Ehdokas Itä-Suomesta esittäytyy!
Hei taas Itä-Suomen kansalaiset. On taas aika tullu valita uudet jäsenet hoitamaan eSuomen asioita eduskunnassa. Alkuun kiitän teitä antamistanne äänistä, jonka turvin pääsin eduskunnan toimintaan mukaan viime kaudelle. Mutta menkäämme siis asiaan eli siihen, miksi minä olisin hyvä ehdokas jatkamaan eduskunnassa toimimista.
Minä:
Olen syntynyt eReen 31.08.2008, pelin silloisen Beta version aikoihin. Omaan siis kokemusta reilusti yli vuoden tästä pelistä. Olen nähnyt, kuinka tämä peli on kehittynyt eteenpäin ja seurannut tapahtumia, mitä eRen maailmassa tapahtuu. Olen hyvin vahvasti perillä, mitä eMaailmassa tapahtuu.
Mitä lupaan politiikan saralta:
En voi luvata paljon, sillä yksittäisen ihmisen sana ei välttämättä riitä suuriin mullistuksiin. Kuitenkin olen yhä yrittäjyyden suuri tukija ja kannatan sitä, että markkinat täyttyvät kotimaisista tuotteista. Kannatan eSuomelle vahvaa armeijaa, jolla voimme avustaa liittolaisiamme ja tietysti puolustaa kotimaatamme. Mitään tämän ihmeellisempää en aio luvata, sillä näissäkin on haastetta itse kullekin.
Ansioluettelo:
- HTJ:n ylikomentaja 4kk ajan
- HTJ:n jäsen ~5kk ajan.
- ex NTJ:n ryhmä Karhun jäsen
- Eriuksen Ristin Ritarikunnan Toisen luokan E-ristin ritari.
- HTJ - Suojeskunnan esimies SP:n puolelta
- Yksityisyrittäjä
- Sinisen Puolueen jäsen
Yksinkertaisista lupauksista kasvaa hienoja asioita yhteistyössä muiden ihmisten kanssa. Ääni Andylle on ääni kansalaisille! read more
SP:n uusi edustaja esiintyy!
Hei eSuomen kansalaiset. Moni ei ehkä minua tunne, joten annanpa itsestäni kattavan kuvauksen, miksi minut kuuluisi äänestää eduskuntaan päättämään eSuomen asioista. Vaalipaikkani sijaitsee Itä-Suomessa.
Minä:
Olen syntynyt eReen 31.08.2008, pelin silloisen Beta version aikoihin. Omaan siis kokemusta reilusti yli vuoden tästä pelistä. Olen ollut mukana rakentamassa eSuomea sen itsenäistymisestä asti ja käynyt jopa kerran aikaisemmin pyörähtämässä eduskunnan riveissä. Tämän pienen politiikkapuolen jälkeen siirryinkin suoraan armeijan pariin. Aluksi olin HTJ:n jäsenenä, kun se 2009 keväällä perustettiin ja olen kokenut sen muutoksia ja seurannet HTJ:n rakentumista tähän päivään asti. Olen myös toiminut HTJ:n ylikomentajana 4kk ajan. Nykyään olenkin sitten NTJ:n riveissä, joten maailmaakin on tullut kierreltyä. Nykyään toimin myös Sinisen Puolueen riveissä.
Mitä lupaan politiikan saralta:
En voi luvata mahdottomuuksia, joten tyydyn yksinkertaisiin asioihin. Tuen yrittäjyyttä kaikilla mahdollisilla keinoilla ja sitä, että eSuomen markkinoita hallitsee oman maan tuotteet. Toki vierasmaalaisetkin ovat tervetulleita kohtuuden nimissä. Aion toimia myös esuomalaisten pelaajien hyväksi omalla toiminnallani riippumatta pelaajien puolueesta, rodusta tai uskonnosta. Armeijan saralla olen EDENin kannalla ja aion toimia myös eSuomen oman armeijan eli HTJ:n mukana.
Ansioluettelo:
- HTJ:n ylikomentaja 4kk ajan
- HTJ:n jäsen ~5kk ajan.
- NTJ:n ryhmä Karhun jäsen
- Eriuksen Ristin Ritarikunnan Toisen luokan E-ristin ritari.
- HTJ - Suojeskunnan esimies SP:n puolelta
- Yksityisyrittäjä
- Sinisen Puolueen jäsen
Yksinkertaisista lupauksista kasvaa hienoja asioita yhteistyössä muiden ihmisten kanssa. Ääni Andylle on ääni kansalaisille!
read more

