[Valtio tiedottaa] Alkukauden tapahtumia

Day 2,916, 12:56 Published in Finland Finland by Ministry of Education FI


Arvoisat kansalaiset ja Julle

Vaaleista onkin jo vierähtänyt tovi, ja kautta on takana lähes kolmannes, joten lienee korkea aika kertoa mitä kaikkea kulisseissa on oikein tapahtunut. Ulkoministeriö julkaisee oman katsauksensa ensi viikon aikana, joten tämä artikkeli käsittelee lähinnä sisäpolitiikkaa.

Mikä oli syynä tähän pitkittyneeseen hiljaisuuteen? Noh, suuri ja mahtava diktaattorimme zRTx (ios) on ollut hoitamassa merkittävää edustustehtävää Seinäjoella varmistaakseen eSuomelle elintärkeiden etujen säilymisen, eli toisin sanoen suunnittelemassa hallituksen pikkujouluja. Tällä välin melkeinpä koko viime kuun hallitus on kadonnut kuin tuhka tuuleen, jättäen eSuomen pyörittämisen lähinnä Jullelle. Mutta nyt pikkujoulusuunnitelmat ovat valmiit, joten ongelmien pitäisi olla takanapäin. Lisäksi apuun on rekrytty yhdysvaltalais-tanskalainen Kettu korvaamaan kadonneita ministereitä.

Jo jonkin aikaa sitten luvattu kansalaiskyselykin on tulossa ensi viikolla.



Foorumilla tehtyjen päätöksien kumoaminen.

Vuosia kestäneen epäselvyyden jälkeen eduskunta on viimeinkin päättänyt kumota kaikki foorumilla tekemänsä päätökset. Näin ollen eduskunnan foorumiosio jää puhtaasti historialliseksi nähtävyydeksi, eikä siellä kehitetyillä järjestelmillä tai periaatteilla ole enää minkäännäköistä asemaa eSuomessa. Kansallinen turvallisuus -osion sisältö on neljää poikkeusta lukuun ottamatta siirretty julkiseen arkistoon.

Mainittakoon nyt kuitenkin, että hallitus jatkaa aloitustukien jakamista, vaikka sekin päätös juuri kumottiin. Olettaen siis, että tänne joku uusi pelaaja eksyisi.

Foorumieduskunnan aika on kuitenkin merkittävä osa eSuomen historiaa, joten sitä kunnioittaakseen hallitus tilasi muistokirjoituksen suomalaiselta hautausurakoitsijalta.

Tällä päivämäärällä eduskunta on päättänyt hylätä avoimen päätöksenteon. Foorumi, tuo kaikille tasavertaisesti avoin keskustelupaikka jätetään täysin huomiotta, ja ainoa virallinen ja hyväksytty kokoontumispaikka on pelin viestilistat. Viestilistoilta EK jakaa kansalle käskyjään vailla minkäänlaista valvontaa. Äänestäjät eivät pysty näkemään sitä, ketkä ovat aktiivisia, mikä puolue on kannattanut mitäkin, tai edes mitä päätetään. Toisin sanoen läpinäkyvä hallinto saa nyt viimeisen naulan arkkuunsa.

Hallitus ymmärtää eduskunnan halun piilottaa aktiivisuutensa, tai pikemminkin sen puutteen, kansalta, mutta tuomitsee jyrkästi asioiden todellisen laidan pimittämistä kansalaisilta. Foorumiaikana kaikki oli paremmin, ja uskomme tämän loistokkaan ajan vielä palaavan tulevaisuudessa. Mutta ennen sitä meidän on selvittävä tästä pimeästä ajanjaksosta.






Organisaatioiden vuokraaminen

Eduskunnan päätöksellä organisaatioiden vuokraaminen on otettu jälleen käyttöön. Vuokra on 4000 markkaa kuukaudessa, minkä lisäksi vuokraajan on annettava valtiolle 50000 markan suuruinen pantti. Jos vuokraaminen kiinnostaa, kaiken tarpeellisen informaation pitäisi löytyä alla olevista vuokraehdoista. Jos et ole kiinnostunut vuokraamisesta, kannattaa suosiolla ehdot ohittaa, sillä kyseessä on melkoinen muuri. Tällä hetkellä tarjolla olisi kolme organisaatiota vuokrattavaksi, mutta jos kiinnostuneita on enemmänkin, hallitus pyrkii kaivamaan tarjolle lisää.



