Join the new world

Viestiketjueduskuntakeskustelujen julkituonti on ollut aikojen saatossa vähintäänkin haastava tehtävä. Joskus homma on mennyt pelkäksi vattuiluksi, joskus taas edustajat ovat yltyneet sellaiseen puhekiimaan, että osa lukijoista tavaa vieläkin kyseisiä artikkeleita. Kiittämätönkin tehtävä on. Ajoittain epäillään, että juuri kukaan ei julkaistuja listoja lue, tai ettei niitä ainakaan kannattaisi lukea. Tyylitöntä kopiopastaa tai epätarkkoja screenshotteja, välillä satojen viestien edestä. Nam nam nam!

Tästä huolimatta koemme, että eduskunnan toiminnan on oltava julkista. Omana ratkaisunamme tarjoamme novellimuotoista esitystapaa.

Artikkelikeskusteluehdotuksen nousu ja tuho

Säpsähdin hereille, en ollut varma missä olin. Päässäni jyskytti pajavasara tai jokin vastaava työkalu. Eilisilta muistutti olemassaolostaan. Suussani maistui kakka, ainakin oletin, että siltä kakka varmaan maistuisi.


Kuulin jotakin epämääräistä jorinaa eduskunnan toimintatavoista. "Onko tuo Kammolin ääni?", ajattelin, siis olin jo tässä vaiheessa. Kammoli oli oravapornoaddiktioltaan ehtinyt aloittamaan keskustelun eduskunnan keskustelujen siirtämisestä artikkeleihin hieman aiemmin. Keskustelun käytyä väkevänä, mutta kovimman innon jo laannuttua, arvelin, että nyt varmaan oltiin äänestysvaiheessa.


Kuin kuorossa kuului "Ei", joskin melko epävireisen kuoron lausumana. Totesin, että minunkin oli tartuttava toimeen ja koin velvollisuudekseni sanoa jotakin henkevää tai jos ei henkevää niin ainakin asiaan liittyvää. Vain vaivalla sain kuivettuneen suuni auki, toivoin että kukaan ei huomaisi käsieni tärinää. Lausahdin, "örgl...ei". Totesin suorittaneeni pyhän velvollisuuteni ja päätin jäädä seuraamaan äänestyksen kulkua.


Ei...ei...ei...ei...ei...


Olin jo torkahtamaisillani uudestaan tasaisen rauhoittavan ei-letkan tahtiin, kun yllättäen joku sanoi kyllä. "Mitä helvettiä täällä tapahtuu", ajattelin ja sitten ei-letka jatkoi matkaansa tasaisesti jyskyttäen kohti määränpäätään kuin mitään ei olisi tapahtunut ja minäkin sain taas rauhan. Vedin torkkupeittoani ylemmäs ja suljin silmäni. "Näin se demokratia toimii", ajattelin, "fantastista".



Paluu

DUM. DUM. Sanat katosivat välittömästi mielestäni, ja yhtäkkiä en enää osannut kertoa Ceijolle, mitä putkimies- ja kotiäitioravan välillä oli tapahtunut. Käännyin murtosekunnissa poispäin, katseeni pomppien kiivaasti huoneen laidasta laitaan, etsien äänen lähdettä. "Ehkä joku vain erosi ovet paukkuen?", ajattelin. "Ehkä kuulin vain omiani"? Kävin katseellani nopeasti läpi muita eduskuntahuoneessa olijoita. Kaikki vähäinenkin puheensorina oli poissa, ja jopa jotkut torkkujat olivat heränneet. He olivat kuulleet äänen, mutta olinhan minä sen todellisuudessa jo tiennyt. En vain halunnut uskoa sitä.


DUM. DUM. Tunsin, kuinka veri sykki jalkoihini, käsiini, kaikkialle. Kehoni valmistautui. En uskaltanut liikkua. "Mitä perkelettä!", kuului ärtyisä ääni jostakin vilttien keskeltä, "täällä yritetään nukkua, vaalit ovat vielä päivien päässä".


Kukaan ei vastannut.


DUM. DUMKRS. Pakotin katseeni äänen suuntaan. Se tuli suuresta, koristeellisesta tammiovesta. Ovesta, jota ei ole tarkoitettu avattavaksi. Kukaan ei tuntunut tietävän, mitä sen takana oli. Toisaalta kukaan ei ollut ikinä kysynyt. Tuntui, kuin se olisi ilmestynyt siihen vasta äsken. Tuntui, kuin se olisi ollut siinä aina.


TÖMPS. Ovi avautui, ja huoneessa oli hetken painvampi hiljaisuus, kuin tiesin olevan mahdollista.


"Pahoittelut", kuului karhea ääni.


Pasi oli palannut. Suuremmat Voimat olivat tuominneet hänet heti presidentinvaalien jälkeen kulkemaan manalan "loppumatonta labyrinttia", tai siksi sitä ainakin kutsuttiin. Hän selvitti kurkkuaan ja jatkoi: "Ajankohta, jolloin minut kirottiin, sattui niin sopivasti, että voinette kuvitella mitä ajattelen..." Kukaan ei vielä sanonut mitään, mutta huomasin uskaltavani jo liikkua. Pasi jatkoi: "Jotakuta todennäköisesti harmitti niin paljon voitettuani vaalit, että hän otti askeleen pimeälle puolelle saadakseen minut vaikeuksiin." "Siinä hän onnistui", ajattelin.


Hän kielsi synnit, joista häntä syytettiin, ja esitti epäilyksensä siitä, miten hänet onnistuttiin häivyttämään meidän kuolevaisten keskuudesta. Yksityiskohdat eivät tarttuneet päähäni, mutta huomasin kansanedustajatoverieni nyökkäilevän hyväksyvästi? En osannut sanoa.


Pasi päätti puheensa kiitokseen ja pahoitteluun. Ahdistus oli jo kadonnut huoneen ilmapiiristä, ja muutama kannustava kommentti jaettiin. Pian Pasi oli jo poistunut, kulkemassa kohti Wanhojen Partojen kerhotiloja. Useimmat palasivat torkkupeittojensa alle, pieni vähemmistö jatkoi keskustelujaan. Kaikki oli taas ennallaan.


Ja tammiovi oli kiinni.