Red Jihad on palannut ja ilmeisesti minäkin

Day 1,865, 05:24 Published in Finland Finland by Hawley
Kokenut, mutta näkymätön.

Noilla sanoilla voisin kuvailla itseäni ja taivallustani erepublikin maailmassa vuodesta 2009 jatkuneella matkalla. Olen vetänyt hiukan henkeä erepublikista nyt reilun puolen vuoden ajan, mutta onhan tämän pelin politiikka edelleen mahdollisesti parasta mitä verkkomaailmasta voi löytyä, joten pakko se on taas tulla hämmentämään vähän soppaa.

Ensimmäisiin sanoihin palatakseni kaikki eivät tosiaan välttämättä täällä edes tiedä minua varsinkaan politiikan kentän ulkopuolelta, mutta silti olen tällä hetkellä yksi kokeneimmista ministereistä (olisiko noin 15 kautta). Omalla tyyliläni olen järjestänyt vaikka minkälaisia sisäpiiri sopimuksia, vakoillut kymmenissä maissa. Nyt on kuitenkin aika herättää taas vähän huomiota.

Hupiministeriö on kuollut eikä presidenteillä ole ollut sen herättämiseksi mitään kiinnostusta pitkään aikaan, joten olen päättänyt herätellä sitä tällä kertaa Red Jihadin kautta. Tästä lähtien Red Jihadin kautta, joka on itsekkin tuulahdus menneisyydestä, jolloin Hupiministeriö (Tuttavallisesti HM) vielä loisti. Tarkoitus on järjestää erilaisia kilpailuja niin Red Jihadin jäsenille kuin kaikille suomalaisille. Rahapalkinnot tulevat olemaan vähintään kohtalaisia ja varmasti jopa suurehkoja uusille pelaajille.


Ensimmäiseksi tulen avaamaan arvonnan ja biljardin yhdistelmän.

Kaikilla on oikeus osallistua kilpailuun kommentoimalla ainoastaan tätä artikkelia. Tämän jälkeen arvomme generaattorilla 4 lukua joiden perusteella valitsemme jatkoon menijät (eli jos tulee luku 4 niin kommentoija numero 4 pääsee jatkoon).

Tämän jälkeen laitetaan 1 ja 2 arvottu luku kohtaamaan biljardissa (aapelin biljardi varmasti helpoin toteuttaa) ja sen jälkeen 3 ja 4 kohtaamaan. Voittajat sitten kohtaavat finaalissa.

Palkinnot:
1. 1000FIM
2. 300FIM
3-4. 100FIM

Osallistumisen aikaraja on sunnuntai aamu 10.00. Ja tämän jälkeen arvotut pelaajat pelaavat pelinsä omatoimisesti. Pelit tulee suorittaa tämän jälkeen viikon kuluessa tai muuten palkintoja ei tule. (Jos ainoastaan toinen välierä saadaan pelattua niin silloin puolittuvat myös palkinnot.)

e. Kommentit joista myös käy ilmiselvästi, että tarkoitus ei ole osallistua otetaan pois kilpailusta.

Hawley
Red Jihad