Ommi pressaks!
Ommi
This article is about my presidental campaign and written only in english. However, votes are highly appreciated. Thanks you!
With
❤Mrs. X, secretary
Alku
ÄÄNESTÄ TÄÄLLÄ!
Paljon on vettä virrannut volgassa kun edellisen kerran näillä asioilla kirjoiteltiin. Mutta kun hätä on suurin, tulee PP apuun. Näin se on aina ollut ja tulee aina olemaan! Valitsin volgan vantaan sijasta siksi, koska sinne suuntasimme edellisellä kaudellamme. Hieman jäimmä siitä tavoitteesta, mutta saimmepahan karjalan takaisin edes väliaikaisesti! Aion myös hioa tulevaisuuden poliittisia helmiä hallituksessa tämän kauden aikana. Muistettakoon, että allekirjoittanut oli se joka ensimmäisen kerran nosti TTi:n hallitukseen. Tulevaisuuden nimistä voisin mainita Juikkeli:n jolla on erinomaiset edellytykset johtaa eSuomi pitkälle aikanaan.
Tällä kertaa mielissäme siintävät virolaisten viljapellot, edullinen viina sekä maksulliset naiset. Istuva presidenttimme TTi on yrittänyt saada virolaiset ymmärtämään heidän oma parhaansa hyvällä. He eivät selvästi ole ymmärtäneet viestiä, joten minun tehtäväkseni jää näyttää kaapin paikka väkivalloin.
Maksullisia naisia etelä-helsingistä.
Vir....Etelä-helsingin tärkein vientituote.
On myös huomattava EDEN:in rakkaiden liittolaistemme panos taisteluissa viron vastarintaa vastaan. Käytännössä emme saaneet yhtään apua sieltä suunnalta. En aio hyväksyä tälläistä sontaa, vaan näytän nk. liittolaisillemme kaapin paikan. Jos ei apua tule, saattavat välimme EDEN:iin viilentyä. Olemme aikojan saatossa uhranneet tuhasia ja vielä tuhansia kultia auttaaksemme liittolaisiamme sodissa. Milloin on meidän vuoro saada jotain takaisin?
Tasa-arvoa prkl!
Ehdokkaille toivotan hyvää kisaa. Heistä selkeästi kokenein ja vahvin on Manaatti nukkuvien puolueesta. Tästä kaverista ei ole mitään pahaa sanottavaa, mutta hän on hieman liian väritön. Onnex on ihan hyvä perustason NGD-jääkäri, jolle saattaisi olla käyttöä ryhmänjohtajana NG
😨ssä. None|i ei taas mielestäni ansaitse edes mainintaa, kaveri on osoittanut TTi:n alaisuudessa suorastaan ala-arvoisia otteita. "Mies" ei ole osannut edes päivittää taistelukäskyä oikein, kuinka hän voisi johtaa maata?
Yhteenveto vastaehdokkaista
Loppu
Comments
Ommista pressa!
Allekirjoittanut kannatta Ommia.
Jep, se on meidän vuoro taas rymistellä maailmalla. Ommi kehiin.
o/
Onkohan tää paskin vaaliartikkeli ikinä?
Mikä räpellys tämä on olevinaan?
"Briefly in English:
This article is about my presidental campaign and written only in english. However, votes are highly appreciated. Thanks you!"
Sälli onnistunu kolme virhettä duunaamaan tohon lyhyeen pätkään 😃
Ei helvetti, luovuttaisit vaan suosiolla, ei susta oo mihinkään
This article is about my presidental campaign and written only in english.
Where? : ))
ommi herännyt talvi unilta : )
Siis hei, presidentin pitäis olla se johtaja. Eihän siitä tuu mitään, että tarvitaan taluttajia molempiin käsipuoliin jo ihan ensi metreillä avustamaan artikkelin kirjoittamisessa. On se kumma, että tämäkään kaveri ei ymmärrä rajoitteitaan, vaan päättää lähteä presidenttikisaan mukaan, hohhoijjaa.
Äänestäkää Ommia, selkeästi paras mies kyseiselle pallille!
krhm.. lol?
Jos vastaehdokkaat on tuollaisia kuin Omni kuvassaan näyttää, niin tiukka vaalitaistelu on tulossa.
Sanoo flint, jolle yritysten pyörittäminen oli liian haastava tehtävä XDXD
Vähän on tässä sellainen maku että Ommi kuitenkin onnistuu polttamaan suomen tuhkaksi, vaikka venäjäkin on kadonnuttanut rajansa 😉
Syy Flintin ragelle täällä on se, että olen uhannut tehdä selvityksen eSuomen rahakirstun kirjanpidoista hänen ajaltaan. Luonnollisesti olisi hänen etujensa mukaista ettei sitä tehdä. Ai miksikö? tarvitseeko edes kysyä...
@Mihai: It's hidden between the lines.
Helikopteria Ommille!
Ommi hei, kohta on uudet miehet tekemässä kirjanpitoa. Eiköhän sieltä ala metakkaa kuulumaan jos jotain epäselvyyksiä on 😉 Teet vaan itsestäs pellen tommosilla vaatimuksilla.
@Flint: Sanoo mies joka on tuomittu maanpetturuudesta yms. Linnakundeja epäillään aina, olisit miettinyt sitä tehdessäsi laittomuuksia.
Flintin ininä on suorastaan toivottua. Kun flintti inisee niin silloin ollaan oikeilla jäljillä 😛
@Jorma Ollila: Sanoo mies jonka yhdistän rankimmin eSuomen noloimpaan puolueeseen.
Jee, ommi pressax!
Zukashimoto ❤