Nyt tarkkana
PikkuMasa
TWO:n jälkeiset liittoutumat ovat muodostumassa ja ulkomaalainen media on täynnä spekulaatiota tulevasta kahdesta liittoutumasta. Toivonkin kaikilta kansalaisilta painostusta EK:n suuntaan, jotta eSuomi päätyy... noh, melkein mihin toiseen tilanteeseen kuin tähän nykyiseen. Itse en välitä mitä Ruotsille ja Norjalle käy tässä mylleryksessä. Suomi > Asgard.
Juliuksen referaatti hallituksen pohdinnoista eduskunnalle:
Tästä käytiin eilisessä kokouksessa pitkääkin keskustelua. Vallalla olevan kannan mukaan kannattaisi tuossa hypoteettisessa tilanteessa hypätä Anti-Puolan, siis Serbian, kelkkaan. Tämä siksi, koska Puola tuskin on hylkäämässä ABC:tä, joka on päävihollisemme. Tämä istuisi myös hyvin itärintaman suhteen, sillä Venäjä tuskin on lähdössä Puolan mukaan.
Samalla eksyisimme samalle puolelle mitä luultavimmin niin Romanian, Kiinan kuin Argentiinankin (joka wipeää Brasseja) kanssa samalle puolelle.
Miinuspuolena taas voitaneen laskea se, että esimerkiksi USA on valumassa Espanjan, Puolan ja Chilen kanssa samaan kelkkaan. Tällöin Suomen ja Yhdysvaltojen tiet eroaisivat. Myöskään Suomen hyvä ystävä Kroatia tuskin hyppisi innosta, jos Asgard (Suomi) liittyisi Serbian puolelle. Kuitenkin Kroatia on ollut hivenen ulkopuolella liittoumakuvioista.
Mainittakoon vielä, että kaikki yllä esitetyt ovat hypoteettisia olettamuksia tämänhetkisen tilanteen pohjalta, eivätkä ne välttämättä suju niinkuin Strömsössä.
Presidenttimme näkemys:
Balkan-Pride on niin vahva, että Kroatia-Serbiasta saamme nähdä vain märkiä päiväunia. Noin muuten Serbia on ainoa vaihtoehtomme, ellemme halua lähteä uusimaan koko ulkopoliittista paljettiamme. Suomella ainoana pohjoismaista voisi olla siihen tsäänssit (Ruotsia ja Norjaa Puola ei rinnalleen ottaisi, mutta meidän kanssamme voisivat suostua puhumaankin).
Tässä kuvassa ei näy nänniä
Hallituksen pohdinnat eivät ole suinkaan hullumpia, kunhan ne vievät meidät pois nykyisestä geopoliittisesta taakastamme. Mielestäni Ruotsi ja Venäjä voisivat olla Viron sijasta ihan kivoja vakinaisia vihollisia... (Ei kai kukaan ota näitä sotia vakavissaan ?)
Pelistä on tulossa mielenkiintoinen uusien moduulien ja liittoutumien myötä. Älkäämme koskaan hylätkä unelmaa Suur-Suomesta, jossa Tom of Finland saa ajaa humalassa ja taistella Tauskin kanssa viimeisestä lihapiirakasta. ;__;
Hyvää joulua ystäville ja vihollisille
🙂
Comments
[removed]
Asgard on varmasti monen muunkin kansalaisen mielestä yhtä puhki koluttu kuin Satu Tuomison lepakkoluola. eSuomen on korkea aika vaihtaa maisemia. Korpit eivät ainakaan aioa katsoa vierestä, jos eSuomelle jää musta pekka käteen tässä uudessa maailmanjärjestyksessä.
Virallinen totuus on se, että Asgard on hyvä tapahtui mitä tahansa. Julkinen keskustelu mahdollisista vaihtoehdoista on hyvä, pelkään vain ettei vanhat poliitikot halua sellaista käydä.
Sama kommenttini on tuossa alhaalla, korjasin kirjoitusvirheitä.
Kroisoksen kommenttiin vanhoista politiikoista sen verran, että muistakaa tulevissa vaaleissa äänestää uudistuksen puolesta. Sekä eduskunta-, että presidentinvaaleissa.
Aina kun olen kritisoinut Asgardia sen huonosta sotamenestyksestä, on julistettu, että Asgard on ainoa vaihtoehtomme. On se viime aikoina ollutkin. Lähes aina on myös luvattu tilanteeseen parannusta, kunhan asia x tapahtuu. Joskus se oli TWO:n ja COT:n välinen sota, joskus joku toinen tekosyy, jonka piti meidän tilannetta parantaa. Todellisuudessa Asgard ei ole kuitenkaan koskaan pärjännyt kovin hyvin. Sen voi todeta karttakuvia katselemalla vaikka tämän vuoden alusta.
