Cendorille

Day 1,645, 12:52 Published in Finland Finland by Bogeberg

Seuratessani sivusta Cendorin touhuja, tulee väistämättä mieleen kaksi henkilöä vuodelta 2009, jotka kykenen rinnastamaan Cendoriin. Toinen on Tonos ja toinen on Valdemar Bogeberg. Molemmat onnistuivat hankkimaan itselleen peelon ja trollin maineen, aivan kuten Cendorkin, mutta muut yhtäläisyydet olivatkin sitten vähissä.

Mitä Cendor tavoitteli teoillaan? Vain hetki ennen AH:n "goonaamista" hän oli yrittänyt perustaa omaa puoluetta, mutta lakkautti sen noin tunnin kuluttua, kun se "ei saanut tarpeeksi kannatusta, koska muut on idiootteja". Oliko Cendorin motiivina saada kannatusta ja tämän kautta valtaa?

Ainakin Lavanche muistaa Tonoksen tempauksia vuosien takaa. Saman artikkelin julkaiseminen noin kymmenen kertaa, ja sen jälkeen sen poistaminen kun kommentteihin tuli viesti jossa kyseenalaistettiin Tonoksen saavutukset ja tavoitteet. Tonoksessa ja Cendorissa on loppu kädessä paljon samaa; Kumpikaan ei kykene ottamaan vastuuta tiukassa paikassa. Kun SP:llä meni heikosti, keskittyi Tonos lähinnä syyttelemään Gatlingia asiasta, sen sijaan että olisi pyrkinyt ratkaisemaan asian rationaalisesti. Tonos katosi lopulta historiaan miehenä joka muistetaan lähinnä trollina, miehen sitä itse haluamatta.

Bogeberg sen sijaan lähti eri tielle. Hankittuaan kenties hieman kehnon maineen hän lähti eRuotsiin, ja toisin kuin Cendorr, hänet otettiin siellä enemmän tai vähemmän myönteisesti vastaan.


Bogebergille ei käynyt näin eRuotsissa

Saldona oli potkut suurlähettilään toimista (Valdemar osallistui eRuotsin politiikkaan, vaikka tämä ei ollut lähettiläille sallittua) ja yksi kausi eRuotsin kongressissa. Ruotsissakin hän toisti samoja virheitä mitä oli tehnyt eSuomessa, mutta otti niistä pian opikseen.


Valdemar ei myöskään jaellut rahojaan ympäri Eurooppaa

Palattuaan Suomeen mies oli muuttunut. Aivot oli otettu narikasta, ja Bogeberg kipusikin kohti vallankahvaa nopeaan tahtiin.

Myöhemmin Valdermar Bogeberg nousi eSuomessa suhteellisen arvostetuksikin poliittiseksi hahmoksi, joka toimi muun muassa Eriuksen hallituksessa. Nyt Cendorilla on edessään kaksi tietä; joko Tonoksen tai Valdemarin. Vaikuttaa tosin jo pahasti siltä, että Cendorr on tiensä valinnut. Kuitenkin, jo vuosia sitten edesmenneen miehen muistoa kunnioittaen: Viljami Koho alias Suomisoturi






Loppukevennys: