Salamiliitto valheiden ja vääristelyn kohteena
Bogeberg
<@Lavanche> olen syyllinen tietenkin
Oikeasti salami ei ole epäterveellistä. Kyseessä on vain Pekka Puskan salajuoni jolla myrkytetään kansa epäterveellisillä vihanneksilla. Onko Kauppaliitto oikeasti THL:n alajaosto?
Tänään mediaan ilmestyi epämääräinen ja valheilla täytetty artikkeli, jossa Kauppaliitto ylisti itseään ja pyrki väheksymään Salamiliiton toimia eSuomen hyväksi. Suora lainaus kyseisestä artikkelista:
Salamiliitto on kavala puolue. He täyttävät median epämääräiselle roskalla, ja ovat välinpitämättömiä hyvistä tavoista tai kansallisesta edusta. Tulevalla eduskuntakaudella he todennäköisesti päästäisivät surutta kaikki ulkomaalaiset valloittajat Suomeen, ja pyrkisivät käärimään kansalaisten verorahoja rötöstelevän Salami-eliitin taskuihin.
Ensinnäkin, Salamiliitto ei täytä mediaa "epämääräisellä roskalla" vaan tarkkaan harkituilla artikkeleilla, joita muut eivät tee. Jos Salamiliittolaiset eivät tekisi näitä "roska-artikkeleja", ei niiden lukijoilla olisi mitään mitä seurata, kun KL suoltaa median täyteen epämääräisiä tekstimuureja ja tekaistuja lukuja.
Toiseksi, Salamiliiton tavoitteena ei ole päästää ulkomaalaisia valloittamaan eSuomea eikä varastamaan kansan rahoja. Salamiliitto EI ole AH, vaan täysin oma ja riippumaton puolue. Salamiliitto on täynnä patriootteja jotka ajavat vain ja ainoastaan eSuomen etuja.
Kolmanneksi, käytöstavat eivät ole olleet muodissa sitten renesanssin.
Jos haluat elää epärehellisyyden ja valheiden täyttämässä eSuomessa, valitse K(a)uppaliitto. Jos haluat rehellisyyttä ja suoraselkäisyyttä, valitse Salamiliitto!
Comments
en votea koska pekka puska hieno mies
Tahtoisin vain roska-artikkelit pois mediastani.
hcMind, ethän sä oo ku yhen julkassu.
Votesin, koska myös Noddye suositteli Salamiliittoa ja kehotti luottamukseen.