Enemmin maa repeilee, kun LEPiläinen järkeilee!
TuukkaAlmighty
Anteeksi ensimmäiseksi yleistävä artikkelin otsikko ja se on lähinnä osoitettu LEPin todetulle johdolle, joka on sanonutkin heillä olevan sellainen muutaman henkilön nyrkkiryhmä. Näin on hyvät lukiat että aivan juuri vaalien kynnyksellä LEP päättääkin julistaa Erwin Schauman heidän presidentti ehdokaakseen. Miksi näin myöhäinen ajankohta ja mitä mieltä koko puolue on kyseisestä päätöksestä?
Haluan kuin myös huomauttaa että esitetyt kannat ovat omia mielipiteitäni eivätkä ne ole kytköksissä Red Jihadiin. Lisäksi en vastaa tuleviin esitettyihin kommenteihin/kysymyksiin, koska tiedän että tämä aihe on osittain punainen vaate monelle kansalaiselle.
Liberaali Edistys Puolue on ollut eSuomen suurinpuolue jo ammoisista ajoista lähtien. Se perustettiin, jotta saisimme
torjuttua poliittisen vallankaappauksen. Tämä ajoi jokaisen kansalaisen liittymään LEPiin ja vallankaappauksen jälkeen muuttoliikettä ei tästä "vallankaappaustorjumispuolueesta" ole ollut. Suurimmaksi osaksi LEP sanoo olevansa liberaali ja sen puolueen linjaukset tulevat viisaitten keskusteluiden kautta, joten virallista puolueohjelmaa ei mistään voi lukea, ja nykyisin LEPin motto onkin " viimeiset 4 kautta on mennyt hyvin meidän johdolla, niin miksi ei seuraavat 4 myöskin?". Lisäksi pelkkä puoluelaisten määräkin on yksi syy miksi liittyä LEPiin. LEP on konservatiivinen puolue, joka jyrää kauan sitten saavutetulla massalla.
Entä tuleva presidentinvaalit LEPin kannalta? Juurin kun luulin, että LEP huomaisi, että oppositio puolueitten yhteinen päätös tukea Red Jihadin ehdokasta tulevissa vaaleissa kielisi jotain muutoksesta ja uusista tuulista niin ei... Muutamaa päivää ennen LEP päättää julistaa Erwin Schaumannin heidän presidentti ehdokaaksi oli jotain, jota en pysty nyt sanoin kuvamaan. Tämä on todiste siitä, että LEP nojaa edelleen massaansa, joka sillä on hallussa. Oppositio puolueiden mielipide ei saa hetkautettua vallankahvassa olevien korvia ja konservatismin rattaat pyörivät ympyrää niin kauan kunnes LEP ei ole enää eSuomen suurin puolue.Ihmettelen myös etten ole nähnyt kiivasta keskustelua siitä että kenestä pitäisi tulla LEPin presidenttiehdokas. Yht'äkkiä foorumilla oli Pete1 viesti joka meni:
>"Meillä on nyt ehdokas, julkistetaan piakkoin."
Toivottavasti Petellä on jotain yliluonnollisia kykyjä kysyä telepaattisesti 350 jäseneltä että, olisiko Erwinistä ainesta meidän ehdokkaaksi?
Entä puolueen presidenttiehdokas? Erwin Schauman on tehnyt hyvää yhteistyötä monien maiden kanssa ja hän on toiminut muutaman kauden meidän ulkoministerinä ilman tekstiviesti kohuja. Koska kukaan ei ole puhtoinen on aika kolisetulla luurankokaappeja. Aikaa ennen itsenäisyyttä taistelin hanakasti Erwinin kovia pyrkimyksiä vastaan perustaa " itsenäistymiskomissio ", jonka tarkoitus oli auttaa muita maita käsittämään, että miten eSuomen itsenäistyminen heitä koskee. Kuitenkin estämis yrityksistäni huolimatta kyseinen instituutio perustettiin ja siihen pääsi osallistumaan vain kourallinen ihmisiä, joiden tehtävä oli selventää muille eSuomen itsenäisyys. Kyseinen instituutio oli farssi ja se kaatui sen byrokraattiseen helvettiin. Tuolloin Erwin Schaumannilla oli selvä visio siitä kuinka viedä eSuomea eteenpäin, ja se meni:
minä yritän tehdä eSuomesta helvetin byrokraattisen ja jäykän jakamalla vallan pois päättäjiltä 😃
Kyseinen quote on poimittu erepublik.fi kanavalta.
