Join the new world

Olipa kerran kiltti kunnallispoliitikko Y, joka aina puolusti köyhien etua. Ja kun hän virkanimityksistä pääsi päättämään, ei hän koskaan suosinut ystäviään tai sukulaisia. Eikä liioin rohmunnut yhteistä omaisuutta omiin taskuihinsa.

Monessa köyhässä tuvassa ei olisi pärjätty talven yli ilman kiltin poliitikon jaloutta, sillä hän oli poliitikoksi niin rehellinen, ettei petkuttanut edes vähävaraisia, saati sitten rikkaita.

Joskus hän myös urheili hyväntekeväisyyteen.

Ahkerasti oli kiltti kunnallispoliitikko Y raatanut puolueessaan jo monta vuotta ilman lomaa. Niinpä hän päätti kerrankin lauantaipäivänä lähteä kirmaamaan kedolle spontaanina, rentouttaakseen puurannassa stressaantunutta kunnallispoliitikkomieltään.

Kun kunnallispoliitikko Y loikki päivänkakkaraseppele päässään kohti suvisia lehtomaita, saattelivat häntä kurjaliston kannustushuudot. Mutta Y vain loikki ja kirmaili pitkin kesäistä luontoa. Saapui välillä hiekkatielle ja juosta pintteli sitä pitkin niin että sora jaloissa pölisi, meni välillä metsään ja kieppui puiden ympärillä haltioituneessa mielentilassa. Ottipa hän välillä toisella kädellään nilkastaan kiinni, ja hyppi yhdellä jalalla melkein puoli kilometriä silkasta ilosta.

Yhtäkkiä hän saapui suuren järven rantaan, sillä jalkaisin liikkuen on hyvin vaikea saapua yhtäkkiä suuren järven keskelle. Kuin asiaan löyhästi liittyen kunnallispoliitikko saapuikin lähelle paikkaa, johon oli aiempana ajankohtana kaivettu sudenkuoppa. Hän päätti mennä katsomaan kuoppaa lähempää ja ajatteli. ”Oi voi, kunhan kukaan ei olisi pudonnut kuoppaan ja loukannut itseään. Minäpä käyn katsomassa, ja tarvittaessa viipymättä pelastan.”



Hän saapui kuopalle, mutta pahaksi onnekseen sortui silloin kuopanreuna ja poliitikko putosi sen pohjalle, jolloin seiväs lävisti hänen jalkansa. Y oli loukussa, mutta säilytti sentään henkensä. Jollain sairaalloisella tavalla kunnallispoliitikko Y:tä lohdutti se, että hän oli vaistonnut kuin vaistonnutkin sudenkuopan vaaraominaisuudet, joskin tavallaan pieleen.

Eipä aikaakaan kun poliitikko alkoi huudella apua, sillä toki hän halusi vapauteen mokomasta kuopasta. Mutta koska kukaan ei kuullut, poliitikko vaikeni ja heittäytyi epätoivon huomaan.

Samaan aikaan hieman toisaalla revitteli mopoillaan joukko multeja, kesäiselle päiväretkelleen. Ironista tai ei, multit päätyivät saman järven rantaan kuin poliitikko hieman aikaisemmin, ja ryhtyivät suorittamaan siellä ulinaa ja pärinää aurinkoisen päivän kunniaksi, runsaassa mitassa.



Poliitikko kuuli multien pärinän kuoppaansa ja nousi istumaan. Ilahtunut poliitikko päätti mielessään palkita runsain lahjoin ja antimin sen, joka ensimmäisenä ehtisi pelastaa hänet. Malttamattomana pelastumaan, ryhtyi Y iloisesti huutamaan apua.

Mutta voi. Multit olivat liian kaukana ja ulisivat fortissimo, eivätkä he kuulleet mitään. Tuntikaupalla poliitikko joutui voimattomana kuuntelemaan heidän pärinää, ja vähitellen hänen mielensä kävi sapekkaaksi ja kovin katkeraksi kävi se lopulta.

Enää ei miettinyt poliitikko millä lailla vapauttajaansa ilahduttaisi, vaan kostoa mietti nyt Y, eikä vain vapauttajilleen, vaan kaikille niille jotka hänet valtaan päästäisi.

Viimein häipyi multit rannalta pärisemästä, lintujen viserrys vaimeni, aurinko laski vuorten taa, ja jäljelle jäi vain salakavala loukko, ja kunnallispoliitikko Y, jonka nyt oli kiskottava tuskissaan jalkansa pois seipäästä.

Siltä paikalta linkutti ihmiskuntaan vihastunut ja palavan kostomielinen kunnallispoliitikko aamusumussa puoluetoimistoonsa. Ilkeäksi muuttunut Y ahersi koko sunnuntain, sekä seuraavan yön, nauraen hirmu sairasta naurua. Vasta sitten hän oli tyytyväinen suunnitelmaansa.

Ps.Palkitsen runsain lahjoin sen joka ensimmäisenä tunnistaa tarinan.