Nälkäpelin tulokset
Ruben Lagus
Kyseessä oli siis kansalaisarmeijassa toteuttu rykmenttien välinen tappokisa. Seuranta aika oli 27.9 - 3.10.2012. Kapteenien täytyi ilmoittaa rykmenttinsä kisaan, ja voittajaksi tuli rykmentti, jonka päivittäisten tappojen keskiarvo + kompensaatiopisteet summattuna viikon ajalta oli suurin. Kilpailun sääntöihin voit tutustua tarkemmin täällä.
Kapteenien tekemät tapot seurannan aikana. Kyseessä oli joukkuekisa, mutaa keskeisessä osassa olivat käytännössä kapteenit, koska heillä oli mahdollisuus vaikuttaa rykmentin kokoonpanoon ja taistelutahtoon. Kapteenien suoritukset olivat vaihtelevia. Matrim Cauthon vei voiton melko ylivoimaisesti. 9axel5 ja Harald von Totenkopf kävivät tiukan kamppailun toisesta sijasta, ja viimeisenä seurantapäivän myötä 9axel5 nousi toiselle sijalle. Muiden kapteenien suoritukset olivat tasaisen varmoja tykityksiä, joilla ei kärkisijoille kuitenkaan ollut asiaa. SamTheOne lopetti pelin kesken nälkäpelin.
Eniten ja vähiten tappoja tehneet. SomethingWitty oli omassa luokassaan. Tosin hän on päättänyt lopettaa pelin ja jakoi aiemmin viikolla omaisuuttaan arvonnassa pois. Hieno suoritus kuitenkin. Tuloksellaan hän olisi esimerkiksi päässyt puolustusvoimien tapposeurannassa kaikkien aikojen listalla toiseksi heti allekirjoittaneen jälkeen. Kärkisijoilla nähdään useita rykmenttien kapteeneja ja muita kovia jyriä.
Vähiten tappoja tehneiden listalle on kerätty pelaajia, joilla on noteerauksia seurannassa. Rykmenteistä löytyy toki useita pelaajia, joilla ei tappoja kertynyt ollenkaan. Mielenkiintoisista nimistä voidaan esiin nostaa SeppoKumpu, joka on pelityylilleen uskollisesti sotinut maltillisesti. Säkkilistan pelaajista valtaosa on täysin tuntemattomia minulle. Löytyy sieltä kuitenkin havukalle, joka on Spudroberan multi.
Nälkäpelin tulokset. Voiton vei 1. rykmentti. Kuviosta nähdään, että rykmentit saivat pisteitä melko tasaisesti, eikä suuria heittoja päivittäisissä tappojen keskiarvoissa nähty. Poikkeuksen tekee kuitenkin 1. rykmentin 5. päivä, jona he ovat nousseet uudelle tasolle, jolla voitto irtosi. Tuona päivän SomethingWitty on tehnyt 888 tappoa.
Viimeiseksi jäänyt rykmentti olisi oikeastaan pitänyt diskata, sillä siinä ei kaikkina seurantapäivinä ollut vaadittua kuutta jäsentä. Jäsenmääristä on luonnollisesti vähennetty kaikki, jotka ovat viimeksi taistelleet yli viikko sitten kyseisenä päivänä. 78. rykmentti oli erittäin aktiivinen, sillä siellä ei ollut turhaa porukkaa, ja vain yksi taistelija jätti muutaman päivän väliin. Toisissa rykmenteissä näytti olevan paljon porukkaa, mutta lopulta jopa 2/3-osaa oli täysin kuolleita pelaajia. Kapteeneilla oli selkeästi erilaisia linjoja heikkojen taistelijoiden pois siivoamisen suhteen.
Jäsenmäärästä annettiin kompensaatioita siten, että jokainen yli kymmenen menevä taistelija toi +0,5 pistettä päivän keskiarvoona ja yli kahdenkymmenn menevistä sai +1. Tähän päädyttiin, koska ilman kompensaatioita, olisi joku voinut kasata pienen eliittirykmentin, joka olisi vienyt voiton. Nyt oli mahdollista pitää hieman vähemmän tappoja tekevätkin kisassa mukana. Lopulta ainoa sijoitusmuutos kompensaatiopisteillä oli harmittavasti 1. ja 78. rykmentin paikkojen vaihtuminen. Laskutavan järkevyydestä voi olla montaa mieltä, mutta säännöt olivat nyt nämä, ja mielestäni tulos on reilu.
