Join the new world

Pahoittelen pitkää vuodatusta, mutta ystävällinen kanssaihminen Th1ngy on yön pimettyä uhmannut valonheittimiä ja miinakenttiä ja käynyt heittelemässä piikkilangan yli paperinpaloja ja kynäntynkiä. Minusta olisi kovin ikävää, mikäli sattuisin ennenaikaisesti kupsahtamaan ja moiset hyödylliset lahjat jäisivät käyttämättä, joten päätin huijata viikatemiestä aloittamalla kirjoittamisen oitis. Lisäksi edellinen viikko oli tapahtumarikkaudessaan halvatun jännä! Mikäli artikkeli tuntuu liian pitkältä, voitte sosialismin oppien mukaan repiä sen kahteen tai useampaan osaan, jolloin yhdestä lehdestä voi nauttia useampi henkilö ja kaikkien lukutaakka helpottuu. Ylempien yhteiskuntaluokkien jäsenet voivat pistää palvelijansa lukemaan tekstin ja referoimaan sen, tai vaihtoehtoisesti esittämään sen näytelmän tai musikaalin muodossa.

Haudatessani rakkaan vaimoni Harley XXVII:n ja verrattain rakkaiden lapsieni Harvey jr CXXVI:n, Harvey jr CXXVII:n, Harley jr CLII:n sekä sen inhan kusipään pikku Vilperin maallisia jäännöksiä minua hieman hymyilytti. Satuin nimittäin miettimään tulevaisuuden arkeologeja, jotka löytävät tonttini alta satoja pieniä luurankoja ja kaksinumeroisen määrän suurempia. Mahtaa siinä professorien naamat vääntyä, kun kupeideni hedelmät tervehtivät kamarantonkijoita sotilaallisesti riveihin järjestyneinä ja ex-vaimojakin on kertynyt jo monta kuutiometriä! Ehkäpä Harveyn dynastian jäsenistä voisi kasata vaikkapa luupyramidin Suur-Suomen mahdista jälkipolville kertomaan. Siinä jäisi valtakunnankansleri Vihtorin pyöröovinen mausoleumikin historian lehdillä toiseksi Eliitin ja torppari Harveyn viekkaan yhteisjäynän rinnalla! Toistaiseksi sukuni saa silti odottaa tähtihetkeään äiti maan povessa.


Klaani Harvey, äärivasemmalla pikku Vilperi

Elämä hymyili ja minä hymyilin sille takaisin harvoilla hampaillani, olin nimittäin saanut uuden ja jännittävän työn läheisessä kaivoksessa. Olivat kuulemma aiemmin käyttäneet kanarialintuja, mutta teollisuuspamppu Jorma Ollilan rahoittama tutkimus oli näyttänyt toteen että ihmiset ovat huomattavasti halvempia. ”Eikä niihin patalaiskoihin runkkareihin muodostu samanlaista tunnesidettäkään”, jos herra Ollilan sanoja uskomme ja miksemme uskoisi, onhan hän meitä rikkaampi. Tehtäväni oli yhtä yksinkertainen kuten suorittajansakin, kävelisin noin 30 askelta varsinaisten kaivosmiesten edellä ja jos vastaan tulisi myrkyllistä kaasua, niin minun pitäisi vain kaatua kuolleena maahan. Sätkimisestä saattaisi saada jopa pienen bonuksen, joka tosin kuolinveron jälkeen jäisi sangen laihaksi. Kuolemisesta minulla ei varsinaista kokemusta ole, mutta maassa olin maannut usein aiemminkin, viimeksi silloin kun tuurasin herrain saunakerhon ovimattoa ja lapseni ovat varsin alttiita kupsahtelemaan, joten veikkaisin että kuolemiseen tarvittavat perinnölliset tekijät minulta kyllä löytyvät. Sir nantonin asiantuntija-arvion mukaan kaltaiseni yksilö saattaisi hyvinkin päätyä myös verkonpainoksi tai lannoitteeksi, jos sama tahti jatkuisi. Olen siis varovaisen toiveikas urani jatkon suhteen.

