Red Jihad - Uutta ja vanhaa sekaisin

Day 522, 12:20 Published in Finland Finland by Erius
Tervehdys, eSuomen kansa!

Eduskuntavaalit ovat parhaillaan meneillään ja eSuomen tulevia päättäjiä valitaan sopivan jännittynein tunnelmin. Se, mikä puolue tulee olemaan suurin vaalivoittaja on vielä arvoitus, mutta huomenna klo. 10.00 jälkeen se selviää.

eSuomen kuudesta puolueesta PP, LEP, IKP, SSP ja SP ovat kongressinvaaleissa mukana. Missä on kuudes puolue?

Red Jihad, eSuomen yksi kolmesta vapaa-ajattelijapuolueista, lämmittää penkkiä oppositiossa ja jättäytyy seuraavalta kaudelta päätöksen teosta pois. Muutama jäsenemme on saanut luvan muilta puolueilta hakea kongressiin heidän kauttaan ja tällä hetkellä näyttää siltä, että Red Jihad saa sittenkin muutaman kongressinedustajan riveihinsä.

Jo kauan ennen vaaleja mainostin aktiivisesti Red Jihadia ja pyrin tuomaan sen kansan tietoisuuteen paremmin. Kuitenkaan jäsenmäärämme ei kasvanut eikä suurta kehitystä tapahtunut. Puolueemme aktiivi ei tuonut yrityksistäni huolimatta itseään enemmän esille ja Lavanchen havainto puolueita vertaillessaan, että minä ja Viljami Koho olemme Red Jihadin näkyvimmät jäsenet, osui varsin hyvin oikeaan. Anaheimille ja muutamalle muulle kuitenkin suuri kiitos siitä, että he vaivautuivat tuomaan itseään esille ja täten mainostamaan myös Red Jihadia siinä sivussa.

Vaikka minun on kehuttu asettuneen hyvin nantonin minulle jättämiin suuriin saappaisiin puolueeni johtajana, tunnen itseni epäonnistuneeksi. Vaikka tehtäväni Red Jihadin pj:nä ovat vasta alussa en ole silti onnistunut saamaan mitään merkittävää aikaiseksi, ainoastaan pitämään puolueen sellaisenaan kuin se oli. Laskuja ei ole tapahtunut, mutta ei liiemmin myöskään nousuja. Lähes lyötynä miehenä seurailin muutamien päivien ajan hiljaa, kuinka muut puolueet mainostivat itseään seuraaviin eduskuntavaaleihin.



Median tentatessa minulta, kuinka Red Jihad aikoo tästä eteenpäin, en voinut sanoa juuri mitään sellaista, joka todella johtaisi Red Jihadia eteenpäin. En tiennyt mitään keinoja, joilla saisin puolueen johdettua eteenpäin ja pois oppositiosta. Tämä rasitti minua suuresti. Melkein uskoin toimivani vain tyhjänpanttina puolueessamme, vaikka moni osoittikin kunnioittavansa minua, mistä lausun kiitoksen sanan heille.

Sitten kuulin äänen. Se oli tavattoman hiljainen ja huomaamaton, enkä voinut olla varma olinko kuullut sitä aiemmin vai oliko se täysin uusi. Vaalien lähestyessä se voimistui ja voimistui. Pian kuulin sen selvänä ja huomasin kuulleeni saman äänen aiemminkin. Se oli kutsu - anarkian kutsu.

En ensin ymmärtänyt sitä, mutta pian mielessäni alkoi kehkeytyä idea. Idea, joka saattaisi tuoda Red Jihadille huomiota ja mahdollisesti myös väriä eSuomen puoluepolitiikkaan. Keskustelin ensin muutaman harvan jäsenemme kanssa ja kerroin asiasta heille. Ideaa pidettiin hyvänä. Tänään järjestetyssä tapaamisessa jäsenistömme paikalla olleet edustajat hyväksyivät ideani. Tämän hyväksynnän saatuani, tartuin öljykanisteriin, marssin Ahvenanmaalla Marianhaminan keskustaan, kaadoin öljyä kadulle ja sytytin sen palamaan, jolloin se muodosti tunnuksemme. Tunnuksemme, joka tulisi näkymään vielä kaikille eSuomen kansalaisille.



Red Jihadia on jo pitkään kutsuttu anarkistipuolueeksi - niinpä me teemme siitä sellaisen.

