LEPin ehdokkaat eduskuntaan

Day 704, 11:31 Published in Finland Finland by Suklaatehdas

Liberaalin Edistyspuolue edustaa eSuomessa reaalipolitiikkaa, jossa kuitenkin on vahva moraalinen pohja. Reaalipolitiikka tulee mielestäni hyvin esille nykyisen presidenttimme ja hallituksen päätöksissä suhteuttaa valtion yrityksien toiminta vallitsevaan markkinatilanteeseen, edellisten presidenttiemme aloittamissa laajentumissodissa, sekä suhteissamme / yhteistyössämme liittolaisten kanssa esimerkiksi alueiden vaihtamisien suhteen. Reaalipolitiikka LEPissä ei ole yhden toimintatavan suosimista aatteen palossa, sotien aloittamista sotien vuoksi tai loputonta keskustelua eduskunnassa. Tällä kertaa LEPin ehdokkaissa on erityisen paljon kansainvälisillä sotatantereilla kunnostautuneita sotilaita, jotka haluavat antaa kokemuksensa nyt eSuomen hyödyksi. Kaikissa puolueen ehdokkaissa yhdistyy eSuomen eteenpäin viemisessä tarvittava asiaosaaminen sekä henkilökohtainen uskallus saavuttaa parhaimpansa:



Ahvenanmaa

Kulervo Kekkonen - Kulervo Kekkonen on uusi kasvo eduskunnassa, mutta hän on jo oppinut kansainvälisen kaupan lainalaisuudet urallaan. Tavoitteena hänellä on tuoda kuuluviin uusien pelaajien ääni eduskunnassa ja edistää talouden kehitystä eSuomessa, nyt kun kansakunta on nousemassa sodanjälkeisestä lamasta. Tämän lisäksi hän näkee yhtenä tärkeimmistä tehtävistään keksiä keinoja rekrytoida uusia kansalaisia - etenkin aktiivisella kansalaisten hyvinvoinnin edistämisellä!

Naskali - tällä jo kahden kauden kansanedustajalla ja varttuneella eKansalaisena on vieläkin tavoitteenaan kasvaa isoksi.

Kammo22 - tämä vanha tuttu kasvo edustaa KHP puoluetta, mutta hakee eduskuntaan kysymällä: "Jos kolmas kerta toden sanoo, niin mitä tekee 3 * 3. kerta?". Tarkempi esittely löytyy hänen omasta vaalimainoksestaan.

Jorma Ollila - Jorma Ollila edustaa pitkän linjan politiikkaa ja kokemusta (muun muassa noussut LEPin listoilta aikoinaan presidentiksi), ja hakee LEPin listoilta eduskuntaan vaikka tällä hetkellä onkin sitoutumaton.

Näiden edustajien lisäksi Ahvenanmaalla on ehdolla Paavo, joka ei ole virallisesti ilmoittautunut puolueen ehdokkaaksi ja jukkisinkinen, jonka tili on suljettu - älkää siis äänestäkö näitä henkilöitä!

Itä-Suomi

Decode Masala - LEPin puheenjohtajana ja toisen kauden kansanedustajana olen tähän mennessä saavuttanut kaikki poliittiset tavoitteeni, mutta nälkä kasvaa syödessä. Seuraavalla kaudella tarkoitukseni on keskittyä eSuomen työllisyystilanteen eri näkökulmiin.

Jebatin - Jebatin hakee Kammo22 tavoin LEPin listoilta eduskuntaan, mutta edustaa KHP puoluetta.

Lappi

Slewyn - Slewyn on pitkällä urallaan ehtinyt katsoa asioita kaikilta eRepublikin tarjoamilta näkökulmilta. Hän on muun muassa kuusi kautta vaikuttanut eduskunnassa. Slewyn on maalaisjärjellä ajatteleva keskitien kulkija, joka ajattelee kaikkien (erityisesti suomalaisten) parasta päätöksissään. Vaikka hän ei mediassa paljoa kirjoittelekaan, hän kuitenkin aina mielellään osallistuu poliittisiin asioihin ja päätöksiin.

vastis - vastis itse kuvaa tavoitteitaan seuraavasti: haluan ajaa työläisten asiaa parhaani mukaan, en ole vielä tutustunut eSuomen nykyiseen tilanteeseen eUSA:n reissuni jälkeen, mutta ainakin valtion yritykset työmarkinnoille tarjoamaan matala skillisille töitä ilman voittoa on vaihtoehto jota pitää tutkia, valtion yritykset eivät tosin saa vaikuttaa yrittäjien asemiin ja mahdollisuuksiin tuottaa voittoa. Haluan myös saavuttaa lisää kokemusta ePolitiikasta ja tämä on loistava paikka siihen. Pidempi esittely löytyy hänen omasta vaalimainoksestaan.