Ylennys kaivoksen nuoremmaksi kanarialinnuksi oli minulle suunnaton onnenpotku myös taloudellisesti, sillä kyseisen luontokappaleen ruoka-annos on noin kaksinkertainen sir nantonin tehtaiden normityöntekijöihin verrattuna ja saisin nauttia kyseisestä edusta niin kauan kun auringonkukansiemeniä riittäisi. Aiemmin lounaaksi nauttimaani karkeaan soraan verrattuna ne olivat varsin maukasta ja hammasystävällistä vaihtelua, joskin pelkäsin että näin ravintorikas ruokavalio voisi aiheuttaa komplikaatioita yksinkertaiseen maalaisruokaan tottuneessa kehossani. Uskoisin että ruokavalioni on tällä hetkellä matkalla kohti Eliitin vastaavaa ja näin hetki hetkeltä lähenen noita Q5 palatseissa asuvia esikuviani. Toisaalta Eliitin ruuansulatuselimistön rakenne on minulle vielä täysi arvoitus ja olen kuullut myös huhuja että Eliitin jäsenet söisivät pikkulapsia ja huuhtoisivat ateriansa alas neitsyiden verellä, mutta ainakaan omat mukulani eivät näille kelvanneet vaikka yritinkin niitä luisevia riiviöitä useampaan otteeseen herrain lautasille tarjota.

Suurin onnenpotkuni ei kuitenkaan liittynyt uuteen työhön, tai Q2 ruokaan, vaan siihen että aiempi kirjoitukseni oli sattunut Eliitin monokkelien verhoamiin silmiin ja tarjosi minulle uuden tilaisuuden viettää aikaa Eliitin seurassa. Koska Kreivi Avec oli turhan kiireinen tullakseen paikalle henkilökohtaisesti äimistelemään kirjoitustaitoani, oli hän hämmästyttävällä telefooniaparaatillaan pirauttanut EMC-joukoille, jotka saapuivat paikalle uudenkarhealla miehistönkuljetusvaunullaan. Vaunun kylkeen oli maalattu uskomattoman todenmukainen kuva norsupoolomestari Gabriel Lavanchesta uskollisen valtiorahoitteisen elefanttinsa Charunetran selässä ja ajoneuvon kullattuihin vanteisiin oli uponnut useampi tankitusrahasto. Huiskutin vehkeelle tilapäisasuntonani toimivasta koirankopista kömpiessäni, mutta teräshirviön kuljettaja ei ilmeisesti huomannut minua, vaan vehje rysäytti suoraa päätä taloni raunioihin ja jyräsi jäänteiden päällä edestakaisin noin viiden minuutin ajan, ilmeisesti sopivaa parkkipaikkaa etsien, tuhoten viimeisetkin rippeet omaisuudestani. Enää en ollut materian vanki, kiitos Eliitin taukoamattomien ponnistusten.


EMC:n teräshirviö etsii pesäpaikkaa

Odotin kärsivällisesti vaunun pysähtymistä ja polttelin samalla mielikuvituspiippua, miettien olisiko minulla joskus varaa oikeaan, kun vekotin yllättäen pysähtyi ja sieltä purkautui ulos puolentusinaa viiksekästä miestä täydessä taisteluvarustuksessa. Näiden perässä ulos asteli mittatilauspuvussaan Jafarin, joka hymyillen silitteli kuollutta kissaansa Earlia. Ilmeisesti romanialainen EMC-upseeri ja herrasmies erkani oitis joukosta minut havaittuaan ja innokkaasti jotain omalla hassulla kielellään solkottaen esitteli minulle uutta rynnäkkökivääriään. Valitettavasti oman kömpelyyteni takia onnistuin iskemään aseen perän tai suujarrun kasvoihin peräti 15 kertaa! Naureskelin omaa hölmöyttäni naksauttaessani nenäni yhä uudestaan suoraksi ja painaessani poskelle karanneen silmämunan takaisin kuoppaansa, romanialaisen murahdellessa ilmeisen turhautuneena vieressä asettaan heilutellen. Tulkkina toimiva Jafarin onneksi toppuutti yli-innokasta viiksivallua ennen kuin tämä ehti naarmuttaa asettaan sen pahemmin, moisen korvaamiseen ei näet olisi kuukausipalkkani riittänyt. Ystävällistä, joskin vähän yksinkertaista kansaa nämä romanialaiset veljemme, tuumasin mielessäni, kun katselin miten romanialainen luutnantti irrotti naama inhosta vääntyen silmäluomeani aseensa etutähtäimestä.

Aina yhtä ystävällinen Jafarin, tuo torppareiden ystävä, ilmeisesti luuli että romanialaisen käsittely oli jättänyt minulle sydänvaivoja, vaikka kaikki kulttuurikylvyn jäljet olivatkin selvästi kasvoissani, sillä kaksi karvanaama köytti minut puuhun Jafarinin kiinnitellessä starttikaapeleita miehistönkuljetusvaunun akun ja riutuneen kroppani välille. Toisaalta Jafarin mainitsi jotain myös kuulustelusta, vaikka kuulossani ei mielestäni mitään merkittävää vikaa olekaan, vaikkakin torppani hajotukseen käytetyt TNT-lataukset sitä kieltämättä ovat hieman heikentäneet.


