Nordic Alliance

Day 1,728, 13:23 Published in Finland Finland by diisseli

Pohjoinen liittoutuma on ollut pääasiallinen puheenaihe koko eSuomessa niin eduskunnassa, hallituksessa kuin kansankin keskusteluissa.
Monta mielipidettä on esitetty puolesta ja vastaan ja itse asiassa niin kansankin kuin myös rivikansanedustajan on ollut vaikea muodostaa kuvaa siitä, mikä on todellinen tilanne liittoutuman neuvotteluissa.
Lähdin puoltamaan Pohjoista Liittoutumaa seuraavilla seikoilla:
1) Olen kohtuu nuori eSuomen kansalainen ja jo ihan täynnä balkanin sotia. Tuntuu että koko Eden pyörii vain Serbian, Kroatian, Makedonian ja Bosnian ympärillä, maiden joilla IRL on enemmän kuin tarpeeksi kitkaa keskenään
2) On sanottu että jos liitytään Norjan ja Ruotsin kanssa yhteen menetetään se vuosien työ mitä Edenin eteen on tehty. Missä se työ näkyy? Saammeko Edenin tukea aina kun haluamme? Mielestäni näin ei ole asianlaita. Eden = Balkan
3)Olen Ruotsin ystävä. IRL minua kiehtoo se kulttuuri ja vuosisataisten perinteiden henki mikä länsinaapuristamme huokuu.
4) ABC:kin pärjää kutakuinkin omillaan, toki pro-ONE, enkä usko Pohjoisen Liittoutumankaan olevan kauaa neutraali, puoli on valittava...