Taistelu on päättynyt - Minä hävisin.

Day 1,964, 06:01 Published in Finland Denmark by Zacharia Raven


Edellisessä artikkelissani vetosin äänestäjiin ja pyysin jokaista tajuamaan oman vastuunsa äänestämisen seurauksista. Kerroin selväsanaisesti myös sen, että minä en tule olemaan mukana siinä eSuomessa, jonka WP Attakin uudelleenvalinta korppiministeriöineen synnyttää.
Artikkeli oli lähtölaukaus täysin tietoiselle taistelulle. Synnytin odotetun vastalauseiden myrskyn koko Attakin tukirintamalta. Ryhdyin tavoistani poiketen laajamittaiseen kommenttisotaan joka ikistä halukasta vastaan. Annoin verbaalisen ruoskan viuhua sieluni kyllyydestä ensimmäistä kertaa vuosiin.

Tavoitteeni oli selvä ja se onnistui. Cendorr sekoili itsensä banneihin ja lukemattomat trollit trollautuivat kommenteistani ja kirjoituksistani. Vihdoinkin äänestäjät näkivät koko korppiporukan sellaisena, kuin me olemme joutuneet näkemään foorumeilla ja ircissä. Se eSuomi, jonka näitte vaalien aikana kommenteissa on se eSuomi, joka pelin ulkopuolella toimii. Se on ruma, häijy ja ilkeä yhteisön irvikuva, jota leimaa henkilökohtaisuuksiin menevä puhdas viha ja halveksunta.

Tiesin ottavani riskin siitä, että toimintani vahingoittaisi TheJuliusCaesaria. Se jäikin hänen omalle vastuulleen osoittaa, että hän on valmis nousemaan presidentiksi minusta ja Cendorrista riippumatta. Se miten hän siinä onnistui ei ole minun tehtäväni arvioida. Minun puolestani jokainen voi syyttää minua Juliuksen tappiosta, jos se teidän mieltänne helpottaa.



Tämä on minun viimeinen julkaisuni mediassa ainakin siihen asti, että eSuomi saa oikean hallituksen ja presidentin. Olen tottunut kaiken antamisen jälkeen hyväksymään tappioni ja ”kansan” mielipiteen. Tein niin Asgardiin liittymisen kohdalla, ja teen niin nyt. En aio vaikeuttaa tulevaa kautta millään muotoa mediassa, foorumilla tai IRCissä. Toisin kuin Jafarin, Cendorr ja muut, minulla ei ole mitään kiinnostusta jatkaa taisteluani sen jälkeen, kun vastassa on eSuomen hallinto. Taistelu on päättynyt.


En toivo Attakin ja Korppien tuhoavan kaikkea mitä me olemme rakentaneet. En toivo heidän aiheuttavan eSuomelle ulkopoliittisia kriisejä tai sisäpoliittisia skandaaleja. En toivo, että Cendorr taas kerran sekoaa ja tekee jotain peruuttamattoman typerää ollessaan eSuomessa valtaapitävän asemassa. En toivo, että Jafarin jälleen kerran käyttää asemaansa väärin, ja vahingoittaa eSuomea monella eri tasolla.

Tulen seurailemaan tilannetta hiljaisuudessa ulkopuolelta. Toivon, että Attakin kaudesta nämä perinteiset oppositiohuutelijat oppisivat paljon. Tahdon uskoa siihen, että oikea vastuu voisi muuttaa pelaajaa. Tähän asti korpit Julumien ja Cendorrien johdolla ovat osoittaneet sen todeksi – lupaavat poliitikonalut ovat heittäneet lusikan hallituksen rattaisiin, ja kompuroineet itsensä lopulta ikuisiin virkakieltoihin samalla aiheuttaen mahdollisimman paljon vahinkoa jokaiselle kanssapelaajalle.


Nyt siihen ei ole varaa. Te olette koko hallitus. Ei ole ketään enää, jota syyttää. Voitonjuhlat muuttuvat pian arjeksi, ja se arki on totista työtä joka päivä. Tahdon uskoa siihen, että päästessänne nyt siihen asemaan, jota olette tähän asti tottuneet vain solvaamaan ja vahingoittamaan, tajuatte että siinä asemassa te voitte ajatella vain eSuomea ja esuomalaisia, ette enää itseänne, ettekä kaveriporukkaanne.

Leikki loppuu, ja työt alkavat. Toivon koko eSuomen nimissä, että olette valmiita.