Tohtori Jafarin säätää fiinejä elektrisiteettiaparaattejaan

En ole koskaan ollut henkilö joka katsoisi lahjahevosen suuhun, tai ylipäätään saisi hevosia lahjaksi, joten katselin tohtori Jafarinin suorittamaa toimenpidettä uteliaana. Meininki oli ihan kuin jollain fiinillä Q5 tason lekurilla ikään, kumihanskat ja kaikki! Sidottuaan minut tukevasti tonttini ainoaan näreeseen romanialaiset sotilaat irrottivat otteensa minusta ja kirosivat verisiä univormujaan. Kohautin pahoitellen olkapäitäni ja yritin listata näille heikolla englanninkielentaidollani kaikki mahdollisia tauteja jotka he olivat jo saattaneet verestäni saada, mutta toinen karvanaama ymmärsi sanomiseni väärin ja alkoi esitellä minulle aseensa perää yhtä virkaintoisesti ja heikolla menestyksellä kuin esimiehensä. Edes puu johon minut oli sidottu ei estänyt toistuvaa kaatuiluani vasten sotilaan asetta, joka suorastaan tuntui hakeutuvan kasvoihini. Sangen nolostuneena pahoittelinkin isoon ääneen kömpelyyttäni joka kerta kun osuin kasvot tai munuaiset edellä sotilaan aseeseen tai nyrkkiin.

Jafarin tuijotti romanialaisten ähellystä hetken nyrpeän näköisenä ja heilautti sitten kuolleella kissalla merkin vaunun kuskille, joka väänsi virta-avainta. Mikäli minulla olisi ollut useampia hampaita, olisin saattanut vaikka katkoa niillä kieleni sähkövirran kulkiessa maallisen tomumajani läpi, mutta onneksi kaukokatseinen muusikkolordi Okkius oli eräällä vierailullaan naputellut suurimman osan purukalustostani palasiksi todistaessaan varakreivi Mursulle että ihmishampailla ja vasaralla ei voi soittaa Mozartin Requiemia ennen hampaiden loppumista, ei edes kännissä, ei edes Eliitin jäsen. Pitänee raapustaa hänelle kiitoskirje joskus ja kysyä vaatiiko moinen kaukonäköisyys aatelisarvoa vai voiko kaltaiseni alemman yhteiskuntaluokan edustajakin joskus kyetä samanlaiseen ennakoivaan toimintaan?


Haastattelutilanteen tunnelma oli sangen vapautunut

Sähköhoidon loputtua Jafarin ystävällisesti löi minua kuolleella kissalla kasvoihin, sammuttaen hoidon sivutuotteena hiuksissani syttyneen pienehkön tulipalon ja alkoi tiedustella minulta kirjoitelmastani, heilutellen ryppyisiä paperilappuja kasvojeni edessä. Vastailin iloisesti kysymyksiin, eteenkin siitä miten olin omatoimisesti jalostanut paperiarkkia kuolleesta solukosta ja räkäpalloista viiden vuoden ajan voidakseni tuoda esille arvostukseni Eliittiä kohtaan ja kuinka koko edesmenneen perheen voimin olimme tehneet mustetta kyynelistä ja ruttopaiseista valuvasta visvasta. Uusista kirjoitusvälineistäni en viitsinyt kertoa, sillä niiden piilottaminen sieraimiini sateensuojaan oli ollut kivulias toimenpide ja lisäksi uskoin että Jafarinin kaltainen sivistynyt Eliitin kanssa päivittäin työskentelevä herrasmies, toisin kuin minä, oli nähnyt teollisesti tuotettua paperia ja kyniä usein aiemminkin.

