Join the new world

Hyvät lukijat, kiitän teitä osoittamastanne sairaalloisesta mielenkiinnosta elämääni kohtaan. Suurta riemua on tuottanut myös huomio siitä, että nykyisin tontilleni heitetään muitakin lahjoja kuin vanhoja akkuja, jätesäkkiin käärittyjä ruumiita (näitä minulla on tarpeeksi omasta takaa) ja käytettyjä neuloja. Ylivoimaisesti suurinta iloa ovat kuitenkin tuottaneet lukuisat minulle osoitetut kirjeet, joista vain murto-osa on paljastunut tappouhkauksiksi ja ainoastaan ani harva näistä tappouhkauksista on oikeasti yritetty toteuttaa.

Silkkaa ruusuilla tanssimista ei elämäni toki ole ollut. Eilinen Eliitin vierailu oli nimittäin karvas pettymys arvovaltaisille vierailleni ja sitä kautta myös itselleni. Viimeaikaiset tapahtumat ovat vieneet kovasti aikaani ja voimiani. Lisäksi kaivoksen siirtyminen kahdeksanpäiväiseen työviikkoon on asettanut omat haasteensa ja vaatimuksensa ajankäytölleni sekä elämääni säänteleville luonnonlaeille, kuten ajalle. Etenkin orjantain 36-tuntiseen tuplavuoroon sopeutuminen vaatii minulta edelleen huomattavia ponnistuksia. Lienee sanomattakin selvää, että omien puutteideni vuoksi olin laiminlyönyt Eliitin huvitusten valmistelun täysin ja olen siitä vieläkin kovin katkera itselleni. Itseasiassa sisäinen välirikkoni kanssa on edennyt jo siihen pisteeseen etten enää edes puhu itsekseni.

876. ePäivänä Torppani oli yhä kaksiulotteinen, vaimo ja lapset loistivat poissaolollaan. Koiraakaan en ollut saanut tontilleni houkuteltua, koska minulta puuttuivat syöttinä käytettävät ipanat ja ruumiistani kumpuavan vahvan kalmanlemun takia en itse syötiksi kelpaa. Olin toki käsistäni kätevänä yksikönä yrittänyt rakentaa koiraa myös naulaamalla useampia pienempiä nisäkkäitä yhteen, mutta tulokset olivat jääneet kovin laihoksi.

Kuullessani moottorin jyrinän pihatiellä minut valtasi syvä epätoivo ja Eliitin automobiilin ajaessa pihaan ajattelin jo hetken aikaa heittäytyväni sen alle välttyäkseni huonon isännyyden tuomalta häpeältä. Onnekseni tajusin että jos jäisin eloon, lankeaisi auton pesulamaksu minun maksettavakseni ja lisäksi Eliitti saattaisi myöhästyä seuraavasta tapaamisestaan, kun minua irrotettaisiin etuakselin ympäriltä. Auton hopeakoristeisen oven auettua sen sisältä kantautuva hilpeä puheensorina katkesi oitis ja pian pihalle purkautuneiden silinteripäisten herrasmiesten jono tuijotti minua ja autiota tonttiani sangen jäätävin katsein. Kuvittelin jopa nähneeni pettymyksen aiheuttaman kyyneleen Paroni Engramin muuten niin hilpeän maanisilla kasvoilla. Jäätävän hiljaisuuden rikkoi ainoastaan viinilasiin putoavan monokkelin kilahdus.



Tonttini ylpeys, yrttitarhani

Vieraani kuitenkin suhtautuivat alkujärkytyksestä toivuttuaan puutteelliseen viihdetarjontaan sangen esimerkillisesti. Pientä elohiirenpoikasta ja pullistelevaa otsasuonta lukuun ottamatta Lavanchen konjakinpunertamilla kasvoilla ei kuitenkaan näkynyt minkäänlaista tavallisuudesta poikkeavaa ilmettä hänen hitaasti riisuessaan päällystakkinsa ja hakiessaan norsupoolomailansa Rolls-Roycesta. Lavanchen eduksi täytyy todeta myös, että hän käytteli norsupoolomailaansa sangen ammattilaismaisesti ilman norsuaankin, vaikkei hänen kielenkäyttönsä olisi norsupoolokentille, tai herrasmiehen suuhun ylipäätään, sopinutkaan. Kritiikin kohteena voin kuitenkin allekirjoittaa kaikki ne sanat, jotka ripityksestäni ymmärsin.

