Pohdinnan kautta kongressiin

Day 1,127, 13:57 Published in Finland Finland by Okkius Pyromanius


Perkeleellinen voima kietoo läheisyyden tunteen yhteen ja punoo helvetillistä tuhon verkkoa kohti rautaista hallitsijuutta.

Nostalgia on termi jonka kanssa kannattaa olla varovainen. Tajusin itse tuossa, että 2010 Joulupäivänä tulee kuluneeksi kaksi vuotta siitä kun hain ensimmäisen kerran eduskuntaan Ahvenanmaalta. Tein saman tempun tasan vuotta myöhemmin välissä ensimmäinen yritys lopettaa koko pelaaminen. Nyt, kun lähestymme tuota kyseistä päivää jälleen Ross & Rachel-tyylisen on-off-pelleilyn jälkeen, viimein huomaan että vähän niin kuin jokainen suomalainen rock-yhtye, minä en lopeta, jään vain määrittelemättömän pituiselle tauolle. Peli ei nähtävästi koskaan kokonaan kaadu adminien yrityksistä huolimatta, vaan on jotenkin aina taustalla, oikeastaan samalla tavalla kuin porno: vaikka joskus pärjäisikin ilman (ja jopa saisi naista), niin tuntuu välillä kivalta kokeilla taas.

Näiden vähintäänkin älyttömien vertauskuvien jälkeen ilmoitan rehellisesti että haen eSuomen eduskuntaan nyt joulukuussa 2010 Ahvenanmaalta. Yhä rehellisesti kerron teille, että olen ihan vitun pihalla tästä uudesta ulkoasusta ja siitä mitä maailmalla tapahtuu. Pikkuhiljaa kuitenkin olen pääsemässä mukaan toimintaan ja politiikan nykyiseen menoon. Olen yleensä kertonut kampanjoissani saavutuksiani sekä entisiä titteleitäni. No nekin on nyt jotenkin ihan perkeleen huonossa muistissa, ja loppujen lopuksi niiden tittelimuurien kasaaminen on vain populistista äänten kalastelua sekä virtuaalisen kyrvän kasvattamista. Molemmat toimia, joita en tuomitse koska olen itse nauttinut niistä vanhoina hyvinä aikoina, mutta tällä kertaa kuitenkin sivuutan ne täysin.

Sen sijaan haen juuri sinun ääntäsi, rakas ahvenanmaalainen, tulevissa vaaleissa (25.12.2010!) kritiikin kautta. Olen nyt siis viikon ajan about seurannut eSuomen menoa ja meininkiä ja kerron siitä ajatuksia ja mitä minä tahtoisin parantaa tavallisen kaduntallaajan näkökulmasta.

Hallitus on eSuomen valtion tärkein elin, se johtaa maata ja hallinnoi ministeriöitä ja alempia organisaatioita. Aloitan siis siitä mitä minä kansanedustajana toivoisin tältä presidentin johdossa keinuvalta elimeltä, jonka kausi on about puolessa välissä. Mitä minä olen siitä saanut irti?

*Jotain suuria rekryjulistuksia maalaillaan yhdeksi tärkeimmäksi tavoitteeksi ja saavutukseksi. Rekrytoiminta on asia jossa jokaisen kansalaisen tulisi olla mukana, ja sen vyöryttäminen hallituksen vastuulle yksinään on järjetöntä, vaikkakin hallitus voi toimillaan edesauttaa tätä toimenpidettä. Old news, toisinsanoen. Niin sanottua muodollista tehokkuutta.

*Armeijan tehokkuus? Käsittääkseni on palattu uudesta rakenteesta vanhaan, NTJ-HTJ-PPr-pohjaiseen malliin. Rakenteellinen muutos ei välttämättä tarkoita tehokkuuden parantamista. Muodollinen ja suhteellinen tavoite, jonka tarkemmista analyyseistä kaipaisin lisää informaatiota tavalliselle kansalaiselle.

