Korppien kuntoleiri kuvagalleria

Day 3,015, 06:49 Published in Finland Finland by Oscarl Hyllman

Huomasin haudasta nousemiseni jälkeen eSuomalaisten radikaalin taistelukyvyn heikkenemisen. Olin tyrmistynyt kun kuulin ettei Kendokaan ole edes Kalubagsiltä kyennyt enää puolustautumaan vaan on antanut tämän toimia täysin mielivaltaisesti hänen kehonsa kanssa.

Päätinkin että nyt on korkea aika tehdä asialle jotain ja ottaa käyttöön varastossani lojuneet sapuskat jotta saisimme edes pienen iskukykyisen joukon. Yhdessä tuumin järjestimmekin Korpeille viikon pituisen leirin treenimestoillani.

Taistelukykyä harjoiteltiin useilla eri tekniikoilla joista tietenkin tärkeimpänä miehekäs paini. Vietimme koko viikon eristyksissä muista ihmisistä ja häiriötekijöistä. Poislukien pikku visiittini rajan toiselle puolen sekä yksi vierailupäivä leirillä.


Ryhmäkuva järjestäjistä


Vaikka kysymys olikin Korppien ja AMC:n leiristä päätimme päästää leirille myöhemmin myös Ripperin sillä hän ei voinut vastustaa ajatusta vähäpukeisista miehistä eristyksissä muusta maailmasta ja uhkasikin järjestää välikohtauksen paljastamalla itseään mikäli emme ottaisi häntä mukaan.


Ensimmäisen päivän poliittinen väittely Ripperin kanssa.



Leikkimielisempi väittely Kendon kanssa myöhemmin viikolla.


Viikon aikana käytimme paljon aikaa lihastreeniin ja painiin. Järjestimme myös juoksua ja uintia mutta kyseiset lajit jäivät vähemmälle huomatessamme että Ripperi jäi tarkoituksella Kendon taakse joka kierroksella.


Samueru opettaa Ripperiä miten otetaan ohjat



Julle ja Ripperi "painin" jälkeen vierailupäivänä.



Leirinpäätös. Kuvassa vasemmalta Haude, Minä, WP Attak ja Attakin vaimo.



Samueru treenaamassa



Kendo esittelemässä uutta tatuointiaan Ripperille



Ripperi esittelemässä jotain muuta Kendolle



Korppien neuvonanto tulevista taisteluista.