Reportaasi sodasta Aasiassa.
Zack Solid
Maailmansota on käynnissä ja taisteluita käydään lähes jokaisella mantereella kun kaksi massiivista sotilasliittoa EDEN ja Phoenix mittelevät voimiaan useilla eri rintamilla. Koskaan sota ei ole ollut näin laaja Uuden Maailman historiassa, mutta tästäkään huolimatta uutiset sodankulusta eivät näytä yltävän eSuomen mediaan asti. Maailmalle lähetettävät suomalaiset sotilaat vielä juuri ja juuri tietävät mitä maailmalla tapahtuu, mutta muulle kansalle tietoa tulee
liian vähän. Toivonkin, että maailman menosta tietävät informoisivat eSuomen kansaa näistä erittäin mielenkiintoisista ja Uuden Maailman historiaa mullistavista asioista omien lehtiensä kautta.
Tämä artikkeli kertoo nykyisen maailmansodan tärkeimmästä taistelusta ja siihen johtaneista tapahtumista, sekä hieman eSuomen roolista menneissä kamppailuissa. Nykyisen maailmansodan tärkeimmissä taisteluissa on Kyse Iranin ja Unkarin tärkeimpien ja ehkä koko maailman tuottavimpien alueiden vapautuksesta niiden alkuperäiselle omistajalle - Kiinalle.
Taustaa
Muutamia kuukausia sitten Unkari, Venäjä, Indonesia, Iran, Ranska, Portugali ja Iso-Britannia valloittivat lähes koko Pohjois-Amerikan. Suurimpina syyllisinä olivat silloiset supervallat Unkari ja Indonesia. Liittolaisten avulla Kanada ja Yhdysvallat kuitenkin saatiin viimein vapautettua. Pohjoismailla oli Yhdysvaltojen vapautuksessa erittäin suuri rooli. Norja ja Suomi pelasivat Venäjän täysin toimintakyvyttömäksi hyvin suunnitellulla blokkimissodalla. Hävittyään Yhdysvalloille päätti Venäjä kääntää katseensa oman tasoisiinsa vastustajiin, eli Pohjoismaihin. Tarkoituksena oli kostaa heidän suunnitelmansa pilanneille maille ja sodan painopiste kääntyi täysin Skandinaviaan. Suomen historian suurimmat taistelut alkoivat yhdessä Ruotsin ja Norjan kanssa suurta ja pahaa Venäjää vastaan. Pohjoismaat puhalsivat yhteen hiileen kuin olisivat yksi ja sama valtio. Lopulta tämä tuotti tulosta. Venäjää oli nöyryytetty jälleen ja sodasta käteen ei heille jäänyt yhtään mitään. Sota, joka oli jatkunut yhtäjaksoisesti yli 100 päivää, oli päättynyt.
Yhdysvallat ei tietenkään ole unohtanut Unkarin, Venäjän ja Indonesian heille aiheuttamaa tuskaa. Viimein vapaana ja vahvana Yhdysvallat on päättänyt työntää Unkarin, Venäjän, Indonesian ja Iranin takaisin aluperäisille omille alueillensa. Jokainen tärkeä ja jollekkin toiselle maalle kuuluva alue on päätetty vapauttaa näiden pahojen valtioiden käytöstä.
Vapautussota Aasiassa tällä hetkellä
Japani on myös tympääntynyt siihen, kuinka Unkari, Indonesia ja Iran hyväksikäyttävät Aasiaa. Koska Unkari ja Iran eivät suostuneet antamaan jompaa kumpaa tärkeistä alueista takaisin Kiinalle, on Japani ja Kiina päästänyt Yhdysvallat vapaaehtoisesti marssimaan omien alueidensa läpi vapauttamaan Aasian lopullisesti. Indonesia on ajettu pois Kiinasta ja pitää enää muutamia alueita hallussaan Intiassa. Lopulta nämäkin alueet tullaan vapauttamaan aivan varmasti.
Yhdysvaltojen on kuitenkin hyvin vaikea päästä Unkarin omistamaan Heilongjiangiin, koska alueen vieressä Venäjä on hyvissä asemissa ja pystyy blokkimaan Yhdysvallat helposti. Nyt Yhdysvalloilla kuitenkin on aivan uskomattoman hyvä mahdollisuus toteuttaa suunnitelmansa, sillä Venäjän presidentti bannattiin eilen multiaccounttien tekemisestä. Venäjä on täysin kykenemätön hyökkäämään yhtään mihinkään, koska siihen tarvitaan aina presidenttiä. Vielä pahemmin Venäjä mokasi kun heidän eduskuntansa munasi Presidentin erottamisäänestyksen, joten bannattua presidenttiä ei saatu ulos virastaan. Uuden äänestyksen voi tehdä vasta viikon päästä ja siihen asti Venäjä ei pysty tekemään mitään Yhdysvaltojen estämiseksi.
