Kinkku
PikkuMasa
Kjeh kjeh 😉
)) TEIN TUOLLAISEN HAUSKA JOULU OTSIKON NÄETTEKÖ KUINKA HAUSKA KEJ KJEH ;😉
)))
Korppien PJ-vaaleista
Onnittelut koivikselle. En tosiaankaan itse kovin ahkerasti ollut Führeriksi hakemassa ja seuraava kausi olisi ollut muutenkin viimeiseni. Lähdin korppeja johtamaan herra Taalasmaan jälkeen, koska korpeista puuttui mielestäni aktiivit ja media näkyvyys. Minun kaudellani tuli ainakin media hyvin esiin, mutta olisin toivonut enemmän aktiiveja mukaan puolueeseen. Korpit ovat normaaleiden two-klikkereiden puolue, joka takaa sille hyvän äänisaaliin, mutta ei tuo paljoa kasvua puolueen asioiden hoitamiseen. Jos jotakin ihailen eliitissä, niin se on toimiva verkosto, jossa monet henkilöt ottavat vastuuta ja pitävät pyörän liikkeessä. Kehotankin monia palaamaan korppeihin ja taistelemaan aatteen puolesta. JNJK92 on jo palannut takaisin korppeihin ja on päässyt jo puhemieheksi. Aikamoinen velho.
Jos jotakin minulla jäi näistäkin vaaleista hampaankoloon, niin se oli mielestäni aktiivisuuden puute. Olenhan monta kertaa tehnyt selväksi, että kaaos ja konfliktit luova peli-iloa ja yhtenäisyyttä. Koiviksella tuli kaksi vaaliartikkelia ja tankkijako. Vihtori kävi taas kääntymässä puolueessa ja halusi PJ:ksi. Ei edes vaaliartikkelia viitsinyt vääntää ? Höh. En ymmärrä. Kunpa puolueessamme olisikin yhtä kova vilske, kuin Cendorrin artikkeli antaa ymmärtää. Daniel Strinbergin ehdokkuuskin oli vanha ja pelotin hänet pois kuukausi sitten luulemalla häntä Cendorrin multiksi ja ihmettelin miksi hän lipitti minun pyllyäni niin hirveästi ? Noh, Danielhan oli MLP eli My little pony fani. Vaikka minun naismakuani on artikkeleissa kritisoitu, niin en minä sentään ponihomo ole !
Mitä PikkuMasa tekee vaalien jälkeen ?
Palaan two-klikkeriksi ja nautin tästä vapaudesta. Päivän päätteeksi PJ:n paikka on liian aikaa vievä ja en itse halua tuhlata aikaani tässä "oikean" elämän sims-simulaatiossa ereen. Jatkan kuitenkin korpeissa, koska muut puolueet homphoja.
http://171gifs.com/wp-content/uploads/2013/10/Eva-Nooty-big-fake-tis-shaking-as-she-run.gif
tässä kuvassa ei näy nännejä.
Bro Tipit Koivikselle:
-Jatka EK-asioiden käsittelyä puoluefeedissä. Vaikka tuntuu, että kukaan ei voteta tai kommentoi, niin kyllä jotkut jäsenet saavat siitä jotain jossain vaiheessa peliä. Saatat synnyttää aktiiveja tai ihan ruokkia massan mielenkiintoa.
-Pistä kaikki aktiivit korpit feedissä/mediassa ehdokaslistan kärkeen, älä laita vanhoja kavereita, jotka hakevat vain EK-kullia. Tulikaste, jopa nuoremmille pelaajille, jotta selviää haluavatko he tosiaankin lukea EK-listaa. Ruoki aktiiveja.
-Kendo Yanar pressaksi. Hallituspaikat ovat tärkeitä ja korpeissa ei ole tällä hetkellä ketään yhtä suosittua pressaehdokasta.
-Provosoi, mutta oiko_lue artikkeli yhdys_sanat. There is no bad publicity.
kyselyn tuloksista
Melkein kaikki halusivat hallituksen etsivän eSuomelle uutta kumppania ja moni valitsi Serbit kaverikseen. Tosin täytyy myöntää, että moni haluaisi mielummin astelle uuteen liittoon Ruotsin ja Norjan kanssa, eikä kaveria mielellään jätettäisi. Kendo Yanar tosin tuomittiin homoseksuaaliksi 99% kansan keskuudessa.
Comments
insta vote
voted! vaikka pettynyt vaalitulokseen :/
Älä huoli, kyllä se viimenenkin prosentti joskus tajuaa totuuden!
❤
Totta, 99% prosenttia myöntää jo meikän ylivertaisen alfauroksisuuden ja maskuliinisuuden! Vielä kun se 1% tajuisi faktat 😉
Hyvä artikkeli. Toivottavasti et ihan horrokseen vaivu, vaikka 2-klikkerinä pelaisitkin. Kuten sanoit, meillä ei ole aktiiveja koskaan liikaa 🙂
Kyllä mä aion äänessä olla, mutta mukavaa tietää, ettei joudu olemaan kuukauden vastuussa kokonaisesta puolueesta. Varsinkaan lomien aikana.
Ootko varma Masa, ettet pyri uudelle kaudelle joululoman jälkeen?
Katotaan. Mä näen asian näin, että haluan aktivoida muita mukaan ja toimia verhojen takana. Koiviksella riittää ainakin intoa ja katotaan onko seuraavissa PJ-vaaleissa millaiset apajat. Suosittelen sinuakin kokeilemaan PJ:n pestiä.
Kokeiltu on, ei ollut minun jobi. Ei riitä aika siihen vakanssiin, mieluummin itsekkin huutelen kulisseista.
ei ollu jutussa paljon kinkkua, meloneita sitten senkin edestä??? Katsoin vain kuvat.
No, se kinkku oli nyt huuuuuuuumoria. Tänä jouluna kalkkunaa.