[PJ-Vaalit] Poliittinen katsaus 10/12

Day 1,792, 11:46 Published in Finland Finland by Princess Cendorella

Tänään ovat päättyneet siis eRepublikin laajuiset puolueen puheenjohtajavaalit. Näissä vaaleissa tapahtui enemmän kun pitkään aikaan.


Aloitan katsauksen isoimmasta puolueesta pienimpään (TOP-5):

Liberaali Edistyspuolue (LEP)

Liberaali Edistyspuolueen puheenjohtajaksi olivat ehdolla Jarmo Kaaleppi, Aykuchi, Hopea, Pekka Siitus ja kalupakki. Aykuchi näistä istuvana puheenjohtajana. Kuulopuheiden mukaan Aykuchi oli tällä kaudellaan jyrännyt LEP :in yhteiset päätökset kokonaan. Jarmo Kaaleppi oli jo aijemmin aloittanut kamppanjan lauseella "LEP puolue vallan kaappaus". Muilta ehdokkailta ei ollut havaittavissa vaalikampanjaa.

Vaalipäivä olikin sitäkin jännittävämpi. Aluksi Aykuchi oli johdossa jopa selvästi, mutta Kaalepin aloittaessa äänten oston tilanne muuttui radikaalisti ja lopullista tulosta saatiin odottaa äänten laskuun asti. Jarmo Kaaleppi oli voittanut vaalit yhden äänen turvin. Heti vaalituloksen tullessa ilmi, puolueen nimi oli jo muutettu muotoon: LEP-Salami Puoluekollaatio. Voin jo tässävaiheessa sanoa, että seuraavat EK-Vaalit tulee olemaan yhtä helvettiä, virkakieltoisten vallatessa Eduskuntaa.

Toimitus onnittelee uutta PJ :tä! (Vastahakoisesti)

Äänet:

Jarmo Kaaleppi: 32 31.37%
Aykuchi: 31 30.39%
Hopea: 19 18.63%
Pekka Siitus: 13 12.75%
kalupakki: 7 6.86%



Wanhat Parrat (WP)

Wanhoilla Parroilla oli vain yksi ehdokas, istuva puheenjohtaja Kristalli, joka myös voitti täten vaalit äänimäärällä: 79 100%. Uskoisin että WP ja Kristalli jatkavat siitä, mihin viimekaudella jäivät.

Toimitus onnittelee Kristallia vaalivoitosta!


Sinivalkoinen Liitto (SVL)

Sinivalkoisen Liiton ehdokkaina olivat: Erius, Hitti-Litti ja spurdoooo. Istuva puheenjohtaja fastii jättäytyi pois hakemasta jatkokaudelle. En myöskään ollut havainnut julkisessa mediassa SVL vaaleista halaistua sanaa. Oletan, että vaalit on käyty foorumeilla salatun osion sisällä. Äänten jakautuminen oli selvää jo alusta asti, Erius voitti vaalit ylivoimaisesti.

Toimitus onnittelee uutta PJ :tä!


Äänten jakauma:

Erius: 38 70.37%
Hitti-Litti: 10 18.52%
spurdoooo: 6 11.11%



Sininen Puolue (SP)

Sinisen Puolueen ensimmäiset PJ-Vaalit uudelleensyntymän jälkeen. Ehdolla olikin monipäinen katras: KillAre, Augustus Koriander, Kendo Yanar, Ukko Puolukka, Finlander93, OLOVI sekä Juluma. Istuva PJ SeppoKumpu ei osallistunut vaalikilpaan olemalla ehdolla, vaan enemmänkin liputtamalla KillAre :n puolesta mediassa voimakkaasti. Lopputulos ei ollut ainakaan toimitukselle yllätys. KillAre voitti vaalit.

Toimitus onnittelee uutta PJ :tä!

Äänihajonta:

KillAre: 44 53.01%
Augustus Koriander: 19 22.89%
Kendo Yanar: 11 13.25%
Ukko Puolukka: 4 4.82%
Finlander93: 2 2.41%
OLOVI: 2 2.41%
Juluma: 1 1.20%



Kauppaliitto (KL)

Kauppaliiton vaalit käytiin alustavasti foorumin suljetulla osiolla, istuvan puheenjohtajan (Citizen Mu) sekä haastajan (Aaltoliike) välillä. Kuitenkin äänestysaktiivisuuden ollessa vähäistä, sekä äänien tasatilanteessa istuva PJ päätti ratkaista kilvan IG vaaleilla. Aaltoliike latasikin heti vaalipäivänä oman puheensa, CMu :n luottaessa vanhaan kokemukseen.

Vaalipäivän alusta lähtien oli jo selvää, että uutta puheenjohtajaa ei tulla Kauppaliitossa näkemään, vaan istuva PJ hoiti homman kotiin näytöstyyliin.

Toimitus onnittelee CMua vaalivoitosta!


Äänten jakautuminen:

Citizen Mu: 37 69.81%
Aaltoliike: 16 30.19%



Loppusanat:

On todella mielenkiintoista nähdä, mitä seuraavat EK-Vaalit tuovat silmiemme eteen. Onko se joukko spurdoja, sekä niiden mukana joukko PTO-Serbejä? Mitä Sininen Puolue saa aikaan uuden puheenjohtajan voimin? Vieläkö Erius vertyy SVL johdossa?

Ota kantaa ja kommentoi!