Odotan innolla ja kauhulla tulevaa vaalipäivää, siinä ratkeaa että halutaanko eSuomi jättää konservatismin tielle vai antaa tilaa uusille tuulahduksille ja varsinkin kaikkein pyhimmälle: demokratialle. Te äänestätte, Te päätätte ja minä... minä painan persepunaisena töitä, jossain hikisessä kanarialaisessa hotellinkeittiössä. Tuukka kuittaa...
Muistutan vielä että olen hiton ärsyttävä ihminen koska katson animea ja niin edespäin, ja ehkäpä juuri siksi tämä artikkeli ei edusta missään kohtaa RJn kantaa asiaan.
Comments
o/
YAY! Hyvä artikkeli.
(paitsi että äänestäkää Jumalaa, vain kaikkivaltias on äänenne arvoinen)
Lol! Joku jumala 😃
Toivon, että Jumala astuisi esiin kammaristaan ja toitottaisi omasta mahtavuudestaan julkisesti.
Saisimme tämän spämmipäivän kierroksen jatkumaan!
Stetson-Harrison instituutin uuden tutkimuksen mukaan pääsyylliset Suomen kurjiin resursseihin, pelin bugisuuteen ja Norjan tämänhetkiseen ahdinkoon ovat:
1)Erwin Schauman
2)Norsunluutorni
3)Eliitti
4)Erwin Schauman uudestaan
5)LEP
LEP:llä on ollut avoin haku käynnissä presidenttiehdokkaan löytämiseksi, mutta ilmeisesti sopivaa ehdokasta ei löytynyt. Sanoin Petelle jo viime viikon lopulla ryhtyväni ehdokkaaksi, jos muita ei homma kiinnosta. Kyseessä ei siis ollut missään tapauksessa mikään sisäpiirikauppa, jossa minut oltiin jo valittu ehdokkaaksi ja muilla ei ollut mitään merkitystä.
Itsenäistymiskomissio perustettiin tutkimaan Suomen tilannetta sinä ajankohtana sekä potentiaalisia tulevaisuuden kuvia, joihin eri ratkaisut olisivat Suomen saattaneet. Lisäksi siellä käsiteltiin Norjalle annettavaa esityslistaa Suomen itsenäistymisneuvotteluihin liittyen. Minullahan ei siihen aikaan ollut virallista poliitista valtaa, enkä siis voinut millään tavalla vaikuttaa päättäjien ratkaisuihin. Heillä oli foorumille pääsy ja käyttivät keräämäämme tietoa hyväkseen tai eivät. Jos eivät, siitä tuskin voi syyttää komissiossa toimineita henkilöitä.
Quoteen liittyen:
"minä yritän tehdä eSuomesta helvetin byrokraattisen ja jäykän jakamalla vallan pois päättäjiltä 😃"
Huomaa hymiö lauseenlopussa. Vaikka meillä onkin usein ollut sanaharkkaa keskenämme, en usko että kummankaan tarvitsee turvautua täysin tekaistuihin todisteisiin. Pidetään vaalit puhtaina, vaikka kaikki kaipaavatkin uutta Arimo selkkausta. Hauskaahan tänne ollaan tultu pitämään, eikä vellomaan angstissa. Se ei tee hyvää eSuomen yhteisölle.
Anteeksi vain, ei ole tekaistu vaan noukittu muutama kuukausi sitten erepublik.fi kanavalta ja olen uhkaillut sinua muutamaan otteeseen että julkaisen tuon lauseen, ja nyt sen tein. Se on ihan sama että kenet sieltä LEPin riveistä oltas revitty, mutta muutaman päivän varo aika... ei helvetti! ja vielä kysymättä puolueelta mitään!
