IKPn PJ-vaalit: Noplamodo johtoon! - Vaaliartikkeli kansalle
Noplamodo
Tervehdys,
Olen päättänyt asettua ehdolle IKPn puolueenjohtajavaaleissa, olen kirjoittanut pienen vaalipuheen, jotta myös vähemmän foorumia käyttävät jäsenet tietäisivät ketä äänestää.Samalla kokeilin kunnon artikkelin kirjoittamista, yms...
Perustuu foorumilla olevaan vaalipuheeseeni, joka löytyy täältä.
Siis what?Kuka?Miksi?
On varmasti totta, etten ole ePolitiikkaan vaikuttanut yhtään, en myöskään ole paljoa väitellyt asioista, olen kuitenkin seurannut asioita aktiivisesti.
Silti olen kilpailemassa IKPn puolueenjohtajan paikasta, miksikö?Siksi, että mielestäni yksikään ehdokkaista ei ole riittävän hyvä, ja että eräät puolueen aktiivisimmista, vanhimmista tai muuten vain “kuuluisimmista” ehdottivat tätä minulle.Olin jo ajatellut asiaa hieman, mutta pikemminkin kaukaisen tulevaisuuden ja kenties jopa hieman “huvittavana” ideana.
Kuitenkin minua kannustettiin tähän positioon, ensimmäinen reaktioni oli “Ööh...voisihan sitä, mutten ehkä ole kaikkein paras...”, kuitenkin mietin asiaa, ja totesin, ettei tehtävä todennäköisesti ole aivan ylitsepääsemätön.Toisekseen, en ole tyytyväinen ehdokkaisiin, nykyinen PJ on liian paljon muualla, ja toista en näe kovinkaan IKPläisenä.(Tarkoituksena ei tietenkään ole loukata ketään, perustelin vain mielipidettäni, pahoittelen mahdollisia loukkauksia. - Korvauksia ei makseta)
Noplamodo ahdistelemassa JokkeTtä luovuttamaan
Linjaus
Mielestäni, puolue on hieman uponnut suohon, kuitenkaan nykyinen PJ seikkailee Grandi-mehua juoden viidakossa ja aavikolla.Samaan aikaan IRC-kanavalla jäsenet hyppivät silloilta ja repivät hiuksia päästään.Siksi tarvitaan paljon parannusta puolueen “PeeÄrrän” puolella, hitaasti nousemme suosta, mutta emme esimerkiksi saaneet yhtään paikkaa hallituksesta.Asioita on mahdollisuuden puitteissa nopeutettava, mieluiten ennen seuraavia eduskuntavaaleja.
En ole puolueessa kaikkein radikaalimmasta päästä, uskon ettemme tästä kunnianmenetyksestä emme voi parantua helposti, jos vain käännämme selkämme kaikille muille, ja kähisemme nurkassa.Edellä mainittu politiikka toimii varmasti joskus, mutta ei nyt.Nyt tarvitaan hieman järkeä mukaan, ellemme sitten halua menettä enemmän jäseniä...
Poikkeuksellisesti voinen mainita, että olen radikaali eräässä asiassa, ATLANTIS-sotaliiton (“sotaliiton”?) suhteen.Uskon Atlantikseen, vaikkakin viime päivien tapahtumat ovat antaneet vähän miinuspisteitä.En kannata mitään muiden liittojen kanssa velijeilyä, en kannattanut, enkä tulevaisuudessakaan tule kannattamaan, mikäli kantani pysyy samana.
Vaikka Vihtorin lehtiartikkelit aikoinaan minut IKPhen liittymään saivatkin (mutta myös SK), en kannata (enää) “Vihtoriaanista” linjaa, vaikka joitain asioita kannatankin, joitain en.Olen myös valmis keskustelemaan asioista, mikäli tarve vaatii.
Esimerkiksi en kannata eSkandinaviaa, tai muuta vastaavaa projektia, sellaisena kuin se tällä hetkellä on.En kuitenkaan tuo mielipidettäni esille kuin pelle, uskon että liitossa on hyvät ja huonot puolensa.
Yksinkö?
Ei, en usko että voin vetää puoluetta diktaattorimaisesti, vaan tulen valitsemaan apulaisia.Esimerkiksi moerriz hyvin keksi perustaa ja ottaa tiedotusvastaavan paikan itselleen.Hän on asiaansa mielestäni varsin hyvin hoidellut, ja saa minun puolestani jatkaa.
Koska en aivan koko ajan voi roikkua paikalla, tulen perustamaan varapuolueenjohtajan paikan, joka saa toimia sijaisenani ollessani poissa.(Joka toivottavasti tulee olemaan harvinaista.)
Fiat Lux!
Kiitän kaikkia IKPn jäseniä, lukijoita, ja tulevia äänestäijäni.
Pahoittelen mahdollisia typoja, tekevälle sattuu...Varsinkin tämä ollessa ensimmäinen artikkelini.
Kiitos,
Noplamodo
Comments
Äh, hihkaiskaa jos tohon ilmestyy jotain tekstiä...bugittaa..
Tässä kuitenkin foorumeilla oleva puhe, siinä nyt pääasiat:
http://erepublik.fi/viewtopic.php?p=28690#p28690" target="_blank">http://erepublik.fi/viewtopic.php?p=2869[..]8690
///Noplamodo
Nopla, luultavasti jossain tagissa on virhe. Teksti jää puuttumaan jos jokin sulkeva tagi (esim [/i]) puuttuu.
--
Mokkero
Nopla, minä tulen ja murskaan sinut! 😃
Ach ja, Mokkero olit oikeassa, yksi [/b] olikin ...
Kiitos silti.
"nykyinen PJ seikkailee Grandi-mehua juoden viidakossa ja aavikolla."
Mistä tiesit, en tietääkseni ole kertonut matkani yksityiskohtia. 😕
"Mistä tiesit, en tietääkseni ole kertonut matkani yksityiskohtia. 😕"
Tiedän...tiedämpähän vaan...tiedän kaiken...
Joo oikeasti, minua pelottaa se mitä sinä teet iltaisin kun olet yksin.
"Joo oikeasti, minua pelottaa se mitä sinä teet iltaisin kun olet yksin."
Katselen kaikkea mukavaa maapallolta tietokoneruudultani, juon kaakaota ja punon juonia pääsi menoksi.
Noplamodo PJ:ksi!