Join the new world

Ensimmäinen osa
Toinen osa
Kolmas osa
Neljäs osa
Viides osa

Varoitus! Saattaa sisältää pieniä määriä juonenkäänteitä, romantiikkaa, ja elitismiä mutta tarina on pyhitetty kaikille niille jotka jaksavat lukea sen loppuun. Tarinassa esiintyy myös stereotypioita ja ehkä se jopa kertoo uusille pelaajille jotain epäsuorasti historiastamme mutta toivon ettei kukaan loukkaannu roolistaan.



Tarina IKP -klubista ja seitsemästä puolialastomasta miehestä osa VI

”Enää ei ole gooneja, enää ei ole pelkoa tulla sorretuksi mutta toisaalta enää ei ole ketään tai mitään.” 😒togis vaikeroi. Virhe oli tapahtunut, johtajaansa ihailevat ja tähän samaistuneet KDP:läiset eivät huomanneet mitään kun heidän vankinsa hipsi tiehensä vaivihkaa. Kohta kaukaa kuitenkin kantautui kamala karjunta ja ärjyntä, Vihtorilaisen poissaolo oli huomattu. Minun on ehdittävä Klubilaisten luokse Vihtorilainen uumoili ja juoksi minkä kintuistaan pääsi. Eihän hän mikään atleetti ollut, päinvastoin, vaatimaton runoilija ja samooja mutta pian hän kipusi jo Rauhamäen veristä rinnettä ylös. ”Ovi auki” :hän huusi jo kaukaa ja hänen tahtonsa kuultiin. IKP –klubilaiset eivät kauan ehtineet ölmistellä saapujaa kun tornista huudettiin jo täyttä kurkkua KDP:laisten hyökkäävän. ”Kaikki aseisiin ja asemiin!” :Ganjawarrior käskytti miehiä. Alkoi järkyttävä verilöyly jota kukaan ei eläissään toivoisi näkevänsä. Stogiksen että Ganjan sotahuudot ja käskyt eivät loppuneet vaikka miehet olivatkin jo loppumaisillaan. Panimon muuri räjähti kappaleiksi ja KDP:läiset vyöryivät sisään klubilaisten perääntyessä panimon takaosiin. Ganja oli hakemassa dynaamiittia jolla oli tarkoitus sorruttaa yksi torneista hyökkääjän päälle kun hänen epäonnekseen kivenlohkareesta kimmonnut luoti osui hänen kantamaansa räjähdelaatikkoon. Räjähdys oli valtaisa, jäljelle jäänyt monttu pidättelisi hetken KDP:n etenemistä mutta ei kauaa. Pölyn ja Ganjasta jääneiden mystisten korpin höyhenien laskeuduttua maahan oli KDP jo rynnistämässä uudelleen eikä heidän etenemistään näyttänyt estävän enää mikään. Tuolloin Vihtorilainen muisti mystisen huppupäisen Toliuksen sanat. Hän kaivoi maasta viinipullon korkin ja toivoi sen kelpaavan. ”Valitsen sinut Tolius!” :Vihtorilainen huusi kuin julmettuna ja viskasi korkin kohti KDP:laisia. Mitään ei ensin näyttänyt tapahtuvan kuin Tolius olisikin ollut vain pahaa unta Vihtorilaiselle. Toivoaan ei hän kuitenkaan heittänyt ja se palkittiin. Valtava savupatsas ilmestyi tulilinjalle aiheuttaen pieniä pyörteitä mitkä paiskoivat ympäröiviä tavaroita ylt ympäriinsä. ”Sinä kutsuit meitä” :kuului vanha ja nariseva mutta yhtäaikaa pilkkaava ja lapsenomainen ääni. ”Tarvitsen apuasi oi suuri ja mahtava Tolius, Keisari Tonoksen poika joka sikisi sinisestä Joliuksesta ja jonka Kesper vangitsi elämään tässä kirotussa maailmassa. Tuhoa KDP:laiset, minä pyydän.” :Vihtorilainen anoi vapauttamaltaan pedolta, trollien trollilta. ”Hyvä on...” :Totesi Tolius ja myhäili nyt KDP:laisia kohti.


