Pökäleen upotus

Day 1,684, 06:42 Published in Finland Finland by Fettis

Vanhana populistina olen joutunut mediassa viime kuukaudet istumaan jäähyaitiossa. eSuomen mediassa on ilmestynyt niin paljon laadukasta sisältöä, että populistin on ollut vaikea osoitella sormella. Tai sitten sisältö on ollut niin tavattoman luokatonta, että tyhjästä on ollut paha nyhjästä. Yksi aihe tuntuu kuitenkin tasaisesti nousevan pinnalle, vaikka sitä kuinka yritetään vetää alas. On aika kutsua putkimies paikalle, että pökäleestä päästään eroon. Lopullisesti.



Yksityisten sotilasyksiköiden tuki, MU-tuki. Pökäle pääsi aikoinaan syntymään, kun muutamat pelaajat päättivät pistää pienen kaveriporukan edun koko yhteisön edun edelle. Enkä nyt puhu norsunluutornista, vaikka kieltämättä heillä samanlainen ajatuksenjuoksu onkin. Käytännössä tämä oli hyvin helppoa, tuotiin täysin toimimattoman eduskunnan käsiteltäväksi asia, joka runnottiin väkisin läpi. Kirsikkana kakkuna oli täysin selkärangaton presidentti. Historiasta ei löydy kuitenkaan vinkkejä siitä, miten tästä pökäleestä päästään eroon.

MU-tuki, jota loppu artikkelin kutsun pökäleeksi, on melkoisen idioottimainen. Yhteisön rahoja jaetaan yksityisten sotilasyksiköiden omistajille, jakoperusteena toimii sotilasyksikön tekemät tapot. Idioottimainen se on yhteisölle ja rivisotilaalle, mutta heidän intressejä ei pökäleen ole koskaan ollut tarkoituskaan ajaa. Kyse on ollut vallasta. Hiekkalaatikon nurkilla toisiaan kieroon katselevien pelaajien tahdosta saada lisää valtaa itselle, samalla kun vastapuoli on sitä menettänyt. Odotetusti tilanne on kärjistynyt tähän: FEF vs. yksityiset sotilasyksiköt.



Monia tuntuu valta kiinnostavan, mutta sen tuoma vastuu ei niinkään. Siksi on hyvä hetki miettiä asioita ilman, että takaraivossa jyskyttää tarve leikkiä J. Edgar Hooveria.

eSuomi kerää epäsäännöllisen määrän verotuloja kuukaudesta toiseen, joista valtaosa käytetään muodossa tai toisessa sotimiseen. Valtiovetoisella armeijalla on pitkät perinteet, joita ovat kuitenkin jo pitkään murentaneet luottamuspula, sisäsiittoituus ja kaavoihin kangistuminen. Tästä on turha yksin syyttää eliittiä, presidenttiä, puolustusministeriä tai ketään muutakaan. Me olemme yhteisönä epäonnistuneet. Samaan aikaan pelimekaniikka on muuttunut, eikä pelistä taida löytyä ainuttakaan maata, jossa ei olisi useita sotilasyksiköitä.

On melkoisen turha yrittää loputtomasti parsia vanhoja housuja kasaan, joskus on vain pakko hankkia uudet housut. Yhteisön olisi hyödyllisempää keskustelulla puolustuspolitiikasta täysin ilman raameja, eikä rajoittaa keskustelua kivikautisiin ja nykyisin täysin epäsopiviin asioihin, kuten MU-tuki ja FEFin budjetti.



Pyörää ei kuitenkaan tarvitse keksiä uusiksi, vaikka yhteisö uudistaisikin sotimisen tukemisen. eSuomessa on useita hyvin erilaisia sotilasyksiköitä, käytetään niiden keräämää tietotaitoa hyväksi. Laitetaan ne toimimaan yhdessä, käynnistetään vihdoinkin yhteistyö valtion johdon ja sotilasyksiköiden välillä.

Toimitaan aktiivisesti kaikkien neljän divisioonan pelaajien kanssa. Tarjotaan monenlaiselle pelaamiselle mahdollisuus. Ei meidän kaikkien tarvitse irkata, että voisimme olla yhteisölle hyödyksi. Ei meidän kaikkien tarvitse olla orjatöissä, että voimme saada varusteita. Ei meidän tarvitse kaikkien olla samassa sotilasyksikössä.

Kärjistäen. Yhteisön ei pitäisi jakaa tukea sotilasyksiköiden johtajille (mukaan lukien FEF), vaan sotilaille. Tuet ja niiden suuruus määritellään sotilaalle, eikä hänen sotilasyksikölle. Näin jokainen sotilasyksikkö pystyy keskittymään olennaiseen, eli tarjoamaan lisäarvoa sotilailleen ja yhteisölle.

100 tappoa päivässä tekevä sotilas on ihan yhtä arvokas, tekee hän tapponsa missä tahansa eSuomalaisessa sotilasyksikössä. Miljoona damagea tekevä sotilas on ihan yhtä arvokas, tekee hän tuhonsa missä tahansa eSuomalaisessa sotilasyksikössä. Ei yhteisön kuulu rangaista tai lahjoa ketään sen mukaan, että mihin sotilasyksikköön kuuluu.

Sotilaan tuki ja sen määrä pitäisi olla riippuvainen hänestä itsestään. Kuinka aktiivinen hän on. Taisteleeko hän siellä missä pyydetään. Jne. Tämä kaikki on mahdollista toteuttaa riippumatta siitä missä sotilasyksikössä sotilas taistelee. Varsinkin nyt, kun pelin viimeisimmän uudistuksen myötä myös ihan uudet pelaajat ovat myös taisteluissa tärkeitä.



Yksityisten sotilasyksiköiden on syytä katsoa peiliin. Mitä erikoista ne tarjoavat yhteisölle vai ovatko olemassa vain MU-tuen takia. Tätä erikoisuutta pitää jalostaa, tuoda paremmin esille. Se on sotilasyksikön tulevaisuus, kun yhteisö ymmärtää oman etunsa ja tukee sotilasta, eikä sotilasyksikköä.

Hallituksien, eliitin, FEF-organisaation ja koko yhteisön on myös syytä katsoa peiliin. Hallituksen olisi syytä pohtia miten se pystyy tukemaan sotilasta sen todellisten tekojen mukaan, eikä sen mukaan mihin sotilasyksikköön hän kuuluu. Onko FEF reagoinut pelin uudistuksiin riittävän nopeasti? Otetaanko riittävän laajasti erilaiset pelaajat huomioon?



Ehdotan seuraavaa. Esimerkiksi hallituksen edustaja kerää kokoon kaikki halukkaat, jotka ovat kiinnostuneita eSuomen sotilaspolitiikan uudistamisesta. Ryhmä käy lävitse kaikki nykyiset sotilasyksiköt, kerää niistä tietoa ja kokemuksia. Keskustelu on hyvä olla avointa ja tieto kulkea myös kansalle asti. Näiden tietojen pohjalta on hyvä tehdä todellisia esityksiä. Näin saadaan eduskunta oikeasti hyödyllisten asioiden pariin. Mielestäni yhteisössä keskustellaan tällä hetkellä täysin epäoleellisista asioista. Mitä mieltä sinä olet?

- SeppoKumpu