Laitatien kulkijan näkemys

Day 849, 07:15 Published in Finland Finland by lahna

Puolitoista vuotta ereä pelailtu ja edelleen jumissa. Edelleen junnaillaan samassa tilanteessa. Olen aikanani lueskellut paljon lehtiä ja foorumia että asioista saisin täyden selvyyden. Niinkään suurta keskustelua lehdissä ja ircissä ei ole kuin sanan eliitti käsittely.

Mikä on eliitti?


Eliitti sana yleensä johdetaan pieneen ryhmään henkilöitä, jotka ovat saaneet vaikutusvaltaa. Eliitti-ihmisiksi eressä luetaan pelaajat, joilla on monesti ministerin salkku roikkunut kädessään. Tämä on totta, jopa itsekkin hyväksyn sen. Liberaali Edistyspuolue ei vain ole saanut sitä kovinta haastajaansa presidentinvaaleihin taikka kongressivaaleihin. Yleensä ministerin arvoja saavat ainakin pari LEPinkäistä. Syy miksi näen että tilanne on näin on yksinkertainen.
Kun Suomeen perustettiin aikoinaan pari puoluetta oli LEP niistä etummaisena. LEPiin suuntasi väkeä, koska muita puolueita ei oikeastaan sen ajan ''hihhuli'' puolueet lukuunottamatta, ollutkaan. Jäsenet vakiinnuttivat paikkansa LEPissä ja vannoivat ties minkä keisarillisen valan vannoen lojaalisuuttaan puoluetta kohtaan. Pian nousi SP ja siinä perässä monia hieman merkityksellisempiä puolueita. Mutta LEPin mahtia ei mikään pystynyt murtamaan.

Sanaa eliitti ei voi käyttää kuvailemaan koko LEPiä, vain yksittäistä ryhmää henkilöitä, jotka ovat vakiinnuttaneet puolueen asemaa Suomen johdossa. Samoin tämän olemattoman mutta silti kuvitteellisen ryhmän jäsenet ovat olleet Suomen huipulla jo pitkään.

Sininen Puolue on tällä hetkellä nouseva puolue. Puolue on saanut tasaiseen tahtiin uusia jäseniä ja nyt niitä on jo 158. Seuraaviin eduskuntavaaleihin SP on varautunut kunnolla ja aivan varmasti tahtoo laittaa kampoihin vähentääkseen LEPin edustaja määrää kongressissa.

Tulevaisuudessa voi olla hyvinkin tasainen vääntö erilaisista valtion rooleista näiden puoleiden välillä. En epäile, josko kolmaskin puolue tähän mukaan hyppäisi.

Miksi kirjoitin tämän?

Kirjoitin tämän koska tunsin että jotain täytyy sanoa. En pidä LEPiä vihollisenani vaan tahdon rehdin kamppailun johtavien puolueiden välille. Me kansalaiset päätimme aikoinaan kumpaa puoluetta tukea ja se taisi mennä LEPille. Nyt alkavat jo omat aivot raksuttaa ja tuloksiakin näkyy.

Minun piti jotain kertoa tarinoiden lisäksi.