Luku- ja kirjoitustaidostani kysyttäessä nolona kerroin, että olin opetellut lukemaan Jalkapallomanifestia ja venäläisten lentokoneiden tiputtamia Q1 propagandalappusia palavan torpan valossa tavaamalla. Vielä tekeillä olevien muistelmieni otsikko ja kolme ensimmäistä lukua koostuivatkin pääosin sanoista ’jalkapalloyhteiskunta’, ’epic’ ja ’fail’.
Kysyin vielä varovaisesti, josko saisin hieman lisää sähkövirtaa kroppaani, kun kerran tällainen harvinaislaatuinen tilaisuus on tarjolla. Avokätisenä herrasmiehenä Jafarin suostui oitis, eikä edes perinyt maksua! Itseäni hieman kammoksutti moinen avokätisyys sähkön virratessa selkäydintä pitkin. Mitä siitäkin tulee jos köyhälistö saa oitis mitä se tahtoo ja vieläpä ilmaiseksi? Sätkiessäni villisti porvarillisen sähkövirran vietävänä ajattelin laverrella Jafarinin lepsuilusta tämän esimiehelle oitis tilaisuuden salliessa. Enhän minä maksanut veroja valtiolle vain siksi että raha joskus myöhemmin palaisi takaisin minulle! Sulaa hulluuta moinen kierrättäminen ja edestakaisin veivaaminen!


Parempien ihmisten ilmiöihin kuten sähköön tottumattomana menetin hetkeksi tajuntani kesken operaation, mutta tulin pian tajuihin, kun hyvin koulutetut EMC-sotilaat elvyttivät minut veden ja märän rätin avulla

Useampaa volttia ja ampeeria myöhemmin johdot irrotettiin ja ystävälliset sotilaat avustivat minut miehistönkuljetusvaunuun, onnistuen heittämään minut sisään oviaukosta jo kolmannella yrityksellä ja kömpien sitten itse perässä. Kilahdin tyhjien vodkapullojen ja mahorkanpurujen keskelle ja tunsin miten teräväsärmäinen lasinsirpale upposi käsivarteeni, mutta lohdutin itseäni tiedolla että vodkajämät luultavasti tappaisivat haavaan joutuneet pöpöt ja lasista näppärä kaveri saattaisi saada aikaan vaikkapa monokkelin, jos vain lasia olisi haavassa tarpeeksi. Virnistelin kun mietin miten keikistelisin uuden monokkelini kanssa kuin vapaaherra Mokkero ikään, saattaisin vaikka hankkia kävelykepinkin ja huitoa sillä kuvitteellisia alaisiani. Haaveiluni katkesi kolahdukseen, kun kuljettaja epähuomiossa ajoi koirankoppini yli. Iloitsin tiedosta että uskollinen koirani roikkui luultavasti vieläkin Eliitin Rolls-Roycen perässä kaukana kopistaan. Mahtimiesten seurassa se olisi turvassa pahalta maailmalta ja vastuuttomilta kuljettajilta, nähden samalla Eliitin elämää. En varsinaisesti ihmettele yhtään että tämäkin hauvelini lähti Eliitin matkaan, kuten kaikki aikaisemmatkin. Mitäpä minä olisin sille kurjuuden ja katkeruuden lisäksi voinut rakille tarjota? Ruokaako? Hah!

Vaunun jalkatilassa maatessani sattuivat silmääni Jafarinin tyylikkäät jalkineet, kirjaimellisesti, tämän ottaessa jalallaan tukea kallostani tiukassa mutkassa. Olin ylpeä saadessani tukea Eliitin jäsentä näinkin konkreettisella tavalla. Tuijottaessani tyylikkäitä kenkiä mietin olivatkohan ne työläisen vai krokotiilin selkänahkaa ja mahtoiko noin fiinien saapikkaiden käyttäminen vaatia oman korkeakoulututkintonsa. ”Proletariaatin luku- ja kirjoitustaito on vaarallinen asia, mikäli se leviää. Pelkäänpä että sinusta täytyy tehdä varoittava esimerkki muille kaltaisillesi,” Eliitin oikeana kätenäkin tunnettu Jafarin hykerteli sytytellessään sikaria ja tiputtaessa tulitikun epähuomiossa niskaani. Nyökkäilin herrani mieliksi tämän sanoille ja mietin hiljaa mielessäni että mitähän tällainen esimerkillinen huvi pitäisi sisällään, mitä se tulisi kustantamaan ja kenen selkänahasta se kaikki revittäisiin. Jälkimmäisen kysymyksen vastaus oli tosin jo melko selvä.

Jafarinin sanojen mukaan luvassa oli ainakin mestausta ja teilausta, jotka molemmat kuulostivat sellaisilta fiineiltä ranskalaisilla harrastemuodoilta, joita yläluokat sunnuntaiaamuisin kokoontuivat harrastamaan, työväestön suunnatessa happokaivoksiin. Osamaksusuunnitelman laatiminen kuitenkin keskeytyi romanialaisen luutnantin ja tämän palvelu-alttiin alaisen yllättäen yskiessä verta ja kaatuen sitten kurkkuaan haroen kouristelemaan vaunun lattialle tutunnäköisiä paiseita kasvoissaan. Käperryin itse suosiolla pienempään tilaan ja annoin ulkomaan eläville enemmän sätkimistilaa, olinhan vain vieras heidän vaunussaan. Luutnantin ja toisen sotilaan käytös herätti näiden tovereissa sangen epäsotilaallisia kiljaisuja ja pian minuun suunnattiin useita aseenpiippuja ja murhaavia katseita. Hymyilin viattomasti takaisin molemmilla hampaillani kuin Mursu vaalimainoksessaan.