Tietoni liittoumatilanteesta ovat vähäiset, vain eSuomen mediasta saadut. Toivoisin kuitenkin eduskunnalta, että eSuomi alkaisi ajattelemaan enemmän omaa sotamenestystään. Asgardiahan ei edes perustettu sotilaallinen menestys mielessä, vaan pikemminkin vaihtelu ja peli-ilo. Tässä vähän aikaa sitten itseasiassa lukaisin vanhoja EK-keskusteluita, ja meidän nykyinen presidenttimmekin siellä totesi Asgardista mm. seuraavaa:
"Muutos tuo aina lisää mielenkiintoa peliin. Tulee se mielenkiinto sitten sen kautta, että saamme taistelemalla taistella pysyäksemme kartalla ja pitää yllä kokoajan murenevia suhteita entisiin liittolaisiin tai siten että valtaamme itsellemme uusia alueita Baltiasta tai muualta. Haasteita ei tule pelätä vain sen takia että niissä voi käydä huonosti - ne tuovat mielenkiintoa peliin sekä kansalle että poliitikoille. Jo pelkästään sekin, että PL olisi susi ja romahtaisi ensimmäisen kuukauden jälkeen ja tulisimme wipetyiksi toisi mielenkiintoa tähän peliin. Saisimme käyttää paljon aikaa vahingon korjaamiseen ja suomalaisilla olisi kunnolla tekemistä tässä. Jos liittouma kuitenkin kestäisi niin sen rakentamisessa ja kehittämisessä olisi varmasti paljon tekemistä."
Täytyy sanoa, että ilon hetket ovat olleet vähissä kun Asgardin kompurointia on tullut katsottua. Haasteita on toki saatu, kuten Erius aikanaan ennusti.
eSuomella on mennyt yhtä hyvin/huonosti viimeisen vuoden ajan assguardissa kuin mitä olisi mennyt liittoutumattomanakin. Kabinetin herrat ovat korkeintaan saaneet egon pönkitystä vakanssistaan. Edes hyvä me-fiilistä ei ole irronnut.
Jooh. Jos Asgardista yritetään joskus erota, niin yksi hankaluus onkin siinä, että näin pienessä liittoumassa useat eSuomen kärkipoliitikot ovat saanet niitä kivoja virkoja. Monet pääsevät leikimään tärkeää henkilöä. Se on kivaa, eikä sen haluta loppuvan.
Voi toki noinkin sanoa. Yhtä populistista kuitenkin on väittää että Asgard-vastaisuus johtuu Ruotsi-vihasta ja svenskatalande bättrefolkista. Mikään ei takaa että Suomen asema Puolan leirissä (ilman Ruotsia) olisi automaattisesti parempi kuin Serbian leirissä Ruotsin kanssa. Ei sillä, Puolan liittolaisuus kuulostaa kivalta. Itse kylläkin joudun pitkään harkitsemaan jättäisinkö Ruotsia pois liittolaisista.
Koko Asgard Puolan puolelle!
Kuka pelkää puolapalloa ?
Niin, miten se on hylkäisikö Puola ex-ABCn? Ja siihen vielä lisäksi se, että SPoland on melkonen v*ttupää pariskunta.
Toisaalla olisi Serbia-Romania ja leijonanosa meidän vanhoista Eden kavereista. Toisaalta tässä porukassa Kroatia jäisi vihollisen puolelle.
Ei hylkäisi, saisimme koko Asgardin kartalle, ja jonku tylsän treenisodan.
vähän hankaluuksia lukea näitä artikkeleita xD
Kannattaisi varmaan käydä specsaversissa.
"Mielestäni Ruotsi ja Venäjä voisivat olla Viron sijasta ihan kivoja vakinaisia vihollisia... (Ei kai kukaan ota näitä sotia vakavissaan ?)"
Jos haluat kokea permawipen, Saksa tai Ranska vois olla hyvä paikka semmosiin elämyksiin.
P.S. noi tissit häiritsee lukemista jumalattoman paljon.
Ruotsi ja Venäjä ovat yleensä wipen alla suurempien poikien tullessa kylään. Tarkoitan, että jos uudet liittoutumat ajaisivat meidät sotimaan vanhojen ystäviemme kanssa, niin kyllä me sen kestäisimme.
P.S. Olen tissimies henkeen ja vereen. Matkustakaa himalajalle. Opiskelkaa tissejä. Saavuttakaa lopulta zen-tissitila, niin pystytte luikertelemaan giffien ohi kohti nirvanaa. Tissit pysyvät.
Käytin enemmän aikaa noihi giffeihi kun lukemiseen
Näetkö valon ?
Hyviä tissejä ja hyvää analyysiä! v19
Nyt on vihdoin aika jättää tämä uppoava laiva, jota jotkut myös Assguardiksi kutsuvat!
Uskon kyllä ettet tykkää ruskean reiän vartijoista. Estää ikävästi sun "valloituksia"?
Ei ku mä en jaksa koko ajan vartioida svedujen aukkoja, olisin mieluummin mimmien kanssa! 😉