Puolustuspoliittinen katsaus
Ministry of Education FI
Olemme viimeisen kuukauden aikana olleet usean eri valtion sotilaallisen erityishuomion kohteena, eli luontaisena vihollisena. Kaikesta tästä huomiosta on seurannut se, että viime eduskuntavaaleja ei päästy järjestämään. Lisäksi kaunis Suomi-neito on laihtunut kartalla vain Ahvenanmaan kokoiseksi. Muut alueemme on vihollisen miehittämiä.
Tarjolla puolustuspoliittinen katsaus, jossa nykytilannetta pyritään avaamaan.
Suomen tuhannet järvet ja koskemattomat metsät ovat siis vihollisen miehittämiä. Romania hallitsee kolmea aluettamme, Lappia, Oulua ja Länsi-Suomea. Valko-Venäjällä on hallussaan Itä-Suomi ja Virolla Etelä-Suomi.
Viro on meitä selvästi pienempi väkiluvultaan ja muutenkin heikompi, mutta sillä on vahva Defence Shield. Lisäksi Viro kuuluu TWO-liittoumaan (19 jäsenvaltiolta), joka on tällä hetkellä pelin vahvin liittouma.
Etelä-Suomen palautus ottaa siis aikansa, koska meillä on vastassa vahvan liiton lisäksi iso muuri. Vapaussotien aikana pyritään heikentämään Viron muuria, mutta varastoja näihin taisteluihin ei kannata tuhlata.
Valko-Venäjä on myös meitä selvästi pienempi ja heikompi, mutta Viron tavoin se on TWO-liittouman jäsen. Itä-Suomen lisäksi Valko-Venäjä on vallannut myös useita alueita Venäjältä.
Itä-Suomen vapaussotaan ei kannata meidän vielä panostaa, koska eduskuntavaalit lähestyvät. Kolin kansallismaisemista on meille enemmän iloa lähempänä vaaleja. Eli toistaiseksi on enemmän hyödyksi hävitä vapaussodat.
Romania on meitä moninkertaisesti vahvempi, joka Lapin, Oulun ja Länsi-Suomen lisäksi miehittää myös Bulgariaa. Lisäksi melkein koko Norjaa ja puolta Tanskaa. Romania ei ole tällä hetkellä virallisesti minkään liittouman jäsen, mutta vahvasti TWO:n kallellaan.
Lapin, Oulun ja Länsi-Suomen vapaussodat ovat yllä mainittujen syiden takia vallitsevissa oloissa tuomittuja epäonnistumaan. Romanialla on kuitenkin monen eri valtion alueita, joten aikanaan luvassa on varmasti koordinoituja vapaussotia, jotka käynnistyvät samaan aikaan usealla eri alueella.
kiitos mielenkiinnosta.
Nopeuskilpailu: Nimeä artikkelin tekijöiden avatareissa näkyvät hahmot. Ensimmäinen oikein vastannut palkitaan 10 x Q7 tankeilla.
- JNJK92 & Seppo Koski
Comments
Eka on tietenkin JNJK92. Jälkimmäinen on hieman epäselvempi, mutta veikkaisin seppokumpua.
Right?
._.
avatareiden hahmoja? sepon on beaker. jnjk.. jeeves?
Beaker ja Jack Lemmon.
ja näyttelijän hahmo C.C. 'Bud' Baxter
vastaan saman ku ruupeni, mitä voitan??
http://youtu.be/NDkSQowR-0A?t=14s
Eli jos emme taistele, niin mitä teemme? Tehkää tästä selvät ohjeet koko kansalle. Taistelemme siis vain viron sodissa ja niissäkin vain vähän? Voimmeko jotenkin parantaa puolustusta?
Kyllä taistella kannattaa, päiväkäskyn toteuttamisesta peli palkitsee sinut singolla ja patukalla. Sen verran kannattaa ainakin yrittää taistella.
Uusille pelaajille on todellakin tarkoitus saada aloitusoppaan tueksi kevyempää luettavaa, josta selvisiä miten ensimmäisten päivien ja viikkojen ajan kannattaisi ehkä toimia.
Kuten jo artikkelissa sanottiin, niin Virolla on vahva muuri. Sen kaataminen ottaa aikansa. Jos sen kaatamiseen tuhlataan kaikki resurssit, niin se heijastuu ikävästi myöhempään vapaussotaan.
Puolustusta voidaan parantaa monella tavalla, mutta käytännössä yksikään niistä ei ole kovin helppo. En tiedä mikä kilpailu tulee seuraavaksi, mutta jos palkintona on muuri, niin siinä on yksi hyvä keino.
Suomi kuuluu Asgardiin, jolla on hallussaan vaivaiset kaksi aluetta. Asgard on ainakin minun silmissäni Pro-COT. Ikävä kyllä pelissä TWO määrää tahdin ja COT tukijoideen vikisee. Eli käytännössä meillä on hyvin vähän, jos ollenkaan keinoja muuttaa vallitsevia oloja.
Aika on toistaiseksi tehokkain aseemme.
Kaikki näyttää olevan hallituksen mukaan menetetty, joten isänmaan puolustaminen on turhaa😃
Voisko tohon My Feeds kohtaan jotenkin saada Hallitukselta sellaista tietoa, jossa suositeltaisiin miten tällä hetkellä kannattaa toimia? Ihan muutaman lauseen parin päivän välein päivittyvää kommenttia?
Ei oo pelintekijät tehneet oikein sopivaa feediä tuolle. : /
Joku My Country feed olisi hyvä tapa jakaa tietoa oman maan kansalaisille kun taas muut feedit rajoittuvat omaan sotilasyksikköön, omaan puolueeseen tai niihin joita on saanut kavereiksi.
No voisiko hallitus jakaa tietoa sotilasyksikön päälliköille, jotka sitten jakavat tiedon meille?
Teoriassa kyllä, mutta ei ole aiemminkaan toiminut vaan viestiketju on katkennut komentajiin. Muutenkin melko turhauttavaa puhua "seinälle" eli ei saa vastausta.
Ps. kannattaa pistää alertti kun vastaat jonkun viestiin, joko replyttämällä tai sitten votettamalla, näin saa toisen vastaamaan varmemmin/toinen tietää, että viesti on ainakin vastaanotettu.
Kokeillaas näin.
Mihin toimiin ja millä aikataululla hallitus aikoo ryhtyä parantaakseen kansalalaisten tiedotuspalveluita? Kenet hallitus nimeää tämän projektin vastuu henkilöksi?
Kuten Seppo Vaaliartikkeleissaan kertoi, niin tiedotuksesta tulee vastaamaan useampi henkilö... Tämä siksi, ettei työmäärä kasva kohtuuttomaksi ja silti tiedotuksen tasoa saadaan parannettua...
Tämän pystyn näin yhtenä tiedotusihmisenä vastaamaan tällä hetkellä... Hommaa suunnitellaan ja pyritään parantamaan koko ajan...
Nykyinen hallinto on jo lyhyen uransa aikana julkaissut parit artikkelit ja lisää on edelleen tulossa... Seuratkaa Valtion Sanomia ja muita hallinnon lehtiä....
Ps.. Myös juttuaiheita yms. palautetta saa lähettää! http://www.erepublik.com/en/citizen/profile/6666597