EMC-sotilaan kypäräkameran tallentamaa kuvamateriaalia

Jäätävän hiljaisuuden vallitessa varpaitani heilutellen mietin miten romaniaksi sanotaan: ”Voisinko saada tuon miehen kengät? Hän ei selvästikään niitä enää kaipaa, ettekä te viiksekkäät neidit niihin enää uskalla koskea.” Mietin myös voiko romaniaksi muodostaa lausetta, jossa ei käytetä yhtään taistelemiseen tai sotimiseen viittaavaa verbiä. Tarkemmin ajateltuna tulin kuitenkin siihen lopputulokseen että parkkiintunut jalkanahkani luultavasti kuluttaisi moiset ämmäin tanssikengät puhki parissa viikossa ja kenkäveron suuruuskin voisi tulla ikävänä yllätyksenä. Kengät kuitenkin ovat mielestäni sangen elitistinen asuste ja on ainoastaan kohtuullista että kaltaistani moukkaa vähän näpäytetään moisten vastuuttomasta käytöstä. Yleinen tunnelma vaunussa oli vähintäänkin varautunut, romanialaisten kiskoessa paniikissa kaasunaamareita ylleen ja Jafarinin suojatessa kasvonsa nenäliinalla samalla kun tämä äyski käskyjä sotilaille. Tämä oli kovin minusta ikävää, omasta mielestäni Eliitin minulle tarjoama kulttuurimatka oli kuitenkin alkanut sangen mallikelpoisesti jotta se kaatuisi tällaiseen naurettavaan bakteerikammoon ja pariin kuolemaan. Useiden hanskojen verhoaminen kourien tarttuessa minuun yritin turhaan selitellä romanialaisille että silloin tällöin koettu isorokko ja tuberkuloosi vain kasvattavat luonnetta kuten ammutuksi tuleminen sotiessa ja kuoleman vaarallisuuttakin on kovasti liioiteltu, mm. suurmiehet Okkius, Vihtori ja Erwin Schauman ovat vähintään yhdestä kuolemasta selvinneet ilman sen suurempia vammoja. Ehdotin myös että loppumatkan ajan hengittäisin vain sisäänpäin, jolloin ulospäin virtaavien tuberskuukkeleiden ja muiden murhanhimoisten pieneliöiden määrä jäisi minimiin.

Romanialaisten eduksi on todettava, että tällä kertaa he osuivat oviaukkoon heti ensimmäisellä heitolla. Vaunusta ulos lentäessäni suljin silmäni ja kuvittelin olevani huvipuistossa, josta olin Eliitin jäsenten kuullut puhuvan harjoitellessaan golfswingejä Harvey jr LX:llä. Ilmalento ennen asfaltin syleilyä oli minulle vuoristorata, pinnoitetta pitkin pyöriminen muistutti karusellia ja sieraimesta ulos tursuva aivomassa oli kuin hattaraa. Noin kokonaisuutena en oikein ymmärtänyt huvipuiston nauttimaa suurta arvostusta. Koko kokemus oli minusta ainoastaan kivulias, suorastaan hengenvaarallinen, mutta kenties tämäkin mysteeri aukeaisi minulle monokkelin läpi katsottuna.


eSuomen ystävälliset kanssaihmiset ohjeistavat minua siirtymään pois julkiselta kulkuväylältä ja viemään verilammikkoni mukanani

Takaisin torp… tonttiani kohti raahautuessani kaivoin uuden, hieman säröisen monokkelin ulos käsivarrestani ja katsellessani säröistä maailmaa sen läpi mietin kaikkea sitä minkä laupias Eliitti oli minulle päivän aikana opettanut ja ilman erillistä maksua vieläpä! Uskoisin että huomenna minulla ja arvovaltaisilla vieraillani on paljon puhuttavaa maailmasta ja sen eriskummallisista ilmiöistä, kuten avomurtumista, sähköstä, automobiileista, huvipuistoista ja tietysti romanialaisista.

DrowningHarvey, kengätön maailmanmatkaaja, kahden hampaan YH-isä