Kuten sanottua, meillä oli kaikille avoin haku käynnissä foorumilla yli viikon ajan ilman, että halukkaita ilmestyi, joten keneltäkään ei viety tässä mahdollisuutta asettua ehdolle. ErwinS on puolueemme perustajajäseniä ja LEP on ainoa puolue, johon hän on eSuomen itsenäistyttyä eSuomessa majaillessaan kuulunut. Hän vei kirkkaasti suurimman äänisaaliin molemmissa eduskuntavaaleissa, joihin hän osallistui. Lisäksi LEP:n puheenjohtajalla ei ole oikeasti mitään muuta virkaa kuin päättää ehdokaslista eduskuntavaaleissa, mikäli ehdokkaita on enemmän kuin me voimme asettaa ja asettaa puolueen presidenttiehdokas. Tältä kannalta ajatellen puolueeni on antanut minulle luottamuslauseen käyttämään harkintaani näissä asioissa ja kun meillä oli yksi ainoa henkilö tarjolla ehdokkaaksi, niin miksi en olisi häntä laittanut, kun hän kuitenkin on ehdottoman pätevä? Kuten huomaat, ei LEP:n suunnalta ole kuulunut valituksia ehdokkaasta. Sinä uliset tässä melko lailla yksinäsi.
Jumala jumala...xD
Kyse ei ole siitä että kuka on ehdokas tai miksi, mutta se kuinka säälimättä käytätte asemaanne hyväksi on kuvottavaa. Kaikkien muiden ehdokkaiden täytyy mainostaa itseään 30 päivää että saavat edes vähän ääniä, mutta LEPille riittää lyhyt aika välin kun massat äänestävät sokeasti oman puolueensa ehdokasta. Tämähän on siltä osin mainio asia teille että hirveitä väittelyitä ei kerkeä syntymään.
SSP FTW
LEP on perinteisesti kärsinyt presidenttiehdokaspulasta, joten tämäkin nimitys meni jo ihan rutiinilla. Syy tähän johtuu ties mistä, mutta mitään demokratian sääntöjä ei ole rikottu. Jos on yksi halukas, niin sillä mennään. Erimieliset avatkoon suunsa, ja tiedotus oli hoidettu riittävästi, kun käytettiin pelkkää foorumihakua, koska tulevan presidentin pitää kyllä käyttää foorumia.
LEP:illä on paljon äänestäjiä, ja niitten käyttö ei ole mikään rikos tai demokratian polkemista. Presidentinvaali on lisäksi henkilövaali, joka nähtiin viimeistään Vihtorin ammoisessa yrityksessä, jossa hän sai melkein puolet äänistään puolueensa ulkopuolelta.
Itse olen vielä kahden vaiheilla, ketä tukisin teoriassa (olen NTJ😒sä matkalla Norjaan). Näen Okkiuksessa paljon potentiaalia ja hän on oman puolueen miehiä, sekä näkisin mieluusti vähän vaihtelua vallassa, mutta myös Erwin olisi erinomainen valinta.
Kateellisten panettelua.
"Tämähän on siltä osin mainio asia teille että hirveitä väittelyitä ei kerkeä syntymään."
LEP on aina valmis keskusteluun/väittelyyn. Mikset julkaissut valitusvirttä LEP😒tä aiemmin / muulla tavoin herättänyt keskustelua jostain aiheesta?
"Kaikkien muiden ehdokkaiden täytyy mainostaa itseään 30 päivää että saavat edes vähän ääniä, mutta LEPille riittää lyhyt aika välin kun massat äänestävät sokeasti oman puolueensa ehdokasta."
Sinustako olisi parempi, jos myös LEPin ehdokas kuuluttaisi itseään kuukauden etukäteen? Eikä vastaehdokkaan lyhyt varoaika olekaan mielestäsi etu muille ehdokkaille? Itselläni ei ole valittamista puolueemme presidenttiehdokkaasta.
Keskustelua ehdokkaasta ei käyty osittain siitä syystä, että ensimmäisinä ehdotetut henkilöt ilmoittivat olevansa liian kiireisiä, joten ilman muuta Pete teki oikean ratkaisun käyttäessään hyväksi tilaisuden laittaa Erwin ehdolle.