Red Jihadissa tulee tapahtumaan muutoksia, jotka kuitenkaan eivät muuta puolueen perusperiaatetta. Red Jihadissa säilytetään vapaa-ajattelun periaate, eikä sitä siis viedä keneltäkään. Vapaa-ajattelun rinnalle asetamme kuitenkin anarkismin, josta tulee puolueemme virallinen ideologia. Puolueemme ei tule pakkokäännyttämään ketään sen jäsentä anarkistiksi, vaan jokaisella tulee säilymään oikeus päättää omista linjauksistaan, mikäli niin edelleen haluaa. Vapaa-ajattelun rinnalle asetamme siis anarkismin, jonka mukaan puolueemme tulee vetämään yhtenäistä linjaa.

Anarkismista valitsemme alustavasti pääasialliseksi suuntaukseksi Anarkokapitalismin, jonka pohjalta lähdemme rakentamaan yhteistä puolueohjelmaa, johon pyrimme saamaan jokaisen eri anarkismin suuntauksen aatteita sovellettuna Erepublikiin. Anarkokapitalismin, kuten monen muunkin anarkismin suuntauksen, tavoin Red Jihad tulee tukemaan vapaakauppaa ja yksilön merkitystä eSuomessa. Vaikka monen pessimistin mielissä käy nyt ajatus, että aiomme ajaa valtion alas, niin emme kuitenkaan aio niin tehdä. Anarkismin tavoin pyrimme sellaiseen ihanteelliseen tilanteeseen, jolloin valtion valtahierkarkioiden rooli on mahdollisimman pieni ja suorademokratia toimii. Emme siis tue vallan keskittämistä tietylle eliitille, jollaista on ikävä kyllä nähty eSuomessa.

Tarkempia tietoja anarkismista voitte löytää wikipediasta. Anarkokapitalismista täällä: http://fi.wikipedia.org/wiki/Anarkokapitalismi

Tällä muutoksella pyrimme mm. tarjoamaan lisää väriä eSuomen puoluepolitiikalle, herättämään huomiota muiden puolueiden keskuudessa ja pääsemään myös "LEP-kopio" tittelistä, kasvattamaan jäsenmääräämme tarjoamalla täten aivan uudenlaisen ideologian ja sen mukaan tuomat edut kansalle ja erottumaan yleisesti eSuomen muista puolueista. LEP ja PP jäävät virallisesti ainoiksi vapaa-ajattelija puolueiksi, sillä Red Jihad astuu nyt lähemmäs "kunnollisen" puolueen asemaa muodostaessaan ideologian, jonka pohjalta lähteä edustamaan kansaa.

Tulemme kunnioittamaan nantonin ja muiden Red Jihadin perustajien työtä ja Red Jihadin toisena virallisena linjana on vapaa-ajattelu. Otamme edelleen riveihimme vapaa-ajattelijoita ja tuemme heitä kuten ennenkin, onhan riveissämme edelleen useita omaa linjaansa vetäviä, eikä siltä osin mikään muutu. Puolueohjelmamme valmistuessa uusille jäsenillemme tarjotaan kuitenkin mahdollisuus tutustua anarkismin hienouksiin ja osalistua anarkian voitokkaaseen marssiin. We Will Triumph!

Moni myös uskoi varmasti ensimmäisten kappalaiden jälkeen, että olen vetäytymässä pj:n tehtävistä Red Jihadissa tai yleisesti pois politiikasta. Joudun tuottamaan heille pettymyksen, sillä aion entistä kovemmin työskennellä puolueemme eteen ja osallistua eSuomen politiikkaan yhä aktiivisemmin.


Tällä koiralla on vielä muutama ässä hihassaan

Red Jihad tulee tuomaan itseään julki tulevaisuudessa lisää ja tarjoammekin uusille jäsenille aivna uudenlaista näkökantaa politiikkaan. Toivotamme uudet ja vanhat pelaajat tervetulleiksi riveihimme tutustumaan anarkismin hienouksiin ja jos ei muuten, niin nauttimaan vapaa-ajattelun vapaudesta. Totuushan on, että Red Jihadista on aina löytynyt kokeneita poliitikkoja ja täällä heitä on myös koulutettu.

Red Jihad ei aio pysyä oppositiossa. Suuntamme on ylöspäin ja sinne aiomme päästä. Oppositiostakin käsin pyrimme vaikuttamaan eSuomen politiikkaan ja lähdemmekin seuraaviin presidentinvaaleihin ehdokkaamme inunovan takana seisten ja pyrkien saattamaan hänet eSuomen johtoon. Red Jihad ei ole sanonut vielä viimeistä sanaansa, sillä meillä on vielä paljon sanottavaa - ja kaiken sen aiomme vielä sanoa.

~Erius