Millaista se ulkopolitiikka oli ja lyhyet mietteeni tästä kaudesta

Day 1,506, 14:22 Published in Finland Iran by Demonikuski

Toimin ulkoministerinä B2:n hallituksessa tällä presidenttikaudella. Olin upouusi mies ulkoministerin hommassa, enkä ollut ulkoministerin apulaisenakaan toiminut koskaan aiemmin. Katastrofiahan siitä povattiin. Osa oli vain vilpittömästi huolissaan, pari jopa ihan järkevien syiden takia, mutta suurin osa näistä valmiiksi manaajista oikeasti vain toivoi sitä katastrofia suuren Demonikuski-vihansa takia. Ja tokihan heillä olisi siinä IRCissä vittuillessa taas mukavasti vierähtänyt pari iltaa, jos olisin töpeksinyt. Ulkoministereily sujui kuitenkin oikein hyvin, vaikka itse sanonkin. Alivaltiosihteerinäni toimi muuten Finlander93, josta oli mukavasti apua, vaikken ikävä kyllä ihan jatkuvasti hänelle mitään varsinkaan mielenkiintoista tai innostavaa hommaa pystynyt antamaan. Toivottavasti päällimmäisenä kaudesta ei kuitenkaan jäänyt mieleen pettymys.

Ulkoministerin hommat olivat minusta aika mukavia. Se oli lähinnä jutustelua eri ihmisten kanssa. Joskus puhuttiin IRCissä, joskus in-game-viesteillä. Joskus keskusteltiin suuren porukan kesken, joskus kahden kesken. Joskus oli hyvin virallisia neuvotteluja, joskus epävirallista löpinää. Ehkä hauskin tapaus oli kun Suomen ja Turkin MPP vähän posahti muutamaa päivää sen solmimisen jälkeen. Minä sitten otin Turkin presidenttiin yhteyttä, koska piti kertoa miksi niin oli tapahtunut ja myös sopia sen uudelleensolmimisesta. Kävi ilmi, että mies osasi noin kolme sanaa englantia. Etsin siinä sitten tietysti nettisanakirjan käsiini ja koitin höpöttää "liitto Suomen kanssa, liitto Suomen kanssa uudestaan". Onneksi paikalle saatiin tulkki ja hommaan tuli jotain tolkkua.

Ulkoministerinä olin paljolti ikään kuin välittäjänä. Välitin tietoa meiltä muille ja muilta meille. IRCissä piti notkua sekä QuakeNetissä että Rizonissa. Suuremmissa neuvotteluissa oli sitten meillä ja muillakin mukana yleensä myös presidentit ja puolustusministerit. Joskus minä toimin noissa neuvotteluissa Suomen "pääpuhemiehinä", joskus joku muu.

Niin ja olihan se MPP-tilanteen seurantakin minun hommaani. Siinä nyt ei ole sen ihmeempää. Kiitos muuten entiselle ulkoministerille niinkin tärkeästä tiedosta kuin että mistä helvetistä tämän pelin loistavasta ja selkeästä käyttöliittymästä sen MPP-tilanteen näkee!

Kausi kokonaisuudessaan oli... jännittävä. Ihan aiheellistakin kritiikkiä on tullut. Tiedotusta on taas kerran kritisoitu ja kyllähän se ainakin aluksi vähän meni pieleen. Sekin on kieltämättä vähän ironista, että tämä hallitus, jonka presidentti on kuuluttanut läpinäkyvyyden perään, päätyy lähtemään useampaankin huippusalaiseen operaatioon ja jekkuun, joista ei voi hiiskuakaan ennen kuin vähän myöhemmin. Moiset taktiikat ovat kieltämättä ristiriidassa läpinäkyvyyden kanssa, mutta henkilökohtaisesti ainakin seison niiden takana. Hyviä suunnitelmia ne olivat!

Jos en ole aivan väärin ymmärtänyt, B2:n päätavoite oli näyttää, että myös tuntemattomammat ja kokemattomammat heput pystyvät hoitamaan hallitushommat oikein hyvin, jos on intoa ja järkeä. Katson tämän päätavoitteen täytetyksi hyvin arvosanoin.

B2 itse, yksittäisenä henkilönä oli mielestäni ihan hyvä presidentti. Diplomaattina hän oli suorastaan uskomaton. Hän vain tiesi, mitä kenellekin kannattaa sanoa. Huonona puolena itse pitäisin afkailua. Älkää nyt käsittäkö väärin. Kyllä hän oli riittävän aktiivinen hoitamaan hommansa ja ymmärrän ihan hyvin, ettei kellään ole aikaa päivystää eRepublikkia 24/7, mutta ehkäpä optimaalinen presidentti kuitenkin olisi selvästi nolifempi! Niin ja pari kertaahan hän vähän möhlikin. Vielä plussaksi lasken sopivan pelottoman asenteen. Ei nössömpi olisi uskaltanut Ruotsiin hyökätä, vaikka olisikin vain Norjaa vapauttamassa!

Muusta hallituksesta en osaa hirveästi sanoa muuta kuin että hallituksen paskimmat hommat ovat ilmiselvästi puolustusministerillä ja valtiovarainministerillä. Niissä on työtä ihan älyttömästi. Kunnioitan hyvin suoriutuneita Fettistä ja Ylimogulia! Saamani tiedon mukaan toinen heistä oli joutunut peräti luopumaan hyödyllisestä ja terveellisestä WoWittamisharrastuksestaan pestinsä vuoksi!

Annan meille kouluarvosanaksi 8. Parannettavaakin oli, mutta ihan hyvin meni.