Vetoomus kaikille suomalaisille

Day 2,072, 04:09 Published in Finland Finland by Matrim Cauthon

Plato on suuressa viisaudessaan päättänyt järjestää toisen MU-kisan, jossa palkintona on 50 parhaimmalle MU:lle valuuttaa sijoituksen mukaan. Palkintona saatava valuutta ei kuitenkaan ole täysin vapaasti sijoitettavaa omaisuutta vaan sitä voidaan käyttää Combat Ordereihin, joka on peliin tuleva uusi ominaisuus. Tästä Plato kertoo meille huomenna lisää.

Viime MU-kisassa WPA jäi harmittavan pienellä marginaalilla TOP50:n ulkopuolelle ja menetti mahdollisuutensa saada palkinnoksi MU:lle oman orgin. Tunsin tuolloin huonoa omaatuntoa siitä, että tuolloin KA:lle iskemäni damage olisi ollut hyödyksi paremmin WPA:lle vaikkakaan toki se pelkästään ei olisi riittänyt nostamaan WPA:ta viidenkymmenen parhaan joukkoon.


WPA:n lentotukialus matkalla satamaan

Nyt on tilanne toinen. Tein tänään kivuliaan ja tuskallisen päätöksen ja erosin väliaikaisesti KA😒ta, jossa olen sotinut siitä asti kun heräsin yli vuosi sitten pitkällisestä horroksestani. Liityin välittömästi WPA:han ja toivon todellakin, että mahdollisimman moni tulisi perässä. Ai miksikö?


Kuvassa legendaarisen KA:n soturin Kendo Yanarin valmentama vatsalihastyty

Siksi, että nyt meillä kaikilla olisi mahdollisuus näyttää mihin Suomi pystyy, kun se on yhtenäinen ja taistelee yhteisen tavoitteen puolesta. Pystymmekö viikon ajaksi jättämään erimielisyydet ja mielensäpahoittamiset sivuun ja taistelemaan yhtenä kansakuntana, vaikkakin siitä saatava hyöty voi olla minimaalinen? Itse jaksan ainakin uskoa tähän ja olen valmis vannomaan että moni muu ajattelee kanssani samalla lailla.


Kuva symboloi yhtenäistä Suomea.

Päätös on jokaisen oma mutta mikäli päätät liittyä WPA:han, tee se jo tänään!


Ylläoleva tyty toivoo nöyrästi yhdessä Matrimin kanssa, että jätetään ne näsäviisastelut ja halpahintaiset poliittisten irtopisteiden keruut pois tämän artikkelin kommenteista. Tiedän että se on vaikeaa mutta ei mahdotonta.