Tultuani tajuihini tajusin että arvoisat vieraat olivat jo tekemässä lähtöä. Otsassani törröttävän norsupoolomailan jäänteet suuntaa osoittaen lähdin epätoivosta vaikeroiden ryömimään kohti kaikkoavia Eliitin jäseniä. Roikuin kreivi Avecin dodonsulkaisessa lahkeessa ja rukoilin että tämä räjäyttelisi vaikka tontilla olevia kieroja puita, nehän olivat eräänlaisia torpan esiasteita. Mikäs voisikaan olla lystimpää kuin puolustuskyvyttömien torppalapsien posauttelu niiden ollessa herkimmässä iässään?

Jos tontilta ei mitään muuta räjäyttämisen arvoista löytyisi, niin kiinnittäisi yhden TNT-pötkön vaikka nilkkaani! Kyllä minä voisin yhdelläkin kintulla koikkelehtia kohti elämäni ehtoota. Posauttakoon vaikka molemmat kintut reidestä irti, niin sir nantonin ei tarvitsisi tähdätä tavallista ylemmäs, ei tämä umpihumalassa räiskiessään kuitenkaan erottaisi minua lapsesta, jos nyt edes osuisi! Tämän jälkeen voisi Lavanche napata nahkani parempaan talteen ennen kuin ampumahaavoista vuotava veri pääsee sen sotkemaan, enhän minä kevään lämpimien säiden lähestyessä ihoani mihinkään tarvitsisi! Lopuksi voisivat Engram ja Okkius ripotella suolaa haavoihin. Haukkuakin voisin peräkoukussa roikkuessani, jos olen vielä siinä vaiheessa tajuissani. Selitin että tämä tietty olisi vain väliaikainen ratkaisu ja ensi kuussa olisi kaikki taasen valmisteltuna täsmälleen herrojen mieltymysten mukaan. Inhosta väristen kreivi Avec potki minua irti jalastaan, mutta epätoivon vallassa kiinnitin harvahampaisen suuni imukupin tavoin hänen pohkeeseensa. Vaadittiin kaikki Eliitin jäsenet, kaksi golfmailaa ja kuusi luunmurtumaa, jotta kaltaiseni kokenut ihmisnahkiainen saatiin irrotettua kreivin jalasta. Laskin että päättäväisellä toiminnallani olin pidentänyt Eliitin vierailuaikaa vähintään kuudella, kenties jopa yhdeksällä minuutilla.

Eliitin jäsenten viskatessa minut päin tonttiani reunustavaa piikkilanka-aitaa yritin tuloksetta viritellä näiden kanssa keskustelua sähkövirran ihmeistä ja Romanian tämänkesäisestä viiksimuodista, ehdin jopa kehaista herrain otsasuonten rytmikästä sykettäkin ennen ilmalentoani. Piikkilangasta irti päästyäni tajusin kauhukseni että arvovieraani olivat ripeää vauhtia juoksemassa kohti menopeliään, hyljäten jopa omaisuuttaan kiirehtiessä autoonsa. Varsinkin Avec näytti sangen kiireiseltä ja tuijotti minua varsin arvoituksellinen, miltei pelonsekainen ilme kasvoillaan. Toisaalta mitäpäs pelättävää herroilla olisi kaltaiseni harmittoman tonttarin taholta?

