Väliaikainen rauhantila

Day 1,266, 02:24 Published in Finland Finland by TuuttiTonttu

Suurten massojen liike rintamilla on hetkeksi seisahtunut. Ruotsin vastustus onnistui pysäyttämään Kiinan vyöryn kohti keski-eurooppaa ja Viro on jostain käsittämättömästä syystä onnistunut pitämään Kirde-Eestistään kiinni. Liekkö siellä taas maksettu valtion verorahat Turkille ym. korruptio maille lunnasrahoina, että uusi Neuvostoliitto ei pääse toteutumaan. Venäläisten taistelupanos on tosin laajalle jakautunutta, sillä Kiinan kärkeä on onnistuttu painamaan kohti Siperiaa varsin tehokkaalla tahdilla. Nyt odottaisimmekin valtion tuoreelta päämieheltä ja puolustusvoimien ylikomentajalta Kammo kakskakkoselta rautaisia otteita ja välitöntä puuttumista kansainväliseen suursodan rauhoittumiseen. Odotamme vieläkin Suur-Suomen toteutmista, jossa ei aakkospojat hypi silmille. Välimeri odottaa!

Päivän sitaatti:
"Ja jokaista kuolonuhrin vaatinutta ampumatapausta kohden on kolme ampumatapausta, joissa ketään ei kuole. Ja sellaista, kuulijat, ei hyväksytä Amerikassa. Sitä ei voida hyväksyä, ja me tulemme tekemään jotain sen eteen." George W. Bush 2001