tahansa b-luokan ehdotuksia säädetä laeiksi sellaisinaan.
En ole täällä polttamassa siltoja. Olen saanut toistaiseksi erittäin hyvää palautetta eilisestä vetoomuksestani, oikeastaan läpi koko eSuomen puoluekentän. Taisipa yksi ehdokas mainita vaaliartikkelissaan saaneensa lisäpotkua sellaisen kirjoittamiseen vetoomuksestani.
Äläkä sotke puoluettani tähän, sillä en aja missään tapauksessa tässä yhden puolueen vaan koko kansan asiaa. En ole mielestäni sanallakaan maininnut yhtään puoluetta - hyvässä enkä pahassa.
Toivon että arvostat eSuomen eduskuntaa instituutiona enemmän kuin viesteistäsi välittyy.
"Onko hyödytöntä yrittää kumota sellaista tilannetta, jossa kongressiin valitaan avattaren tai nolla-argumenttien perusteella?"
Teiltä on pyrkimässä aika monta kongressiin joilla ei ole minkäänlaista artikkelia tai edes muutaman rivin tekstiä miksi heidän pitäisi kongressiin päästä.
"Teiltä on pyrkimässä aika monta kongressiin joilla ei ole minkäänlaista artikkelia tai edes muutaman rivin tekstiä miksi heidän pitäisi kongressiin päästä."
Keiltä meiltä? Jos nyt viittaat puolueeseeni, niin toistettakoon vielä kerran etten ole millään tavalla tässä puhumassa Suomen Jalkapallopuolueen puolesta. Itse asiassa en ole puhumassa _minkään_ tietyn puolueen puolesta tai vastaan. Lehdessäni ollut artikkeli ei ollut yhdenkään puolueen saati ehdokkaan vaaliartikkeli, vaan tasapuolisesti koko kansalle kohdistettu vetoomus.
Jätä siis sormien osoittelut vähemmälle, ja keskity keskustelemaan itse asiasta.
En tarkoittanutkaan sinun lehteäsi vaan tätä, http://www.erepublik.com/en/article/-sjp-joulu-on-taas-1105062/1/20" target="_blank">http://www.erepublik.com/en/article/-sjp[..]1/20
Meneppä kuule heille opettaa näin aluksi vähän vaalipuheitten kirjoitusta ja hiillostamaan puolueen aikeista ja jokaiseltä kysymään samat kysymykset mitä olet tähän Vilkulle työntänyt, se voisi olla hieman kiinnostavampaa, kun ovat uusia pelaajia kuitenkin joista kukaan ei edes tiedä mitään ja eduskuntaan pitäisi päästä.
SJP:n edustajien kanssa minulla on ollut mukavasti tilaisuus keskustella asiasta puolueen salaisella osiolla eSuomen foorumeilla.
En halua tehdä tästä mitään tiettyä puoluetta kehuvaa/sättivää vääntöä, vaan kohdistaa tämän yleisesti koko ehdokaskentälle. Olen esittänyt tähän mennessä tarkentavia kysymyksiä useamman puolueen edustajille, heidän omissa vaaliartikkeleissaan.
Lisätään vielä että tuolla "kukaan ei edes tiedä mitään" -kommentilla osoitat tietäväsi itse kaikkein vähiten. Vähemmän provoa, enemmän asiaa.
En minä sitä kiellä, en tunne, enkä tiedä teistä mitään, olen lukenut mediasta ja foorumilta sen mitä tiedän ja se ei ole paljoa, eikä lähellekkään riittävästi että noista kukaan olisi vielä EK-paikkaa ansainnut.