[Kansan Voima] Selvityspyyntö hallitukselle: Asgard-liittoumasopimus

Day 2,152, 13:42 Published in Finland Finland by Lancel Lannister

Kuten suurin osa teistä varmaan tietääkin, Suomi kuuluu Asgard-nimiseen liittoumaan. Liittouman muita jäseniä ovat nykyään Suomen lisäksi Norja ja Ruotsi. Jo Asgardin perustamisvaiheessa oli esillä Asgard-liittoumasopimus, ja virallisesti se hyväksyttiin Suomessa 22.8.2012, muutama päivä liittouman perustamisen jälkeen. Liittoumasopimuksella on aina ollut erittäin suuri merkitys Asgardille, sillä siinä ollaan määritelty liittouman perusasioita kuten mm. liittouman johdon valinta, uusien jäsenten ja koejäsenten hyväksyntä liittoumaan ja Asgardin perimmäiset tavoitteet. Sopimus on ollut tauotta käytössä tähän päivään asti, eli yli vuoden. Sopimusta ollaan ajan mittaan hieman hiottu, mutta pääpiirteet ovat pysyneet samoina.





Asiat ovat kuitenkin muuttuneet sen jälkeen, kun Seppo Koski valittiin lokakuun vaaleissa Suomen presidentiksi. Seppo Koski on tunnetusti foorumivastainen ja hän on todennut, etteivät häntä pelin ulkopuoliset sopimukset kiinnosta. Tämä kyseinen liittoumasopimus hyväksyttiin kansan valitseman eduskunnan toimesta silloisten toimintatapojen mukaan foorumilla. Nykyinen presidenttimme järjesti myös kansanäänestyksen liittyen Kanadan ja Ruotsin MPP:den uudelleen solmimiseen. Näistä toinen, eli Ruotsi, on tällä hetkellä Asgardin jäsen. Asgard-liittoumasopimuksessa sanotaan seuraavaa: "§6 Member countries of Asgard must sign and maintain MPPs with fellow countries of the alliance". Suomeksi käännettynä siis liittouman jäsenien täytyy solmia ja pitää yllä MPP:itä muiden liittouman maiden kanssa. Silti kansanäänestys järjestettiin myös Ruotsin MPP😒tä, vieläpä ilman tiedotusta kyseisestä pykälästä Asgardin liittoumasopimuksessa. Tämän lisäksi presidenttimme ilmoitti kansanäänestyksen aloitusviestissä, ettei hän henkilökohtaisesti kannata Ruotsin MPP:n uudelleen solmimista. Kansanäänestyksen kommenteissa kyseinen Asgard-liittoumasopimuksen kohta mainittiinkin, ja se herätti keskustelua, johon myös presidenttimme kommentoi seuraavasti: "Hyvää pohdiskelua, kuten jo mainitsin niin asiaa voi lähestyä todella monelta kantilta. Käsittääkseni peli tunnustaa liitot, mutta ei tarjoa varsinaisille sopimukselle tilaa. Jälleen yksi asia, johon voisivat panostaa. Sitä odotellessa täytyy jokaisen itse punnita hyödyt ja haitat.". Tämä kommentti on hyvin merkittävä, mutta toisaalta se on myös hieman ristiriidassa joidenkin Sepon aikaisempien kommenttien suhteen. Esimerkiksi hänen järjestämässä Piinapenkki-sarjassa KeijoPertin ollessa uhrina, esitti Seppo hänelle seuraavanlaisen kysymyksen: "eRepublikissa kaikki on mahdollista, myös eHäät. Kenet kaksi haluaisit nähdä alttarilla julistamassa eRakkauttaan, ja miksi?". Kuten KeijoPertti vastauksessaan sanoikin, niin eHäät eivät ole pelin ominaisuus, kuten ei ole liittoumien liittoumasopimuksetkaan. Tästä haastattelusta on tosin jo vajaat 50 päivää, mutta onko hänen mielipiteensä todella muuttuneet näinkin paljon loppujen lopuksi melko lyhyessä ajassa? Joka tapauksessa näiden tapahtumien nojalla on ilmeistä, tai vähintäänkin kyseenalaista, ettei nykyinen hallitus ole sitoutunut enää Asgard-liittoumasopimukseen. Vaikka asia on jäänyt aikalailla pimentoon, on kyseessä todella merkittävä muutos, joka täytyy saada päivänvaloon ja käsittelyyn.



Politiikka kiinnostaa oraviakin


Arvoisa hallitus ja presidentti, kysmys kuuluukin: Oletteko todella hylänneet mahdollisuuden liittoumasopimuksen muodostamiseen ja ylläpitämiseen, vain koska se ei ole suoraan pelin ominaisuus? Jos ette, niin onko neuvottelut uuden liittoumasopimuksen muodostamiseksi aloitettu, vai hyväksyttekö foorumilla sovitun liittoumasopimuksen kaikista teoista ja sanoistanne huolimatta? Jos olette, niin oletteko keskustelleet asiasta muiden Asgard-maiden kanssa?



- Kammoli, Kansan Voiman puhemies