Oulun ehdokkuus

Day 1,495, 13:33 Published in Finland Finland by lahna

Iltaa (ja huomenta) hyvät suomalaiset ja etenkin Oulussa asuvat lukijani. Olen asettunut ehdolle eduskuntaan Oulusta. Viime kuuna minut valittiin täältä eduskuntaan ja siitä kiitän äänestäjiäni, äänisaaliskin oli odotettua suurempi mikä oli toki hienoa. Äänestäjäni ja muut: äänenne ei mennyt hukkaan. Olen availlut muutaman kerran sanaista arkkuani, kuten tästä Overboarderin artikkelista näkyy.

Olen nykyään myös toinen Viestintäministereistä. Olet siis saattanut nähdä minun allekirjoitukseni useissa Valtion Sanomien artikkeleissa menneinä viikkoina.

Olen valmis jatkamaan siitä mihin olen jäänyt eduskunnassa. eSuomella menee lujaa kun Norja on lähes tulkoon vallattu. EDENin liitännät ovat irtoilemassa, mutta meidän täytyy tehdä oma osuutemme ja pitää ne kiinni. EDEN ei saa hajota eikä Turkki saa olla se, joka hajauttaa mielipiteet ja samalla koko liittouman.(=Turkin liittyminen saa vahvaa kannatusta ja epäluottamusta, jotkut maat eivät pidä ajatuksesta)


Olen valmis jatkamaan siitä mihin jäin.

Olen pitkäaikainen Sinisen Puolueen jäsen. Kuitenkaan kun toistaiseksi ei ole mitään puoluepoliittisia päätöksiä tai linjoja ainakaan SP:n puolelta julkaistu, joten en tule pitämään kuitenkaan puoluetta syynä, olla äänestämättä minua. Tästä syystä myös minulla ei ole mitään puolueen yhteisiä tavoitteita mielessäni.



Kiitos jo etukäteen tuestasi. Et tule varmasti pettymään.

-lahna
eSuomen Viestintäministeri, 18-kertainen kansanedustaja, kaksinkertainen Hupiministeri, yksinkertainen Sisäministeri sekä tukkuittain Alivaltiosihteeri virkoja ja nimityksiä