[KooVee] Selvityspyyntö hallitukselle: Uusien pelaajien tukeminen

Day 2,150, 12:36 Published in Finland Finland by Lancel Lannister

Suomen eduskunta äänesti uudesta aloitustukijärjestelmästä, johon sisältyivät perustuki ja treenipaikka-tuki, viime EK-kaudella 10.09.-11.09.2013 foorumilla (silloisten) tapojen ja sopimuksien mukaan. Kummatkin tukimuodot hyväksyttiin, ja JudasGoatin johtama hallitus ehti ottaa perustuet käyttöön. Treenipaikkatukea ei ehidtty ottamaan käyttöön treenipaikka-alennuksien viipymisen vuoksi, mutta kyseiset tuet olivat kuitenkin valmiina otettavaksi käyttöön.

Nykyisen presidenttimme Seppo Kosken johtama hallitus on kuitenkin mitä ilmeisimmin poistanut aloitustukijärjestelmän käytöstä: treenipaikka-ale on käynnissä, mutta treenipaikkatukia ei olla jaettu, ja uusimmille perustukia hakeneille henkilöille ei ole edes perustukea maksettu. Tämä on hieman ristiriidassa Seppo Kosken aiempien sanomisien kanssa, sillä hän on uusien pelaajien tukemista korostanut. Lisäksi hän on kertonut artikkelissaan , kuinka vaikeaa uusien pelaajien on selviytyjä nykyajan Suomessa. Yhtenä syynä tukien lopettamiselle on varmasti Seppo Kosken vahva foorumivastaisuus. Seppo Koski on monesti kertonut, että häntä ei kiinnosta pelin ulkopuoliset sopimukset. Tämän artikkelin tarkoitus ei kuitenkaan ole puida ikuista foorumikysymystä, joten en ota siihen sen enempää kantaa. Olivat syyt tukien maksamisen lopettamiselle mitkä tahansa, se ei poista sitä faktaa, että valtio tukee nyt uusia pelaajia merkittävästi vähemmän kuin edellisellä kaudella. Myöskään Suomen uusien pelaajien taloudellinen tilanne ei ole mitenkään merkittävästi helpottunut ainakaan verojen suhteen. Pullan ja aseiden hinnat ovat laskeneet hetkellisestä kilpailutauosta johtuen melko lähelle totuttuja hintatasoja, mutta mitä todennäköisimmin kisoja on lähiaikoina tulossa lisää. Täten muutosta ei voida pitää pysyvänä, vaan tarvikkeiden hinnat tulevat elämään vastaisuudessakin.



Kuvassa esiintyvä orava ei pelaa eRepublikia


Hyvä presidentti ja hallitus, kysynkin teiltä: minkälaisia tukimuotoja aiotte aloitustukijärjestelmän tilalle luoda ja millä aikataululla aiotte ottaa ne käyttöön, vai jätättekö uusien pelaajien rahallisen tukemisen historiaan?
Miten aiotte parantaa aloittelevan pelaajan asemaa, sitä itsesikin merkille panemaa dilemmaa, jonka korjaamista olette sanoneet ajavanne?