Mitä sitä sitten keksisi?

Day 1,030, 05:31 Published in Finland Finland by lahna

Erepublik on jo monelle se samanlainen päivärutiini. Kone auki, irkkiin ja ereen. Kuitenkin jo itse peli alkaa menettää makuaan. Ennen vaalittiin jokaista mahdollista virkaa ja pidettiin suuria puheita, jotta itse saisi paikan. Nyt vähintään puolet siitä on kadonnut. Täällä media on niin hiljaa kuin voi vain olla. Ainoa mikä pitää ääntä on valtio ja sen tiedotusvastaavat.

Onko artikkelit nykyään kiellettyjä?

Muistan vieläkin ajat jolloin tuli päivästä toiseen, tai ainakin joka toinen/kolmas päivä, joku kiintoisa artikkeli. Liittyi asia sitten johonkin puolueeseen, maailmanmenoon tai omaan mielipiteeseen, tuli ne luettua ja media oli tuolloin äänekäs. Ircissä sitten taas valiteltiin ja huudeltiin kuinka jotkut artikkelit olivat ihan vääriä tai jotkut vain kauhian sadistisia.

Välittääkö kukaan? Pian en minäkään

Entä nyt? Ere on tosiaan ainakin osittain menettänyt makunsa. Olen ollut joskus aikoinaan innokkaasti ehdolla Sinisen Puolueen PJ:ksi, mutta nyt kun tarkemmin miettii, pienen yhteisön(SP) johtajana leikkiminen ei tunnu yhtään houkkutelevalta. Päinvastoin, pesti tuntuu vain vievän kultaa käsistä(2g vaaleihin ilmottautumiseen).

En edes tiedä miksi täällä vieläkin roikun. En ole tehnyt täällä viimeisen 2 vuoden aikana mitään sen kummempaa, yli puoli vuotta ollut eduskunnassa ja näppäillyt vuoden päivät ''Work''-nappulaa. Tämä ei tosiaankaan ole ''Hyvästi''-puheeni, mutta en epäile etteikö sellainen jonkun ajan kuluttua tule, jos tämä menee koko ajan tähän suuntaan.