Anteeksipyyntöni
PikkuMasa
Olen lähettänyt Platolla ticketin, jossa vaadin, että hallituksella on mahdollisuus poistaa "EI"-vaihtoehto kansanedustajan äänestysnapista. Tällä tavalla me voimme aina äänestää, kuten kansa tahtoo. Olen pahoillani, että olen järkyttänyt lammaslaumaani. Toivon todella, että voimme unohtaa tämän tapahtuman ja jatkaa elämäämme mahtavan Asgardin alla. Irtisanoudun ääridemokratiasta ja rupean palvelemaan herraani Eriusta ja hänen viisaita apostolejansa.
Comments
Ja jälleen kerran vääntelet toisten sanomisia omaan agendaasi sopivaksi : )
Ruben Lagus julkaisi artikkelin, jossa on koko eduskunnan viestiketju kaikkien luettavana. Sieltä tsekkaamalla kuka vain voi todeta, etten minä eikä kukaan muukaan ole kieltämässä teitä painamasta sitä 'Ei' nappia. Hakkaa sitä vaikka kaikissa tulevissa äänestyksissä jos se sinut onnelliseksi tekee. Voisit kuitenkin keskittyä myös ihan kansanedustajan tehtäviin ja yrittää viedä tätä maata eteenpäin.
Mutta onhan se martyyrin viitta mukava vetää päälle - ja lämmittää näin talvella.
Asgardin SC on toisaalla todennut, että edustajat voidaan pakottaa äänestämään YES. Pelimekaniikka ei pakottamista vielä mahdollista, mutta ihan mielipiteenäkin tuo on huolestuttava.
Julius on Asgardin SC ja edustaa eritahoa kuin minä, vaikka on myös neuvonantajani. Koko tämä mediapolemiikkihan sai alkunsa eduskunnan viestiketjussa käydystä keskustelusta ja minä otan kantaa vain siihen.
Niin, Julius esitti näkemyksensä omassa artikkelissaan eikä viestiketjussa. Jos tämä artikkeli on vastaus siihen kommenttiin, niin ei minusta mitenkään vääristelyä. Siellä Julius kuitenkin totesi, että Asgard treaty voi pakottaa edustajat äänestämään YES.
Todettakoon sekin, että hallituksesi jäsenen edustaa hallitustasi. Julius on sinun hallituksessasi.
Artikkelissa on aika selkeä viittaus meikäläiseen: "rupean palvelemaan herraani Eriusta ja hänen viisaita apostolejansa."
TheJuliusCaesar on neuvonantajani. Käytännössä siis konsultoin häntä jos katson aiheelliseksi tarvita ylimääräisiä mielipiteitä aiheiseen X. Valtion viralliset julkitulot tapahtuvat Valtion Sanomien kautta ja ovat hallituksen allekirjoittamia. Juliuksen artikkeli on hänen omasta lehdestään julkaistu ja hänen itsensä allekirjoittama - hallituksen jäsenilläkin on vapaus omiin julkituloihinsa kun tarpeellisiksi katsovat.
En tiedä mitä tuo viittaus sinuun ja apostoleihisi tarkoittaa. Epäilen, että jonkinlaista huumoria.
Sanoit, että edustatte jullen kanssa eri tahoja. Se ei pidä paikkaansa, sen vain halusin korjata. Tässä on hallitus, valtion sanomien tämänpäiväisessä TK😒sa ilmoitettu:
http://gyazo.com/b29818613a99b76e5f654f51942b3c4e
Jullen kommentti ei kenties edusta hallituksen kantaa, sen uskon. Toivon, ettei edusta.
Mutta se onkin sitten teidän ongelmanne, jos hallituksen jäsen sooloilee.
Kyllä me edustamme eri tahoja: Julle on Asgardin SC ja minä liittouman jäsenmaan presidentti. Juliuksen neuvonantajuus ei mene Asgardin johtajuuden edelle. Hän on neuvonantaja juuri siitä syystä, ettei Supreme Commanderiutensa takia ole jäävi ottamaan vastaan ministerivirkoja.
No missäs se paljon puhuttu sanan- ja mielipiteenvapaus nyt luuraa?
Erius hyvä. Jos on hallituksen jäsen, on aivan sama millä tittelillä henkilö on varustettu. Voi olla vaikka kahvinkeittäjä, ihan sama. Hallituksen jäsen Julle on, Valtion Sanomissakin asia ilmoitetaan.
On aika tökeröä väittää, ettei sinun hallituksesi jäsen edusta samaa tahoa kuin sinä.
Cendorr hyvä, hallituksen jäsenet saavat omissa lehdissään kirjoitella mitä haluavat , eikä se tarkoita että se edustaa hallituksen mielipidettä ja virallista linjaa. TheJuliusCaesar on ennen kaikkea Asgardin SC, ei minun neuvonantajani ja jos hänen julkituloissaan on valittamista, pitäisi olla enemmän huolissaan siitä onko kyseessä Asgardin virallinen linja, ei minun hallitukseni. Hallitus tiedottaa Valtion Sanomien, ei yksityisten lehtien kautta. En ala ottamaan vastuuta jokaisesta ministerieni tai neuvonantajieni (kahvinkeittäjistä puhumattakaan) sanomisista jotka on tehty heidän omissa lehdissään.