*Ulkopoliittinen tilanne, en ole nähnyt lähettiläsraportteja, tiedä sitten onko toiminta kokonaan lakkautettu. Eduskunnassa viestintäministeri on keskustellut edustajan kanssa paremmasta informaation kulusta kansalle, ja tähän yhdyn täysin. Käsite liikaa informaatiota on huuhaata, toki kansallinen turvallisuus on asia erikseen. Hallituksen läpinäkyvyys on ollut todella heikkoa, tai sitten juurikaan mitään ei ole tehty. Tiedän kyllä että hallituksen työ on usein kulissien takana verhoilua, mutta yksi sen tärkein elementti on kuitenkin kansanläheisyys. eSuomi menetti pääkaupunkinsa eVirolle ja sitä edelsi useita kahakoita etelä-naapurin kanssa sekä seurasi kahakka Länsi-Suomessa. Mitään kunnollista informaatiota ei tästä selkkauksesta ole mediaan valtion taholta tullut. Haluan nähdä paljon enemmän informaatiota maailmantilanteesta sekä eSuomen kohtalosta. eViron sota, mikä on seuraava siirto, vähän kenties syitä miksi alueita menetettiin, miksi valtio käskee iskemään muualla kun eSuomen alueilla soditaan. Pelissäkin tapahtuu radikaaleja muutoksia ja vaikka taidamme elää muutoksien aikaa, niin informatiivista selostusta näistä vaiheista kaipaisi two-klikkeri kuten myös uusi tulokas. Vaikka jokainen suhteellisen aktiivinen pelaaja osaa kaivaa riittävästi informaatiota esiin omin avuin, on valtion palveltava myös two-klikkereitä. Kuten peli itse minulle tässä lähimenneisyydessä muistutti, on jokaisen tehokkaan ja voimakkaan valtion takana vahva talous, ja jokaisen vahvan talouden takana on tehokas työntekijä. Me tarvitsemme keinoja joilla pitää tehokkaiden työntekijöiden mielenkiinto peliin yllä ja tarjota sitä informaatiota, koska muuten peli voi vaikuttaa kaoottiselta. Jos hallitus listaa yhdeksi tärkeäksi tavoitteeksi rekrytoimisen, on siihen liitettävä vähintään yhtä tärkeäksi tavoitteeksi uusien pelaajien riittävä hoitaminen. Ne ensireaktiot ovat kuitenkin melkeinpä tärkeimmät.

*Presidentti väliraportissaan myös listaa edellisen kauden työn hedelmiä härskisti. Tämä ja yllämainitut yhteen laskettuna on kokonaiskuva mikä minulle on tullut hallituksen toiminnasta. Jos tässä kuvassa on jotain pielessä, tulisi hallituksen ehkä itseltään kysyä että miksi.

Vaikka kritisoin hallitusta nyt kovalla kädellä, ei pysähtyneisyyden tunne ole yksinomaan sen syytä. eSuomen väkiluku on pienentynyt todella paljon huippuvuosista. Media on epäaktiivinen, yleisen politiikan yksi ainoista keskustelunaiheista tällä hetkellä on vanha tuttu liittouma-uskollisuus, joka on käyty moneen kertaan eSuomen historian aikana. En väitä, ettei se olisi huono asia nostaa aihe takaisin pöydälle. Eduskunta on hiljainen, konkreettisia muutosehdotuksia on vähemmän kuin lintuja taivaalla. Edustajien kattauskin tuntuu pieneltä, moni edustaja ei ole edes avannut suutaan viikon aikana. Koko politiikka tuntuu kuolleelta, puolueet eivät tunnu tekevän mitään ja jotenkin peli-innostuksen lama tuntuu leviävän leviämistään.


Helsingissä on nyt liikaa lunta!

