Anonyymit Herrasmiehet ovat palanneet

Day 1,974, 08:10 Published in Finland Finland by Suomisen Olli

Nöyränä, mutta tavattoman ylpeänä muutosvoiman positiivisista vaikutuksista tartun määrätietoisesti toiseen puheenjohtajakauteeni. Pyrin osaltani varmistamaan, että muutosvoiman nousu ei taitu. Olette saaneet ihmeitä aikaan.

Muutama konservatiivin edustaja uskalsi lähteä ehdolle, mutta heillä ei ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia. Allekirjoittanut ja KeijoPertti keräsimme yhdessä noin 80% äänistä. Kansa on puhunut!



Konservatiivit huutavat kommenteissa, että ostin äänet. Se on kuitenkin vain osa totuudesta. Ennen vaaleja varastossani oli 200 panssarivaunua, nyt niitä on 130. Maksoin halukkaille yhdestä äänestä kymmenen tankkia, eli lopulta ostin vain seitsemän ääntä. Ilman niitäkin olisin ylivoimaisesti voittanut vaalit. Eikä pidä unohtaa sitä, että muutosvoimaa edusti vaaleissa kaksi ehdokasta. Puheenjohtaja Suomisen Olli ja varapuheenjohtaja KeijoPertti.

Henkilökohtaisesti toivon, että vaalitankit yleistyvät. Kansalle ei voi koskaan olla jaossa liikaa ilmaisia tankkeja, vaalitankit ovat hyvä diili koko yhteisölle. Niissä joutuu jokainen äänestäjä puntaroimaan valintaansa ja hyvällä tuurilla tästä saa palkinnoksi tallin täyteen rautaa. Kaikki voittavat.



Anonyymit Herrasmiehet saivat toiminnalleen kansan siunauksen. On aika tarttua kuokan varteen, luvassa on puolueen teesit.

§ Anonyymit Herrasmiehet eivät tunnusta foorumieduskuntaa ja sen päätöksiä. Vaadimme, että Suomen hallinto kaikissa muodoissa toimii pelissä ja täysin läpinäkyvästi.

§ Valta kuuluu kansalle, joka tekee päätökset vaaleissa.

§ Vaaleissa valitut pelaajat ymmärtävät ja kantavat vastuunsa.

§ Valtion kirstuun palautetaan kaikki organisaatioilla oleva varallisuus. Eduskunta päättää tapauskohtaisesti paljonko kulloinenkin presidentti saa käytettäväkseen valtion rahoja.

§ Valtion omaisuus myydään ja varat siirretään valtion kirstuun.

§ Kaikki valtion organisaatiot muuttuvat maksulliksi tai vaihtoehtoisesti ne poistetaan yksityisiltä tahoilta.



Anonyymit Herrasmiehet etsivät riveihinsä uutta verta. Tule mukaan vaikuttamaan, aiheuttamaan peppukipua konservatiiveilla ja mikä tärkeintä; tule pitämään hauskaa!

Teesimme eivät ole kiveen hakattuja, vaikka päämäärästä emme olekaan valmiita tinkimään. Suomen on vapauduttava konservatiivien kahleista. Nopeiten pääset mukaan vaikuttamaan, kun pistät viestiä puheenjohtajalle (Suomisen Olli) tai jos hän on syystä tai toisesta estynyt, niin varapuheenjohtajalle (KeijoPertti).



Vaaleissa lupasin julkaista viikoittain Zacharia Ravenin viestejä, joissa hän ylistää itseään. Tähän pyydän nöyränä kaikkien halukkaiden apua. Kertokaa parhaita paloja suuren sankarimme sanomisista. Lisäksi kelpaisi myös markka tai pari, että voisimme ostaa artikkeleille ääniä. Zacharia Raven on sen ansainnut!


- Suomisen Olli