IKP & Kongressinvaalit

Day 460, 07:57 Published in Finland Finland by Engram
eSuomen kansa ! eSuomen Kongressivaalit lähestyvät kovaa kyytiä. Nämä vaalit tulevat olemaan historialliset - niissä veri viimein punnitaan! Näihin vaaleihin on IKP lähdössä mukaan täydellä vauhdilla muistaen viime vaalien meistä riippumattomista tekijöistä johtuneen epäonnistumisen.

IKP tarvitsee lisää kongressiehdokkaita, jotta voimme saada puolueestamme merkittävän voiman maamme päätöksenteon huipulla. IKP:n jäsenet, tulkaa mukaan vaaleihin! Pääsette vaikuttamaan asioihin kouriintuntuvimmalla tavalla, IKP:n edustajana. Mainittakoon vielä, että kongressiin päästyään ehdokas saa 5 kultaa palkkioksi.

Kaiken kaikkiaan seuraavista vaaleista tulee jännittävin aikoihin. Vastakkain on taantumus ja uudistus, peli-ilo ja tylsyys. IKP:n teemana on juuri kansan nostaminen keskipisteeksi - mikäli pelaajat jätetään painelemaan kahta nappia tylsyyteen, ei koko valtiotakaan kohta enää ole. Mainittakoon tasapuolisuuden vuoksi, että muutkin oppositiopuolueet ovat tällä kannalla. Kysyä tosin sopii, mikä maan merkittävistä puolueista todella eroaa LEP😒tä.

Väitteisiin IKP:n epäjärjestäytyneisyydestä ei voi sanoa muuta kuin että olette väärässä, päinvastoin, IKP ollut koko olemassaolonsa ajan ollut koko eSuomen puolueista selkeimmin johdettu ja järjestetty, kuin armeija.

Kuta enemmän meihin kohdistetaan kritiikkiä, sen päättäväisempiä olemme! Tulkaa mukaan IKP:hen ja sen toimintaan, osallistukaa päätöksentekoon, asettukaa ehdolle kongressiin IKP:n nimissä!