Tämän erepäivän aikana Yhdysvallat hyvin todennäköisesti aloittavat hyökkäyksen Iranin tärkeimpää alueeseen, Liaoningiin. Mikäli valtaus onnistuu, suuntaa Yhdysvallat yhä pohjoisemmaksi kohti Unkarin tärkeintä aluetta, heidän ekonomiansa todellista tukipilaria Heilongjiangia.
Taistelusta Iranin omistamassa Liaoningissa tulee massiivinen ja damagea tullaan tekemään useita miljoonia. Oletettavasti kuitenkin Unkari tulee säästelemään rajohansa vielä tärkeämpään taisteluun, joka on Heilongjiangin puolustaminen. Kun lopulta taistelu Unkarin tärkeimmästä alueesta alkaa, paikalla tulee olemaan jokaisen maan armeija. Taisteluun tullaan panostamaan aivan valtavia määriä rahaa ja taistelusta tulee luultavasti suurin kamppailu koskaan, ikinä, missään, milloinkaan. Alueen merkitystä Unkarille ei voi ylikorostaa. Olen täysin varma, että serverit eivät tule kestämään taistelun loppuminuuteilla, joilloin muuriin isketään satoja tuhansia damagepisteitä muutaman sekunnin sisällä.
Se päivä tullaan muistamaan päivänä, jona vapaus voittaa. Se päivä muistetaan Uuden Maailman siihen astisen historian suurimmasta taistelusta. Se päivä tullaan muistamaan päivänä, jolloin Uuden Maailman suurin pahuus, Unkari, on vihdoin lyöty.
Comments
Olishan tuossa fiksulle suomen johdolle kanssa paikka kurittaa nyt baltteja, mutta varmaan tärkeämpää muropaketin hinnan hierontaa menossa ja eSuomen iskujoukot jotain eBiefraa puolustamassa...
Mainio artikkeli.
Kiva kun joku jaksaa näitäkin artikkeleita kirjoittaa 🙂.
Erinomainen artikkeli, vote ja sub.
"Uuden maailman suurin pahuus, Unkari". En ole aikoihin nauranut näin paljon. Kiitos tästä!
Hyvä artikkeli. eSaunakerho on vähän unohtanut? tiedottamisen ekansalaisille näistäkin asioista.
Unkari on perseestä 🙂
Aragzseli Suomi on perseestä 🙂
Suomi on ryssien kynnysmatto.
Hah 😃
Totisesti en haluaisi pahimmalle vihollisellenikaan kynnysmattoa, joka ei anna avata ovea.
Mahtavaa tekstiä, tajusin vasta nyt koko tilanteen. Erittäin selkeää iformointia. Lisää tätä!
loistavaa infoa maailman tilanteesta.
nojaa...
kupu lukee niitä valtion tiedotteita 🙂 sieltä kyllä löytyy maininnat näistäkin tapahtumista. Valtio vain yrittää pistää asian mahdollisimman tiiviiseen pakettiin.
>Olishan tuossa fiksulle suomen johdolle kanssa paikka kurittaa nyt baltteja, mutta varmaan tärkeämpää muropaketin hinnan hierontaa menossa ja eSuomen iskujoukot jotain eBiefraa puolustamassa...
Fiksu Metal Hell'sinki kertoo sitten seuraavaksi, miten sinne Baltiaan pääsee Unkarin ja Serbian ohitse. Fiksu Suomen johto odottaa vastausta.
Tää on EDEN propagandaa koska Pheonixin puolesta ei mainita sanaakaan hyvää. Mitä jos Unkari voittaakin sen taistelun?
Jager Motti, sitten hyökätään uudestaan, ja uudestaan niin kauan kunnen oikeus tapahtuu ja magyaarit on hävitetty Aasiasta.
Oikeus? Onko kukaan meistä kykenevä määrittelemään oikeuden?
Suomi kuuluu EDEN:iin, joten kyse ei ole propagandasta vaan liitossa toimimisesta.
Oikeutta on mahdoton objektiivisesti määritellä. Mutta jos olet yhtään tutustunut esimerkiksi PEACE vs. EDEN tai ATLANTIS sotiin niin kyllä se mielestäni ihan oikeutettua on että magyaarit tuupataan jonnekin ihan hevon vittuun 😛
kun jenkit hyökkää unkarin kiina alueelle voisimme yrittää läpi virosta😃 maguaareilla on silloin muuta tehtävää...
Taksu: Minun mielestäni tuo on aika omahyväistä. Koko EDEN on aasiassa mutta me hyökkäämme Baltiaan. e_e Itse olen huomattavasti katkerampi eUnkaria kohtaan kuin eLatviaa, joten katson tärkeämmäksi raiskata heidän perseensä pois eKiinasta kuin hyökätä säälittävien naapuriemme kimppuun.
Vilhelmi Kanervikkola: Suurin osa suomenkansasta ei pääse osallistumaan Heilongjangin taisteluun ja voimme vetää osaa vahingosta hyökkäämällä viroon ja koska se ei ole edes tärkeä taisto niin voisimme jopa samalla voittaa.