Organisaatioiden vuokraehdot

Yleistä

Vuokraaja saa yksinoikeuden organisaation käyttämiseen vuokraa ja 50000 markan suuruista panttia vastaan. Vuokrasuhteen aikana Valtio ei koske organisaation varastoon, rahoihin, viesteihin tai mahdollisiin artikkeleihin. Vuokraaja saa muuttaa organisaation sähköpostin ja salasanan vuokrasuhteen ajaksi. Jos vuokraaja haluaa muuttaa organisaation nimen omalla kustannuksellaan, tulee tähän pyytää lupa presidentiltä - mikäli organisaation nimi muutetaan luvatta, vuokrasuhde katkaistaan ja osa pantista käytetään nimen palauttamiseen.

Jos vuokraaja rikkoo eRepublikin sääntöjä, organisaatio otetaan takaisin välittömästi eikä jäljelle jäänyttä vuokra-aikaa hyvitetä. Mikäli rike on vakava, vuokraaja menettää oikeuden vuokrata eSuomen organisaatioita, ja vuokraajaa voidaan rangaista kuten EK katsoo parhaaksi. Mikäli rike on niin vakava, että organisaatio bannataan, vuokraaja menettää koko pantin Valtiolle.

Uuden vuokrasuhteen luominen

Kun valtiolla on vapaita organisaatioita vuokrattavaksi, asiasta kerrotaan Valtion Sanomissa, ja kommenteissa halukkaat vuokraajat voivat hakea vuokrauslupaa. Halukkaat vuokraajat ilmoittavat, minkä organisaation haluavat vuokrata, mitä organisaatiolla aiotaan tehdä, ja antavat arvionsa vuokrasuhteen kestosta.

EK äänestää vuokrasuhteen hyväksymisestä presidentin(diktaattorin) aloitteesta. Jos hakija saa luvan vuokrata organisaation, presidentti(diktaattori) ottaa vastaan pantin ja ensimmäisen kuukauden vuokran. Rahojen siirtämisen jälkeen vuokraaja saa pääsyn organisaatiolle.


Vuokrasuhteen päättäminen ja jatkaminen

Vuokrasuhteen tila tarkistetaan joka kuukausi vuokranmaksun yhteydessä, ja tällöin sekä vuokraajalla että presidentillä on oikeus katkaista vuokrasuhde. Jos suhde katkaistaan, vuokraaja tyhjentää organisaation rahoistaan ja antaa tunnukset presidentille(diktaattorille), minkä jälkeen vuokraaja saa panttinsa takaisin. Jos molemmat osapuolet haluavat jatkaa vuokrasuhdetta, vuokraaja maksaa seuraavan kuukauden vuokran ja saa näin ollen käyttöoikeuden organisaatioon taas kuukaudeksi.

Ek voi päättää minkä tahansa voimassa olevan vuokrasuhteen 67% enemmistöllä.

Vuokran suuruus ja vuokran maksaminen

Vuokra on 4000cc/kuukausi, ja se maksetaan presidentille(diktaattorille). Vuokra maksetaan kuukausi kerrallaan. Vuokrasuhteet on kiinnitetty kuukauden kymmenenteen päivään, ja vuokraajan on otettava yhteyttä presidenttiin aina viimeistään kolmastoista päivä sopiakseen vuokranmaksutavasta. Mikäli vuokraaja ei kuitenkaan ole ottanut yhteyttä viidenteentoista päivään mennessä, presidentti lähettää ig-viestillä muistutuksen sekä organisaatiolle että vuokraajan omalle tilille. Mikäli vuokraaja ei vastaa muistutukseen 24h sisällä, vuokrasuhde katkaistaan ja presidentti palauttaa pantin ja organisaatiolla olevat varat pelaajalle sen hetkisellä suhteella markoiksi muutettuna.

Mahdolliset muutokset astuvat voimaan seuraavana vuokrakautena. Kaikki muutokset koskevat myös vuokrasuhteen jatkajia.




Suomen hallitus 11/2015
Presidentti: zRTx (ios)
Ulkoministeri: TheJuliusCaesar
Sisäministeri: Otus Leucotis