Kammoakin kammottavampi Tolius

Se oli kuin hurrikaani olisi iskenyt, seinät sortuivat ja suolenpätkät lentelivät kun Tolius trollasi kauhealla vimmalla. Muiden maatessa nyt kuolleena oli enää yksi jäljellä, Stogis. Stogis muuttui kalpeaksi ja tarrasi hoviaseeseensa, laukoi varmaan lippaallisen Toliukseen joka sai siitä vain lisäpuhtia. Toliuksen kaamea nauru päättyi vasta kun tämä oli niellyt Stogiksen elävänä. Hän sai pahimman mahdollisen kohtalon tuumivat IKP –klubilaiset kun Tolius katosi yhtä äkkiä kuin oli saapunutkin. Kaikki hyvin, loppu hyvin Vihtorilainen myhäili, olihan päivä pelastunut jälleen kiitos hänen. Hän ei kuitenkaan ehtinyt avata suutaan kunnolla ennenkuin Jokke ja Hesus kaatoivat hänet maahan. ”Me olemme kärsineet ja hävinneet aina sinun vuoksesi Vihtori!” :Jokelteli Jokke vihaisen näköisenä. "Puhutelkaa minua Vihtorilaiseksi te raukat!" 😛uhkui Vihtori pää punaisena. "Emme muuten puhuttele, sinulla on noussut kusi päähän ja se haisee kilometrien päähän" :lisäili Hesus. ”Niittari, niittaa nuo kaksi ideatuuttia seinään!” Niittari ei kuitenkaan totellut, mitenpä olisi voinutkaan kun katseli nyt kummissaan haudan takaa. ”Robzz, Moerriz, kuka tahansa, auttakaa minua!” Hiljaista oli kuin edellä mainittujen verestä kuivatetuissa kalloissa. "Te raukkamaiset petturit! Te ja teidän vihoviimeinen IKP –klubinne. Viimeinen linnakkeenne ja viimeinen tekonne! Tulkoon pimeys ja pelko, vaviskoon puiden lehdet kuin veret haavoissanne. Te viimeiset maanpäälliset kurjat, raukat ja lapamadot. Kuulkaa minua, johtajaanne ja jos ette kuule, olkaa täst edes kuolleita!” :manaus toisen perään ja alkoivat viimeiset kuolevaiset kuihtua pois. Hengittämättöminä ja jäykkinä kaatuivat Vihtorilaista pidätelleet miehet maahan. Jokellus loppui, kalja ei enää virrannut ja Koskikin hiljeni kaiken tämän edessä. Vaka Vanha Vihtorilainen, utelija iänikuinen oli täysin vapaa kahleistaan. Kukaan ei voinut enää kohdella häntä kaltoin mutta kukaan ei myöskään kunnioittanut häntä enää. Kukaan ei pystyisi enää vihaamaan häntä mutta ei rakastamaankaan. Vihtorilainen oli saanut kuin koskemattomuuden ikään, ilon ja hauskuuden koskemattomuuden, hänen sielunsa tuntui tyhjenevän. Ei hän voinut aavistaa sen johtavan moiseen. Miten olisikaan, hänhän oli vain vaatimaton, nöyrä ja ahkera ihmisten puolustaja, orjuutettujen hyväksikäyttäjä ja unhoitettujen muistaja aina ajasta ikuisuuteen. Media moguleiden suuri ruhtinas, sanan säilä aina valmiina hän eli rikasta elämää joka nyt kuitenkin tuntui päättyvän. Vanhan panimon takana, Rauhamäen alla, siinsi vanha unohdettujen metsä, Taicametsä. Siellä sankareiden sielut eläisivät ikuisesti ja heitä ei koskaan unhoitettaisi. Sinnehän Vihtorilainen aina oli tähdännytkin ja nyt lopulta kaiken loppuessa hänen eteensä tuli vain aasi tyhjä ilme kasvoillaan. Kauan sitten kadonnut presidenttimme laahusti Vihtorilaisen eteen ja viittoi häntä seuraamaan. He kävelivät mäkeä alas, suoraan kohti Taicametsää jonne kukaan ei ollut koskaan uskaltautunut ja ne keiden kerrottiin uskaltautuneen eivät koskaan palanneet kertomaan. Nyt oli Vihtorilaisen vuoro, hän katsahti taakseen, huokaisi syvään ja astui synkkyyteen. Metsän puiden ja varjojen peittäessä Vihtorilaisen tiesi hän lopulta sen. Erepublik ei ole ihmisiä varten.

Loppu

Kiitos kaikille lukijoille ja samalla myös hyvää kesää! - JokkeT