Tilanne ei suinkaan ole minulle täysin uusi. Ongelma "meitä on liian vähän ja me pidämme liian vähän ääntä" on jo aikansa elänyt ja sen ratkaisemiseen ei ole yksiselitteistä keinoa. Sen tiedostaminen ja äänen sanominen on kuitenkin tärkeää. Esillä olleeseen liittouma-keskusteluun totean vain sen mikä keskustelussa on todettu jo moneen otteeseen: ilman liittoumaa meillä ei ole oikein pelikortteja eikä puolustusapua, ja näistä molempia me todella tarvitsemme jos haluamme pitää pelin mielenkiintoisena. Siihen päälle uskollisuus argumentit ja homma on selvä, EDEN😒sä pysyminen on vähintäänkin rationaalista.

Eduskunta. Luin läpi eduskunnan päivitetyt ohjeet ja toimintatavat. Eniten minua edelleen mietityttää eduskunnan tällä hetkelläkin oleva rajaton valta: ” Foorumilla ehdotus voi koskea kaikkea maan ja taivaan välillä.” Totta kai, rajat ovat oltava löyhät mutta ovatko ne tarpeelliset? Käytännössähän rajaton valta mahdollistaisi pelin ulkopuolisen hallituksen täydellisen kontrollin, sikäli kun siitä voisi olla jotain haittaa. Lähinnä eduskunta joka voi tehdä mitä vain, on sekavan tuntuinen rakennelma. Argumenttina tätä ajatusta vastaan toimii enemmistön järkiperäinen analyysi ja tulkinta, mutta näin pienessä yhteiskunnassa ”mikä vain voi olla mahdollista” -vasta-argumentti ei ole täysin tyhjänpäiväinen. Niin monta kertaa olen törmännyt hämmennykseen eduskunnassa siitä mitä sen valtuuksiin kuuluu ja kenen tehtävä mikäkin tehtävä on.

Yllä kuvailtu ei loppujen lopuksi ole edes ongelma, vaan riippakivi. Olemme jo monen monituista kertaa huomanneet kuinka paljon päänvaivaa, turhautuneisuutta, vittumaisuutta ja ylipäätään kaikenlaista perseilyä kaikenkarvaiset säädökset ja lait ja hallituksen valvonta ovat aiheuttaneet. Eduskunnassa käsiteltävien aiheiden tulisi pysyä mahdollisimman yksinkertaisina suhteessa peliin ja siihen mikä on yhteiskunnan sen hetkinen tila, mutta myös niin kauaskantoisina että ne toimisivat vielä silloin kun esimerkiksi pelaajien lukumäärä tippuu kaksinumeroiseksi. Toivo parasta, mutta pelkää pahinta. Jokaisen käsiteltävän asian tulisi ottaa huomioon sen realistiset potentiaalit. Hallituksen toiminta on mahdollisimman tehokasta vain silloin kun se saa toimia vapaasti, ilman eduskunnan asettamia liiallisia rajoitteita. Tämä tarkoittaa sitä, että hallituksen muodostaminen tulee tehdä harkitusti sekä niin että se toimii yhtä tehokkaasti kuin sen edustama presidentti, ellei tehokkaammin. Presidentillä tulee säilyttää valta muodostaa hallitus. Jo muinaisilla Perkeleen seuraajilla oli vankka näkemys siitä että tehokas tapa hoitaa vallanjako oli voimakkaan itsenäisesti toimiva nyrkki, jonka esikuvana toimi itse rajoittamatonta ja jumalallista toimintavaltaa omaava Perkele. Tästä paras mahdollinen soveltava skenaario sivistyneeseen yhteiskuntaan on se, että hallituksen tulee nauttia eduskunnan luottamusta, mutta eduskunnan ei tule pystyä kontrolloimaan hallitusta.

Vallan rajat on määriteltävä. Anna äänesi miehelle jolla on tahdonvoimaa tehdä tämä. Anna äänesi miehelle, joka tietää miten asiat kannattaa hoitaa. Anna äänesi Okkiukselle, puolueena toimii Liberaali Edistyspuolue, Cult of Perkeleen divisioona (liity meihin: http://www.erepublik.com/en/article/cult-of-perkele-on-t-ll--1611138/1/20) Alueena toimii vanha tuttu Ahvenanmaa. 25.12.2010 on sinun aikasi muodostaa eSuomen kongressi.



Hyvää Joulun odotusta!