kaller eduskuntaan!

Day 886, 02:19 Published in Finland Finland by kaller

Hei sinä Itä-Suomen asukas. Tässä esittäytyy yksi eSuomen tulevien eduskuntavaalien punaisimmista ehdokkaista.



Kaller kuka?

Terveppä terve, olen eToveri kaller ja p i i t k ä n linjan eFar-left politiikko.

Synnyin eNorjaan kylmänä ja sateisena päivänä 30.09.2008 ja raahauduin öljylautalle töihin. Osallistuin eSuomen itsenäisyystaisteluihin (RW:t olivat muistaakseni huomattavasti erilaisia, koska muurin koko oli vakio.) jonka jälkeen epäaktivoiduin, sillä eMaailmassa ei tuntunut olevan mitää mielenkiintoista tekemistä. Myöhemmin tammikuussa 2009 Ciuu96:n (SSP:n silloinen PJ) oli käynnistänyt kampanjan epäaktiivisten puolueenjäsenten haalimiseksi foorumeille. Itsekin emmittyäni osallistuin hiljalleen foorumeilla puolueen toimintaan. Tuolloin aktiivisia far-left politiikkoja olivat jo eToveri lukutoukka (alias Daih) ja isosika (alias Bolshajasvinja). Myös yksi innoittajistani, eToveri Jumala (myöhemmin tunnettu nimellä Democrat ja saatanan kusipää) ilmestyi foorumeille jälkeeni.


kaller pitämässä puhetta Internationalessa

Olin mukana kääntämässä SSP:n aktiivisuutta nousuun eTovereiden rinnalla. Hankeimme puolueemme ensimmäisen tehtaan sitten Ciuu median omistamien. Sain itse olla käynnistämässä kyseisen "kansan aseet" tehtaan. Minulla ei ollut aiempaa kokemusta tehtaiden pyörittelystä, mutta sain homman toimimaan. Siihen aikaan puolueessa mukana oli tunnettu maailmankansalainen, eToveri Kanervikkola. Toimein SSP:n lopulla jo VPJ:nä.

Myöhemmin perustettiin SKDL SSP:n epäaktivoituneille raunioille. Muistaakseni olin tuolloinkin VPJ (ehkä parikin kautta). Niihin aikoihin eSuomi suoritti "operaatio eLatvian". Sain runsaasti huomiota sodittuani eSuomea vastaan Latgalen ja Zemgalen taisteluissa. Workers Militia oli tarjonnut minulle Q3 aseet. En kuitenkaan menettänyt koko eSuomen luottamusta, sillä Mokkero tarjosi minulle lähettiläsvastaavan salkkua vaaleissa, jotka arvoisa puheenjohtajaehdokas Erius voitti. Äänestin luonnollisesti silti Eriuksen puolesta (jo ennen kuin Erius päätettiin voittajaksi valtion turvallisuuden kannalta). Toimein muistaakseni tuolloin myös SKDL:n valiokuntaedustajana.

SKDL:n raunioille perustimme pienen "far-left"-porukkamme (lukutoukka, ClausMarvin, Akizu, Zere vain muutaman mainitakseni). Toimin silloin kolme kertaa peräkkäin puheenjohtajana. Saimme puolueemme pyörät erittäin hyvin toimimaan ja monet ihmettelivätkin puolueemme tehokkuutta. Toimein myös vastuullisissa puolueen viroissa eToveri Herzin ja Proximan kausilla, joiden jälkeen palasin taas puheenjohtajaksi kolmeksi kaudeksi.

Sitten SPP ja RJ yhdistyivät ja muutaman mutkan kautta päädyin jälleen PJ:ksi. Nyt olen Eriuksen PJ-kaudella toiminut VPJ:nä ja sisäministeriön AVS:nä.

Tiivistelmä hoitamistani viroista:
-4x SPP:n PJ
-2x SSP:n VPJ
-1x SKDL:n VPJ
-5x kansanedustaja (pelin mukaan 7x, mutta peli bugaa)
-1x SKDL:n valiokuntaedustaja
-1x PY PJ
-1x Sisäministeriön AVS




Miksi eduskuntaan?

Edustan punaisia arvoja ja olen kaikin puolin kunnollinen kansanedustaja. Ajan punaisia arvoja päätöksentekoon ja pyrin olemaan mukana mielestäni (reiluushan on katsojan silmässä) reilumman eSuomen, ja mahdollisuuksien mukaan eMaailman, rakentamisessa. Jos et halua äänestää tyhjiä lupauksia, etkä jonninjoutavaa oikeistolaista populismia, äänestä järkähtämätön, kokenut ja aatteellisesti äärimmäisen punainen kaller eduskuntaan!



Eläköön Punainen Yhteisrintama!

eToveri kaller