Vaikka herroille ei tarjoutuisi tilaisuutta räjäyttää, nylkeä tai ampua minua, niin viimeisen tarjoukseni voisin kyllä toteuttaa näiden lähtiessä pihasta. Valtavalla loikalla syöksyin ohitseni kiitävän loistoauton perään ja aiemman lupaukseni mukaan roikuin takapuskurissa haukkuen ja muristen kuin koira, jotta ainakin herrojen lähtö muistuttaisi aikaisempia. Suureksi riemukseni näin takalasin läpi paroni Okkiuksen kasvot. Tutun näyn innostamana kiskoin itseäni kohti takaikkunaa, norsupoolomailan jäänteitä jäähakun tavoin hyödyntäen. Okkius ei ilmeisesti riemultaan kyennyt edes hymyilemään takaisin, vaan tapitti minua suoraan silmiin kasvot oudon kalpeana ja alahuuli väristen, viinilasin tippuessa tärisevästä kädestä pandannahkaiselle penkille.



Liikennekameran kuvaa tapahtumista

Kuulin autosta useita kimeitä riemunkiljahduksia sen heittelehtiessä villisti pitkin soratietä. Painaessani kasvoni takaikkunaa vasten näin koko eliitin painuneena yhdeksi tiiviiksi rykelmäksi mahdollisimman kauas takalasista ja halaamassa toisiaan kuin vilusta väristen. Kenties loistoauton ilmastointi oli säädetty liian kovalle teholle siniverisiä ajatellen? Joku oli ilmeisesti kaatanut konjakkipullonkin jälleennäkemisen riemun vallassa, sillä Eliitin alla oli tumma lammikko, joka kasvoi jatkuvasti. Vilkutin iloisesti, mutta herrat vastasivat tervehdykseeni peittämällä joukolla silmänsä. Missään vaiheessa herrat eivät kuitenkaan lakanneet kiljumasta riemusta kimeään ääneen. Koska lasi ikävällä tavalla rajoitti keskusteluamme, päätin minä rikkoa sen, hinnasta viis. Kilauttaessani norsupoolomailan lasin läpi kasvoi kommunikaatiomme taso ja kiljunnan voimakkuus räjähdysmäisesti.

”Apua, se riivatun hullu tahtoo tappaa meidät kaikki”, kiljui hätääntynyt Avec ja takoi nyrkillään luukkua, joka erotti kuljettajan Eliitistä ja siten esti tätä hengittämästä parempiensa hunajamarinoitua ilmaa, tai muuten pilaamasta näiden tunnelmaa olemuksellaan.
”Mu… mut… mutta norsukiväärini on peräkontissa”, sopersi hätääntynyt nanton.
”IIIIIIIK!”, tähdensi aina sanavalmis Engram tilanteen vakavuutta.

Asioiden tila selvisi minulle oitis. Auton kuljettaja oli selvästi jonkun katkeran vihollismaan agentti, joka oli lähetetty tappamaan onnellisen ja rauhaarakastavan maamme kunnioitetut johtohahmot ja ainoastaan minä kykenin estämään täyden anarkian! Ilmankos herrat noin riemastuivatkin minut nähdessään. Tietoisena siitä että koko valtion kohtalo lepäsi kapeilla harteillani aloin oitis takoa peräkontin saranoita uskollisella mailankappaleellani.

”Armias admin! Se rikkoo koko auton”, kuulin Okkiuksen huutavan. Olisin tahtonut rauhoitella nuorta paronia ja kertoa tälle että petollinen autoa hajoittava kuljettaja saa kohta ansionsa mukaan, mutta en voinut uhrata hetkeäkään joutavaan jutusteluun ennen kuin rakas Eliittini olisi taas turvassa. Kiero kuljettaja oli selvästi tietoinen toimistani, sillä hän teki parhaansa pudottaakseen minut mutkitellessaan villisti läpi idyllisen harmaan maalaismaiseman.

