Veni, vidi, vici
PikkuMasa
Moni erepublikin kansalainen hieman hämmästeli korppien lähtemistä Kendo Yanariin tukemiseen presidenttiehdokkaaksi. En ymmärrä tätä hämmästystä. Kendohan oli näkyvä vaikuttaja korpeissa WP attakin aikana ja ollut aina ehdoton eliitin vihaaja. Väitteet hänen homoudestaan on kumottu korppien inkvisition oikeudenkäynnissä. Pallit eivät koskettaaneet ergo homoilua ei tapahtunut.
Korpit ovat älykkäimpiä eläimiä ihmisten ohella. Korpit tietävät, että pelkkä egoistinen larppaus lastenohjelmalla ei toimi. Joidenkin mielestä tässä on koko puolueen ohjelma kyseessä. Ei ole. Lopputulos on tärkeä. Se, että onko kissa musta tai valkoinen ei ole tärkeää, kunhan se nappaa hiiren. Tällä kertaa emme pääseet vallankahvaan, mutta me tulemme taas ja yritämme vaikuttaa sillä pienellä vallalla, mitä oppositiolla yleensä on. Ensi kerralla, me saamme vallankahvasta kiinni... Mutta pelkkä valta ei ole tavoitteemme, vaan eSuomen hyvinvointi. Painostankin valtiota aktiivisutteen nyt kun TWO:kin on hajoamassa käsiin muuttuneen pelimekaniikan myötä. Nyt on eSuomen mahdollisuus päästä tästä ikuisesta limbosta eroon.
Korpit osoittivat EK-vaaleissa ja näissä presidentinvaaleissa olevansa Wanhan vallan haastajia ja radikaaleja, joilla on ääniä takanansa. Näyttää siltä tällä hetkellä, että jos kalukakki ja sirdr äänet olisivat tulleet myöskin Kendolle, niin olisimme voineet voittaa Eriuksen. Meidän pitää tukea spurdoilijoita, jotta he eivät kompuroisi juuri sen kultaisen Hemingway kyltin alla. Yhteistyö takaa tavoitteemme.
Kun minä tulin peliin takaisin, niin korpeissa ei vaikuttanut olevan mitää muuta kuin korppiarvat ja sillä oli vain puolet nykyisistä ek-edustajista. Olen saanut kansaa heräilemään suuntaan ja toiseen. Aionkin vielä jatkaa PJ:n paikalla, jos korpit eivät saa itseäni isompaa ja kovempaa gorillaa lauman johtajaksi (ei Cendorria).
haters gonna hate 😃
DDDD
Comments
Toisaalta minä sain n. 30 ääntä, jotka todennäköisesti olisivat teoreettisesti tulleet Eriukselle, jos en olisi mennyt ehdolle eli ei se Kendo nyt niin lähellä sitä voitto sitten ollutkaan.
[removed]
Tosin itsekin otit Asgardin kakkamaisuuden vaaliteemaksi (tosin light version). Joo, noh, eliitin kilpailu pressaksi on eliitin tyypillisiä erityispiirteitä, kun taas muiden spurdojen spurdoilu on vain satunnaista häiriöitä maailmankaikkeudessa.
en tajunnut.
Itse erosit vaaliartikkelissasi eriuksesta periaatteesa Asgardin kritisoimisella, jota Kendon leirissä harrastetaan paljon rajummin. Joten itsekin "kalastelit haaleilla populismin vesillä".
Eliittipuolueille on yleensä aina vallanhimoa lähteä ehdokkaaksi kalifiksi kalifin paikalle, vaikka mitään suurta eroa politiikassa ei olisi. Spurdot taas menevät pressaehdokkaaksi ihan vain spurdoilun vuoksi, joka syö ääniä eliitin potentiaalisilta vastavoimilta. Mitään suurempaa syytä spurdon ehdokkuudelle ei kuin että se vain sattuu olemaan hauskaa.
T. assburger
OK.
Olen samaa mieltä tuosta spurdo-analyysistä. Äänten keskittäminen toisi suurempaa painoa ns. eliitin vastustajille, mutta spurdoiluun vaikuttaa yleisesti liittyvän, ettei kykyä pieniinkään kompromisseihin tai pitkäjänteiseen toimintaan löydy.
On totta, että otin Asgardin esille hieman kriittiseen sävyyn, mutta populisimina en sitä pitäisi. Oikeastaan koko vaaliohjelmani oli pohjimmiltaan melko samanlainen kuin viimeksi pyrkiessäni ehdolle kesällä. Väittäisin, että tyylini olisi eronnut Eriuksesta merkittävästi, joten siinä mielessä oli perusteltua haastaa hänet vaaleissa.
[removed]
"Korpit tietävät, että pelkkä egoistinen larppaus lastenohjelmalla ei toimi."
Repesin.
[removed]
> leikkii jutkua ja rikasta
> oikeasti köyhä le meme kakan viljelijä
Juuhokei.jpg
Teillä oli aivan vääränlainen asenne vaaleissa, ehkäpä tämä lehtileike auttaa: http://pics.kuvaton.com/kuvei/vayrynen_presidentiksi.jpg
Sillä onhan Kendon äänestäminen aivan yhtä massiivinen virhe kun äänenesä antaminen väyryselle 😃
Kendo on reilu ja mukava kaveri, joka auttaa aina uusia pelaajia. None on itkupotkuraivoava jonne, joka on kassavaras ja uusia pelaajia halveksiva pikkukikkeli. Tiedän ainakin kenet haluaisin suojelemaan takalistoani tiukassa paikassa. Kenet korppien olisi pitänyt valita puolellensa ? Minä en ainakaan pienenä miehenä olisi koskaan saanut Kendon kaltaista nostetta ja kansansuosiota puolelleni.
Juu kyllä se väyrysen sisäpiirikin häntä piti oivana ja kivana miehenä. Totuushan on sitten aivan jotain muuta. Kummankin miehen kohdalla 😃
Taitaa vaan poikaa kismittää kun ei pääse alfaurosten seuraan, kun noin kitkerää kommenttia tulee!
Onko sulla none joku fiksaatio Väyrysestä ? Varastiko se sun BH:n ?
Mitäs Kendo, yritätkö sanoa ettei kuka tahansa pääsisi liittymään kääpiö-puolueeseenne?
Rumat P-sanat korjattu kakalla, jotta ei joku neropatti kerää mulle niitä forfeit pointteja. 🙂
Kiitos Masalle ja Korpeille kaikesta tuesta, siitä oli todellakin paljon apua! Vaalien lopputulos osoitti taas sen faktan, että kansa alkaa vihdoinkin olla valmis muutoksen ja ensimmäiseen kunnon alfauros/tosimiespresidenttiin!
Jospa ensi kerralla sitten vihdoin olemme valmiita muutokseen! Ja toivottavasti Alfaurosten ja Korppien yhteistyö voi myös jatkua tulevaisuudessa! Tästä on hyvä jatkaa 🙂
Peukku
Melkein ois rojaltien paikka tosta otsikosta nyt hei
Hei, Julle, Brutus kuulemma odottaa sua viinikannun kanssa tuolla pylväiden luona. Meepä sanoo sille terve.
There is a name for people without beards. Women !!