Luehan Erius nämä komenttini. Jullen kommentti ei kenties edusta hallituksen linjaa. En ole sellaista väittänytkään. Sinä sen sijaan väitit, että edustatte Jullen kanssa ihan _eri tahoja_, mikä on tietenkin absurdi väite kun hän sattuu olemaan hallituksessasi.
Cendorr rakas, voin kysyä neuvoa vaikka Gabriel Lavanchen eRuumiilta jos haluan. Erona on se, että julkisesti teen selväksi ketkä istuvat hallituskanavallani. Naiivia on väittää, että Juliuksen neuvonantajuus menisi Asgardin Supreme Commanderin viran edelle. Neuvonantajani työnkuvaan ei kuulu edustaa hallitusta: annan siihen ihan erillisen mandaatin jos jostain syystä moista tarvittaisiin. Koska Julius ei edusta hallitusta ja on Asgardin SC = hän edustaa Asgardia. Minä olen Suomen presidentti = edustan Suomea. Eli kyllä, kyllä me eri tahoja edustamme (Suomen presidenttinä minä en voi edustaa Asgardia ilman erillistä mandaattia eikä Julle SC:nä voi edustaa Suomea ilman erillistä lupaa).
Valtion Sanomissa kun ilmoitetaan hallituksen kokoonpano ja siellä on Jullen nimi listalla muiden kanssa, niin tulkitsen että julle on hallituksen jäsen. Ihan loogista minusta.
Jos Julle ei olekaan hallituksen jäsen, kuten yrität väittää, niin hänen nimensä tulee varmaankin poistaa sieltä hallituslistalta.
Ja v*tustako minä tiedän ketä istuu hallituskanavalla. Luotan Valtion Sanomien listaan, jossa ilmoitetaan hallituksen jäsenet.
"Jos Julle ei olekaan hallituksen jäsen, kuten yrität väittää"
TheJuliusCaesar on hallituksen jäsen, mutta olla hallituksen jäsen on eri asia kuin omata valta edustaa hallitusta ja koko maata. Kuten todettua, en minäkään Asgard HQ:n jäsenenä voi edustaa Asgardia. Jos minulla olisi Hupiministeri hallituksessani ei hänellä todellakaan olisi valtaa edustaa hallitustani: ellen erikseen sitä lupaa antaisi.
Se on nyt tullut selväksi, että Jullen kommentti ei edustanut hallituksen linjaa. Minä hyväksyn sen. Minä olen edelleenkin puuttunut tässä vain siihen sinun väitteeseesi, että edustaisitte täysin eri tahoja Jullen kanssa.
Julle on SC, mutta myös sinun hallituksesi jäsen. Te olette s**tana samassa hallituksessa, eSuomen hallituksessa kummatkin. Et voi silloin väittää, että edustatte täysin eri tahoja. Se on naurettava väite.
Minulla ei ole muuta sanottavaa.
Aukotonta logiikkaa. Melkein yhtä vedenpitävää kuin väittäisi minun edustavan Kiinan kansalaisten mielipidettä. Olenhan "jäsen" Kiinan valtiossa.
@erech
Edustaminen ei välttämättä tarkoita mitään aktiivista toiminaa. Jo se, että henkilö kuuluu johonkin ryhmään tarkoittaa, että henkilö edustaa kyseistä ryhmää.
Erius täällä väittää, ettei hänen hallituksen jäsen muka edustaisi mitenkään hallitusta. Ei tarvitse edustaa samoja mielipiteitä tai toimia aktiivisesti, olematta silti ryhmänsä edustaja. Julius on hallituksen jäsen, ja hallitus on se yhteinen taho mitä erius yrittää niin kovasti kieltää.
"Erius täällä väittää, ettei hänen hallituksen jäsen muka edustaisi mitenkään hallitusta."
Eli sen sijaan, että presidentti itse saisi sanoa kuka ministereistä ja hallituksen jäsenistä edustaa hallitusta ja kuka ei, sinä katsot omaavasi vallan tehdä päätökset siitä? TheJuliusCaesar on neuvonantajani ja kuuntelen ja arvostan hänen mielipiteitään, mutta hän ei edusta hallitusta ellei erillistä toimeksiantoa moiseen anneta. Piste. Edellä annetut jääviyssyyt Asgardin SC:n ja hallituspestien suhteen ovat jo yksinään riittävä tekijä tässä yhtälössä.
Kyllä mä luin kokonaisuuden niin, että vähintäänkin puolikasta virkakieltoa ois tullut EIttämisestä, jos joku ois joskus aikoinaan sellaisen tuomion keksinyt.
Vakava asiahan tämä on.. eSuomessa on kuitenkin joukko kansalaisia, jotka vastustavat Asgardia. Heidän mielipiteillään on edustus EK😒sa, kuten demokratiassa yleensä. Ja sitten Asgardin ylin johto ilmoittaa, ettei edustajat saa pitää vaalilupauksiaan ja edustaa äänestäjiään.
Hyväksyn tämän.
Tykkääkö Cendorr tyttöillä ? :3
Artikkelin on julkaistu "Social interactions and entertainment". En edes jaksa lukea tämän artikkelin viestiketjua.