Kitos ännestäjille ja tälläset setit tänään
A.R Ray
Hei vaan kaikki äänestäjäni ja kiitos äänestänne. Tässä hieman raporttia mitä tuolla EK:n setien luona on tapahtunut ja mitä itse olen siellä säheltänyt.
AssGuards, sota ja rauha
Juuh elikkäs jälleen tapetilla on eViron rauha. Uutta puhtia hommaan on luonut se seikka että osa ex-EDEN maista(Puola) ovat alkaneet puolustaa Etelä-Helsinkiä, joten sitä me emme enää tulevaisuudessa voi hallita. Mitä todennäköisimmin rauha siis tulee ja päädymme varmaan makselemaan korvauksia eVirolle jos otamme haltuumme osia siitä.
Jonkin aikaa sitten eRuotsi kävi RW taistelua eVenäjää vastaan, mutta homma taisi tyssähtää siihen ettei juuri eSuomesta tukea sotaan tullut. Eräät nohevat edustajat olivat sitä mieltä että liittolaistamme pitäisi auttaa ja pistivät eVenäjän NE-äänestykseen tuloksetta koska Plato tai joku julisti äänestyksen laittomaksi. Itsekkin olen erittäin tyytyväinen tällaiseen liittoon jossa liittolaista ei tueta vaan annetaan hänen hoitaa omat bisneksensä rauhassa. Näen tällaiselle liitolle hyvinkin ruusuisen ja pitkäikäisen historian edessään.
Valtion kassan kähvellys
Edellisen kauteni lopussa nostin esille Zacharia Ravenin ja hallituksen vastuun kassan kähveltämiseen. Vaadin heitä tilille aiheesta, koska ainakin vaikuttaa siltä ettei valtion orgien salasanoja/turvakysymyksiä ei ole vaihdettu edes silloin kun Latezki kähvelsi kassan(neva föget). Lisäksi ihmettelin että miten Latezkia pidettiin tähän uusimpaan vatiom pet tokseen syyllisenä eikä esimerkiksi Zakkea ja co. Tämän seurauksena kalupakki aloitti impeach äänestyksen, jonka wanhahomot tuomitsivat laittomaksi, koska keskustelua ei oltu käyty aiheesta kuin vaivaiset 3 päivää. Varmaan kalubagsille tulee tuosta äänestyksen aloittamisesta permaa tai jtk. Impeach ei siis mennyt läpi, mutta vaadin edelleen virkakieltoa Zakelle ja hallitukselle epäpätevyydestä vaihtaa salasanoja. Jotkut kuiskivatkin käytävillä että salasanat on tahallaan jätetty vaihtamatta, jotta syyllisiksi voidaan osoittaa muitakin kuin nykyistä hallitusta.
Erittäin tuomittavana Zakke on pitänyt myös TuuttiTontun toimintaa joka on tuonut tämän kassakavalluksen kansan tietoisuuteen. Kuulemma tämä on saattanut eSuomen kohtuuttoman vaaran eteen toisin kuin esmes se konkreettinen kassan kavallus.
Syyllisten etsiminen hallituksen toimesta jatkuu edelleen ja kuulemma Plutoa on aiheesta härkitty. Bonuksena Plato on ilmoittanut että Latezkin ryöstämät varat ovat palautettu jo eSuomelle aikaa sitten. Toki niitä ei näy missään kirjanpidossa eikä kenelläkään ole hajua mihin varat ovat menneet.
Valtion orgit
Muinaisina aikoina lähes kaikilla oli mahdollisuus omistaa organisaatioita. Kuitenkin myöhemmin Plato kaikessa viisaudessaan päätti että yksityiset orgit lakkautetaan ja ainostaan valtiot voivat orgeja omistaa. Ennen yksityisten orgien poistoa osa pelaajista antoi omat orginsa eSuomen haltuun etteivät ne häviä. Tästä on seurannut se että eSuomella on useita orgeja hallussaan joita eliitti on sitten jaellut ympäri maailmaa massikeisareille ja muille epämääräisille tahoille kuten EDEN. Näistä orgeista valtio ei hyödy pätkääkään vaikka ne oikeasti ovat eSuomen omaisuutta. Siksipä olenkin vaatinut orgien kansallistamista ja tarvittaessa voimme vaatia vuokraa yksityisiltä tahoilta mikäli he haluavat eSuomen orgeja käyttää. Ongelmana tässä on se, että yllätys yllätys näistä orgeista ei ole pidetty mitään kirjaa. Itse olen saanut listan n. 60 eri organisaatiosta mutta tiedän niitä olevan enemmän. Valtiontalouden kannalta jos esimerkiksi vaatisimme 1g/kk vuokraa voisimme palauttaa pelaajatuet eSuomalaisille. Valitettavasti vanhahomot ulisevat että tämä olisi jotenkin epäreilua, koska he ovat tottuneet siihen että kaikki mikä on valtion on heidän käytettävissään ilmaiseksi hyödytti se eSuomen kansaa tai sitten ei.
Aijon jatkossakin ajaa eteenpäin tätä sosialisoimis kampanjaa jotta valtiontalouteen saataisiin edes jotain tolkkua jatkuvien verokiristysten sijaan (ei sillä verot ovat jo aika tapissa eikä sieltä juuri kiristettävää löydy).
Täytin yhden vaalilupaukseni
Lupasin vaalilupauksissani puhdistaa eSuomen spurdoista ja näyttäisikin nyt siltä että eSuomi on vapaa ainakin sossurotta Curesta joka on luvannut häipyä maasta koska valtiolla ei ole enää varaa kustantaa hänen sotimistaan. Lisäksi EK
😒ta poisjäänti aiheutti liikaa peppukipua. Hyvää matkaa Cure!
EDIT: voi koira tämä eRen blogi setti on paska XDXDXDXD
Comments
hienoa toimintaa rötösherrojen paljastamiseksi!
Ei rauhalle sotaa stna
eipä Pluto ainakaan mulle kertonut isommasta organisaatiolistasta kuin tuossa mainitsit, tammikuussa peräti sain listat, sen jälkeen ei ole kuulunut...
Edelleenkin, mielestäni esimerkiksi ulkoministeriä (ei orggipassuja) on täysin turha syyttää kassan kavalluksesta ja sanasalojen vaihtamattomuudesta.
Joten - edelleenkin - jäitä hattuun, et sä voi koko hallitusta vetää syytteeseen
Hienoa! Kuolema vanhahomoille ja wannabe-vanhahoimoille kuten Fettis. Epäilen kyllä, että esuomi kaatuu, jos Cure lähtee, koska hän on ainoa korvaamaton pelaaja tässä pelissä.
A.R Ray laittoi koko hallituksen syytteeseen. Minä tuomitsen heidät buolen vuoden virgagieldoon väliddömäsdi eli algagaas lähdeä sieldä hallidugsesda 😃DDDDD