13.9.2008 - Okkius Pyromanius mielissämme

Day 663, 01:57 • Published in Finland Finland • by Kuhaa
Suomen kansa!

Tänään on se päivä. Surun päivä. Päivä, jolloin pukeudumme mustaan ja hiljenemme. Päivä, jolloin itse Suomi-neito itkee menetetyn muistoa. Tänään on se päivä, jolloin muistamme edesmennyttä Okkius Pyromaniusta - presidenttiä, kansallissankaria, ystävää. Kuukausi on kulunut siitä, kun hän jätti jäähyväiset ja asteli pois; hän asteli syvälle pimeyteen, jonne kukaan meistä ei voinut häntä seurata. Saatoimme vain kyynelten läpi katsoa katsoa kylmää hautakiveään ja laskea muistoesineitä sen juurelle.



Monet muistavat Okkius Pyormaniuksen lämpimänä ja ystävällisenä henkilönä. Sellainen hän olikin. Hän oli myös vahva niin henkisesti kuin fyysisestikin, ja antautui täysin rinnoin rakastamansa isänmaan palvelukseen, uhraten terveytensä ja yksityisyytensä, Hän seisoi aina järkähtämättä oikeaksi uskomansa aatteen takana. Hän oli aina valmis puolustamaan heikompia, ja osoitti toistuvasti uhrautuvaisuutta toisten puolesta. Hän oli jaloimpia ihmisiä, jotka ovat ikinä astelleet Suomen kamaralla.

Mutta kuukausi sitten hänet väkivaltaisesti revittiin pois luotamme. Lämmin sydän lakkasi pumppaamasta verta, kauniit kasvot kalpenivat ja jäntevä, naisten rakastama ruumis kangistui kylmetessään. Hautajaisissa harva kykeni peittelemään tunteitaan. Monet vajosivat epäonnensa pakahduttamina polvilleen ja huusivat tuskaansa.

Vielä nyt, kuukauden päästä, menetyksen tuska tuntuu fyysisenä kipuna, jota eivät mitkään maalliset asiat voi turruttaa.

Otteita presidentti Lavanchen päiväkirjasta

13.8.2009 - En voi uskoa tätä todeksi, Okkius on todella poistunut keskuudestamme. Kävin ruumihuoneella katsomassa häntä, se todellakin oli Okkius. Hän näytti levolliselta, voin vain toivoa että loppu tuli kivuttomasti. Seuraavan lauseen alussa käsiala käy heiveröiseksi, ja surun murtama presidentti ei ilmeisesti ole kyennyt jatkamaan kirjoittamista.

14.8.2009 - Se oli aamulla mielessäni ensimmäisenä. Partaa ajaessa, lukiessani lehteä. Etusivulla oli otsikko, jossa ilmoitettiin virallisesta muistopäivästä. Kaunis ajatus, mutta se ei tuo häntä takaisin. Töissä tunnelma oli apea. Kaikki eivät näyttäneet suruaan, mutta varsinkin Okkiuksen paikan ottanut nanton näytti rähjäiseltä. Kuinkahan kauan kipua kestää? Nopean Toiminnan Joukot suoritti illan suussa yhteislaukauksen hänen kunniakseen, häntä ei tulla hetkeen unohtamaan.

15.8.2009 - Tänään en halunnut nousta vuoteestani. Miksi harteilleni asetettiin tämäkin taakka?Hallituksen saunaillassa oli ankea tunnelma. Okkius toimi yleensä löylynheittäjänä, eikä kukaan tohtinut ehdottaa hilpeitä saunalauluja joista hän niin kovasti piti.

Seuraavat päivät käsittelevät hallituksen toimintaa ja kissanpentuja, jotka presidentti hankki.

20.8.2009 - Okkius poistui viikko sitten. Kansakunta on yhä suruissaan, mutta ei yhtä murtunut kuin viikko sitten. Tapahtunut aletaan hyväksyä, ja kukin käsittelee menetystä tavallaan. Itseäni kouraisee yhä nähdä hänen muotokuvansa presidentin kansian seinällä, mutta ehkä se on vain hyvä.

21.8.2009 - Näin hämmästyttävän unen. Kävelin järjestyksen ja täydellisen kaaoksen rajamailla. Oikealla puolellani puhtaan valkoista, vasemmallani tumma sekasorron kurimus. Sekasorron keskeltä käveli viittaan ja värikkäisiin vaatteisiin pukeutunut hahmo, jonka jalkojen alla räntäsateen ja tuulen raiskaama maa peittyi ensilumeen; hän toi järjestystä siihen helvettiin, joka ympärilläni riehui.

Hänen ehdittyä luokseni katsoin häneen ja tajusin - se oli Okkius. Kohosimme ilmaan ja hän avasi suunsa, puhui: "Quiero que me hagas la cera" ja nauroi kumeaa naura. Heräsin yllättävän rauhallisena.

Aivan kuten Lavanche, kymmenet muut Okkiuksen lähipiiriin kuuluneet tulivat lyödyiksi polvilleen limbisen järjestelmän tanssiessa melankolista tangoa Okkiuksen kuoltua. Kuitenkin kaikki olemme oppineet hyväksymään tämän seikan, ja kukin tavallamme oppineet elämään asian kanssa. Okkius oli suurmies - hänen kaltaisiaan syntyy vain yksi tuhannessa vuodessa, emmekä saa unohtaa häntä.

On surullista, että vasta kuolemansa jälkeen Okkius on saanut osakseen ansaitsemaansa kunnoitusta. Hänet valittiin oikeutetusti Suomen kansallissankariksi, joka tullaan ikuistamaan maalauksiin, runoihin ja sävellyksiin tästä päivästä ikuisuuteen. Sillä Okkius on osa meitä, suomalaisia, ja hänen suojeluksessaan tulemme maatamme rakentamaan!

Suomalaiset! Älkäämme ikinä unohtako, ja Okkius on aina elävä keskuudessamme!