Ensimmäisen kerran minun ollessani tapahtumaa todistamassa tapahtui niin, että oikeamielisyys voitti ja pahoinpidelty peräkontti antautui, ilmavirran repiessä mailalla runnellun pellinkappaleen ja miltei minutkin mukaansa maailman tuuliin. Tammipuisessa proletariaatinluulla koristellussa arkussaan odotti sir nantonin Köyhyyden lopettajaksi ristimä norsupyssy. Itse olin aina salaa arvostanut aseen nimeä, kertoihan se sen omistajan taukoamattomista ponnistuksista köyhälistön hyväksi. Kädet vapisten tartuin tähän käsityötaidon helmeen.



Köyhyyden lopettaja

”Voi hyvä luoja, sillä on ase,” kiljahti Lavanche, varoittaen minua kieron shaföörin uusimmista juonista. Kiitin herra Lavanchea tiedosta ja vakuutin että tämä kaikki olisi hyvin pian ohi, mutta sain vastaukseksi ainoastaan vaimeaa nyyhkytystä ja pari adminille osoitettua rukousta.
”Hyvä! Tapa ne kaikki rikkaat sortajapaskiaiset,” huusi tapahtumia seurannut läheisen maalaistalon väki, kun nostin norsukiväärin poskelleni. Yritin otsaani rypistämällä viestittää ohikiitäville kansalaisille, että terroristeja oli luultavammin vain yksi ja hänen tarkka varallisuustasonsa oli minulle toistaiseksi täysi arvoitus.

Tähdätessäni kuljettajaa Eliitin riemunkiljahdukset nousivat entistä voimakkaammiksi ja Lavanche jopa nosti lattialla piileskelleen Okkiuksen eteensä, jotta tämä näkisi paremmin miten vanha kunnon Harvey suojelee kotomaansa intressejä. Nyökkäsin rohkaisevasti Eliitin jäsenille puristaessani liipaisinta.



Petturin kohtalo

Rekyylin voimasta taaksepäin lentäessäni aika ikään kuin hidastui ja elämä rullasi mustavalkoisena filminä silmieni ohi. Näin syntymäkurjuutta, keskivertoa ankeampaa kurjuutta, kurjuutta, pari vääryyttä, ankeutta, korvikekurjuutta, parin vuoden takaisen joulukurjuuden ja siihen liittyneen vääryyden sekä lopulta minut lainaamassa naapurista kurjuutta, kun oma oli päässyt loppumaan. Tömähtäessäni ojan pohjalle kuulin vääntyvän pellin kirskuntaa Rolls-Roycen törmätessä johonkin ja sitten maalaistalon asukkien kovaäänistä hurraamista, joka pian vaihtui pettyneeseen huokaukseen.

Naksautin oitis kapinoivat jalkateräni osoittamaan taas eteenpäin ja konttasin ojasta nähdäkseni miten Eliitin jäsenet kiskoivat toisiaan ulos palavasta autonromusta. Kalpea Okkius osoitti päätöntä kuljettajaa vapisevalla sormella, selvästi shokissa siitä, miten ulkomaalainen agentti oli päässyt soluttautumaan aivan maamme vallanpitäjien lähipiiriin. Itsekin olin järkyttynyt vihollistemme juonien pitkäjänteisyydestä, sillä sama murhanhimoinen kuljettaja oli palvellut Eliittiä ainakin 16 vuoden ajan. Toisaalta olin ylpeä siitä että olin paljastanut ja estänyt moisen hyvinvointiamme uhkaavan juonen siihen törmättyäni.

Heilutin nantonin norsupyssyä pääni yläpuolella ja tiedottaakseni aseen omistajaa siitä etten suinkaan ole tuhlailevaa sorttia huusin ylpeänä: ”Minulla on vielä neljä luotia jäljellä!”. Tämän kuullessaan arvon herrat kuitenkin lähtivät kirmaamaan pitkin pellonreunaa, frakinliepeet villisti tuulessa lepattaen, toinen toistaan tieltään tönien.

DrowningHarvey, tonttari, demokratian puolustaja