Oulu

Jivar0z - erittäin kokenut eKansalainen (Pelistä yli vuoden kokemus, valtiovarainministeriön AVS, PPr:n sotilas ja eSuomen 2. marsalkka), joka on nyt ensimmäistä kertaa hakemassa eduskuntaan. Tavoitteena hänellä on tuoda politiikkaan näkökulmia ja kokemusta maailmalta. Äänestämällä häntä hän lupaan tehdä kaikkensa eSuomen etujen parantamiseksi. Tulevia LEPin tähtiä! Tarkempi esittely löytyy hänen omasta vaalimainoksestaan.

Vike80 - eSuomen ilopilleri ja ikiliikkuja on nyt hakemassa ensimmäiselle edustajakaudelleen sanoilla: "Maalaisjärjellä pääsee kaupunkilaisnainenkin pitkälle, joten Äänestäkää, se kannattaa."

Näiden ehdokkaiden lisäksi Ouluun on asettunut ehdolle ulkomaalainen pelaaja Master_tung, joka ei ole virallisesti ilmoittautunut puolueen ehdokkaaksi.

Etelä-Suomi

Hamppari - tämä etenkin hupiministeriön työryhmissä ja sisäministeriön alivaltiosihterinä kunnostautunut puolueemme jäsen kannattaa jatkuvuutta nykyisessä eSuomen politiikassa - toiselle edustajakaudelleen Hamppari ei lupaakaan mitään, koska hän ei näe asioissa parantamisen varaa. Yleisesti ottaen Hanppari kannattaa korkeita veroja, kuitenkin sellaisia minkä kanssa voi vielä eElää. "Äänestäkää aktiivinen & tuore kasvo eduskuntaan!"

Patekki - Tämä erittäin aktiivinen ja pitkän linjan sotilaamme (PPr:n sotilas, puolustusministeriön AVS ja NTJ😒sä Suden ryhmänjohtaja) on ehtinyt toimimaan myös yrittäjänä pitkän aikaan. Tällä kokemuksellaan eLämän eri aloilta hän omaa hyvän näkemyksen siitä miten eSuomea tulisi pyörittää eDuskunta-tasolla, ja hänelle onkin herännyt kiinnostusta lähteä sitä tällä kaudella toteuttamaan.

Uusis - eSuomen yksi värikkäimmistä persoonista on hakemassa kolmannelle kaudelleen eduskuntaan. Tämä entisen hupiministerin ja virallisen tissiministerin vaalipuhe on: Vote for eFreedom - Vote for Uusis.

Näiden ehdokkaiden lisäksi Etelä-Suomeen on asettunut ehdolle ulkomaalainen pelaaja bonjurkes, joka ei ole virallisesti ilmoittautunut puolueen ehdokkaaksi.

Länsi-Suomi

Ihmemies69 - Ihmemies69 on nuori, mutta erittäin aktiivinen yhteisömme jäsen. Tiiviinä vaalipuheenaan hänellä on: "Kansalaiset. Jos haluatte eErilaisen eKansanedustajan, äänenne menee oikealle henkilölle (Ihmemies69). Ajan köyhien ekansalaisten asiaa."

SamTheOne - tämä jo lähes kaiken kokenut kansaedustaja ja sotilas lupaa kokemusta ja tietoa eduskuntaan!

Rob Dougan - edellisen ehdokkaan tavoin Rob Dougan on jo kokenut kansanedustaja ja sotilas. Hänestä löytyy myös herkempi puoli tehdessään vaalimainoksestaan lorun: "Anna järjen voittaa ja äänestä Dougania kun sen aika koittaa."

tonettaja - tämä hyperaktiivinen jäsenemme haluaa äänestäjänsä lähtemään mukaan seikkailuun:" Seuraatte mua sokeesti niin ei voi olla tulematta jotain hyvääkin. Keksitään jotain kivaa."

Näiden ehdokkaiden lisäksi Länsi-Suomeen on asettunut ehdolle ulkomaalainen pelaaja Rocky Salve, joka ei ole virallisesti ilmoittautunut puolueen ehdokkaaksi.

Tällä kertaa ilman piiloviestejä,

Decode Masala, ylpeä LEPpiläinen