Kälkärin mies eArkadianmäelle!

Day 1,433, 22:44 Published in Finland Finland by Calgaryman
Tästä linkistä pääset toiseen artikkeliini!

Olen ensimmäistä kertaa päättänyt asettua ehdolle eduskuntaan!

eSuomi on jo pitkään rämpinyt eViron vallan alla, eikä muutosta tilanteeseen ollut näkyvissä vielä pari viikkoa sitten. Ainoana ratkaisuna tilanteen muuttumiseen, joskin epätodennäköisenä sellaisena, pidettiin Suomen asukasluvun äkillistä kasvua eli ns. babyboomia. Nyt tämä epätodennäköinen skenaario on kuitenkin käynyt toteen ja eSuomi onkin saanut toivottaa tuhansia uusia kansalaisiaan tervetulleeksi pelin pariin. Emme saa kuitenkaan passivoitua! Uudet Suomen kansalaiset, joita on jo 80% kaikista Suomen asukkaista, ovat vasta taipaleensa alussa. Heidän merkityksensä taisteluissa on vielä erittäin vähäinen, emmekä näin ollen ole saavuttaneet mitään konkreettista. Meillä on nyt kuitenkin tuhansien potentiaalisten pelaajien joukko, jotka voivat tulevaisuudessa muuttaa tämän maan suunnan ja voiman. Siksi onkin ensiarvoisen tärkeää saada mahdollisimman moni näistä uusista kansalaisistamme jäämään pelin pariin. Tämä on koko Suomen yhteisön etu - niin uusien kuin vanhojenkin pelaajien. Meillä on nyt mahdollisuus muuttaa Suomea ja sitä tilaisuutta emme saa hukata! Tästä maasta, rakkaasta isiemme maasta, voi tulevaisuudessa tulla Pohjolan suurvalta, jos teemme siirtomme nyt oikein.


Tehkäämme siirtomme nyt oikein.

Olennaista on kuitenkin toiminta eikä hienolta kuulostavien korulauseiden sepittäminen. Kuka tahansa pystyy sanomaan, että "jottain tarttis tehrä", mutta kun pitäisi sanoa mitä, ei löydykkään enää niin monta äänekästä suuta. Yksittäistä poppaskonstia tässäkään asiassa ei ole, mutta se ei tarkoita suinkaan sitä, etteikö mitään voitaisi tehdä.

Uusille pelaajille tulee antaa täysi tuki ja apu heidän elämänsä alkutaipaleella. Pian he alkavat kuitenkin päästä pelistä paremmin sisälle, tämä tapahtuu yleensä samaan aikaan kuin alkuinnostuksen hiipuminen. Leveleitä ei tule enää, taistelut eivät menekkään enää niin hyvin ja ennnen kaikkea oma pienuus suuressa eMaailmassa valkenee karulla tavalla. Tämä vaihe on kaikkein kriittisin ja myös se johon meidän tulee kiinnittää erityistä huomiota. Meidän tulee varmistaa, että ennen kaikkea uusilla pelaajilla on pelissä sisältöä. Erepublik on itsessään ilman yhteisöä pitkälti vain muutaman naksauksen peli, siksi yhteisöllisyys onkin erittäin tärkeää. Yhteisölllisyys ei saa kuitenkaan vaatia pelin ulkopuolisia toimintoja kuten IRCiä tai foorumia. Pelin kautta tulee voida tuntea kuuluvansa yhteisöön ja pystyä vaikuttamaan siihen. Mediaa tulisi hyödyntää enemmän keskustelupaikkana, minkä pelimekaniikka tehokkaasti torpedoi, sillä uutiset katoavat näkymästä kaksi vuorokautta uutisen kirjoittamisen jälkeen. Minulla olisi kuitenkin sellainen idea, että ottaisimmimme scriptin käyttöön tässä. Valtio voisi laittaa linkkirivin uutisiin, joissa yhteisö voisi keskutella, hieman samaan tapaan kuin wars välilehdellä näkyy/näkyi valtion päiväkäsky (eSuomen tiedotus scripti). Tämä lisäisi myös avoimuutta eSuomen sisällä, kun tavallisella kansalaisella olisi helppo ja nopea tapa saada tietoonsa eSuomen tapahtumat ja ottaa mahdollisesti osaa keskusteluun. Korostan kuitenkin, että myös IRCillä ja foorumilla on oma tärkeä osansa, eikä niitä tule kokonaan sivuuttaa.

Toinen ideani koskee puhtaasti hupia. Mediaa voitaisiin käyttää hyvin erilaisten kisojen ja aktiviteettien järjestämiseen. Näissäkin pidän tärkeänä sitä, että tapahtumiin voi osallistua itse pelissä, eivätkä ulkopuoliset foorumit olisi pakollisia. Eli toisin sanoen, leipää ja sirkushuveja kansalle!

Aloitin itsekin tämän hienon pelin vasta kolme kuukautta sitten, joten minulla on vielä hyvin muistissa millaista on olla vasta syntynyt eSuomen kansalainen. Olen kuitenkin tuon kolmen kuukauden aikana tutkinut ja seurannut erepublikia aktiivisesti ja uskallankin väittää olevani hyvin sisällä pelin eri seikoista. Sinisen Puolueen listoille asetuin, koska näen puolueen ideologian olevan lähellä omaani. Puolueen puheenjohtajalla Seppokummulla on paljon samoja mielipiteitä kuin minulla, vaikka en kaikkia hänen ajatuksiaan ja tekojaan allekirjoittaisikaan. Tälläinen on esimerkiksi taannoinen KT-vuoto mediaan.

Äänestä uutta verta eArkadianmälle! Calgaryman, Pohja-Eestin vaalipiiri.

Uusille pelaajille tiedoksi, että sinun tulee oleskella Pohja-Eestin regionissa, jotta voit äänestää minua. Voin tarvittaessa maksaa muuttorahasi.


Äänestä Calgaryman eduskuntaan Pohja-Eestin vaalipiirissä. Hän ajaa teidän etuanne eduskunnassa!

Lukijoille kiitos ja kumarrus! Muistakaa äänestää!

Tästä linkistä pääset toiseen artikkeliini!