Kammottavan hyvä ehdokas

Day 1,431, 10:34 Published in Finland Finland by Kammo XXlII

(Taustamusiikit ovat kuulemma nykyään kuuminta hottia artikkelien aloituksissa, joten klikkaa tästä kuunneltavaa.)

Eduskuntavaalit lähestyvät kovaa vauhtia ja ihmisten kiinnostus politiikkaa kohtaan nousee huippuunsa ehdokkaiden aloitellassa vaalikampanjoitaan. Kandidaattien joukosta löydätte myös allekirjoittaneen, Kammo XXIII:n, Liberaalin Edistyspuoleen ehdokkaan Lapista.

Kesäkuussa päättyneen toisen presidenttikauteni jälkeen en ole ottanut juurikaan osaa politiikkaan - itse asiassa en useampaan kuukauteen edes tehnyt töitä tai sotinut - mutta nyt kesälomat on lomailtu ja tarkoituksena olisi tehdä paluu kansanedustustehtäviin. Suomen väestö on aina näihin päiviin asti ollut sen verran vähälukuista, että kaikki ovat tunteneet kaikki, joten vaaliartikkeleissa yleiset henkilöhistoriikit ovat olleet lähinnä ehdokkaiden omaa egonpönkitystä. Alkuviikosta tapahtunut uusien pelaajien ryntäys kuitenkin muutti kaiken ja nyt suuri osa suomalaisista on marssimassa äänestyskojuille ihka ensimmäistä kertaa. Pieni ehdokasesittely siis lienee paikallaan...


Kammo ottamassa kontaktia äänestäjiin.

Tammikuussa 2009 pelin aloittaneena kuulun siihen vanhaan kaartiin, joka on nähnyt niin Suomen voiton kuin tappionkin hetket. Parhaimmillaan itärajamme on vedetty Moskovan lävitse, heikoimpana hetkenä on koko valtio mennyt alta.
Itse en ole ikinä ollut mikään varsinainen sotakenttien kauhu tai yritysmaailman ykkösosaaja - sen sijaan meriittini löytyvät politiikan ja (erityisesti) median saralta. Presidentinkaudet elokuussa 2010 ja toukokuussa 2011 lienevät urani kohokohtia, mutta parhaiten minut luultavasti tunnetaan lukuisten artikkelien ansiosta (lukuisat meinaa tässä tapauksessa n. 140 artikkelia omassa lehdessä + jokunen kymmentä muualle kirjoitettua raapustusta)

Eduskunnassakin olen istunut jo useampaan otteeseen - pidimpä jossain vaiheessa hallussani epävirallista Suomen ennätystä peräkkäisten kausien määrässä - ja toisin kuin eduskunnan monet seinäruusut, olen pyrkinyt myös tuomaan omia ideoitani esille ja osallistumaan aktiivisesti keskusteluun.


Nyt pannaan eduskunnasa hyrskyn myrskyn.

Uusien pelaajien avustaminen, Viron sota ja erityisesti foorumien osuus yhteisön asioiden hoidossa ovat nyt olleet niitä aiheita, jotka ovat nostattaneet keskustelua niin eduskunnassa kuin "tavallisen kansankin" keskuudessa. Nämä(kin) ovat sellaisia aiheita joista päätettäessä paras tulos saadaan kun päätöksiä tekee sopiva yhdistelmä kokemusta ja uutta verta. Kannustankin kaikkia päätöksenteosta kiinnostuneita uusia pelaajia hakemaan eduskuntaan, sillä se on yksi parhaista tavoista pästä sisään suomalaiseen yhteisöön, eikä valituksituleminenkaan ole todellisuudessa niin vaikeaa kuin miltä se saattaa vaikuttaa.

Uuden veren vastapainoksi tarvitaan kuitenkin myös sitä kokemusta, eihän tässä nimittäin mitään vallankumousta olla tekemässä. Lapissa asuvia tullaan luultavasti lellimään useammallakin huipputason ehdokkaalla, joten äänestäminen tulee olemaan hankalaa. Tästä huolimatta suosittelen äänestäjille lämpimästi yhtä vaihtoehtoa: itseäni (niin, onhan tämä vaalimainos, mitä oikein odotitte?). Minut löytää irkistä nimellä Kammo tai Kammo22 ja vastaan mielelläni äänestäjien kysymyksiin, lisäksi olen valmis tarvittaessa tuomaan uusien pelaajien ideoita esille eduskunnassa, jos ne mielestäni ovat toteutuskelpoisia.

25. päivää odotellessa...

- Kammo XXIII