Palkinnot
- osaa sponsoreiden aeimmin lupaamista palkinnoista ei ole minulle asti tullut. Ei voi mitään.
- Jaetaan 78. rykmentille
-12kpl + kapteeni 15
- 1. rykmentti
- 8 kpl jokaiselle
- 1. rykmentti
- 65 kpl jokaiselle
- alunperin korvamerkitty voittajakapteenille, tämä lopettanut.
- jaetaan eniten tappoja tehneille sotilaille: Matrim Cauthon, Ksa El ja eunuk (30, 25, 15)
-jaetaan "säkeille" läpällä
12000 Q2 pullaa
- 5000 voittajille (17 kpl jokaiselle),
- 1. rykmentille
- 108 kpl jokaiselle
Palkinnot jaettu.
Palkintoja ovat lahjoittaneet ainakin
Griffoni, Aqid, ChosenR, joto, Meemi, TheJuliusCaesar, Zacharia Raven, Fozzie69, Matrim Cauthon ja 9axel5.
Kiitokset kaikille mielenkiinnosta ja osallistumisesta kilpailuun. Erityiskiitokset kaikille sponsoreille!
-Ruben Lagus
Comments
Kuinka kehtaat syyttää minua multaamisesta ilman todisteita? Senkin ilkimys.
"Mielenkiintoisista nimistä voidaan esiin nostaa SeppoKumpu, joka on pelityylilleen uskollisesti sotinut maltillisesti."
En yleensä sodi ollenkaan, seuranta vain sattui hetkelle, jolloin muutaman tapoin satuin tekemään. Kuvittelin pystyväni tekemään uusia tehtäviä, mutta ei siitä käytännössä mitään tullut.
[removed]
Hienoa työtä pojat!!
Harmi kun en saanu tarpeeks aktiivisia taistelijoita meidän rykmenttiin, oltais oltu aika kovilla tässä.
Ruben harmi kun et tajunnut kerätä esim. minun tappoja ihan huvikseen vertailun vuoksi tohon. Ois ollu kiinnostava tietää miten hyvin oisin pärjänny muita kapteeneja vastaan
Itse taas köyhdyin ja koin konkurssin ensimmäisten päivien jälkeen, eikä ollut enää mahdollista ostaa Q7-aseita, joten loppuviikko oli osaltani liian vaatimaton, mutta kiva että saadaan ees pullaa.
LEP on homo
Miten palkintojenjako 1. rykmentille käytännössä tapahtuu, kapteenin ilmeisesti tosiaan lopetettua?
78.rykmentti o7
Donailen tavarat itse ykköselle.
Mä syytän axelia ettei voitettu...
Hienon kisan Lagus järjesti!
Osuuteni palkinnoista voi jakaa järjestäjän harkinnan mukaan muille kilpailijoille.
Erinomainenhan tuo meidän tulos on. Olisin voinut siivota sieltä noobit pois mutta se nyt ei olisi ollut reilua. Kiitän koko rykmenttiä aktiivisuudesta kisan aikana.
Hienoa työtä Ruben! Lupauduin kanssa sponsoroimaan mutta unohdin tyystin siirtää palkintoja kisan järjestäjälle. Pistin Ruben sulle kuitenkin nyt tulemaan 200 Q7-tankkia, jotka voi jakaa vaikka voittajarykmentille.
Hurraaa ykkösrykmentti
Onnea ykkösille. Ansaitsitte 2500 pullaani. Toivottavasti se pitää teidät mukana taisteluissa tulevaisuudessakin.
Miten SeppoKumpu sulla voi olla kaksi kertaa enemmän experienceä kun mulla vaikka a) oon pelannut pidempään b) oon tapellut enemmän c) oon treenannut enemmän d) oon kerännyt HW:tä enemmän? 😮
@ macoute
Yrityksien pyörittämisestä saa expaa.
\o/ Ykköset rullaa. Vaikka itse en toteuttanut lupaamaani superiskua viikon aikana, niin voitto tuli silti.
Palkintojen jako on käynnissä.
Eren donaus systeemi näköjään toimii arvaamattomasti, ja huomasin hivenen liian myöhään. Lopputulos: tulin jakolistan loppuun, mutta tavaraa hivenen jäi.
Kiitoksia tankeista ja pullasta, nyt saa ensiviikolla Viro kyytiä.
Ruben, kiitän sinua jaosta, kiitän rykmenttiläisiäni hienosta tuloksesta, kiitän lahjoittajia palkinnoista.
Nukem tiivisti asian hienosti.
Mulle voi antaa ne jämät.