[Valtio tiedottaa] Porrastettu taistelukäsky ja Iskuryhmän perustaminen
Ministry of Education FI
Porrastetun taistelukäskyn paluu
Kuten moni on jo varmasti huomannut, on hallitus ottanut käyttöön jälleen kerran viisiportaisen taistelukäskyn. Kansahan on jo kauan kaivannut tarkempaa ohjeistusta ja ennen kaikkea lisätietoja, miksi jossain tietyssä taistelussa taistellaan. Valtion taistelukäsky tarjoaa kaikkea sitä. Siitä näkee helposti missä pitää iskeä, kuinka tärkeä taistelu on kyseessä ja pienen lisäinfon, miksi kyseinen taistelu pitää voittaa tai hävitä.
Taistelukäskyn tasot:
Taso 1 - Harjoitussota
Tämä on taistelu, jossa voi iskeä, jos muita taisteluita ei ole käynnissä ja haluaa estää energiamittaria täyttymästä. Taistelun tuloksella ei ole mitään merkitystä, joten on kuitenkin suositeltavaa odottaa tärkeiden taisteluiden alkamista.
Taso 2 - Taistele täällä
Tätä tasoa käytetään täysin normaalien, jokapäiväisten taisteluiden kanssa. Taistelu olisi mukava voittaa, mutta sen häviämisestä ei ole juurikaan haittaa.
Taso 3 - Tärkeä taistelu
Tämän tasoisissa taisteluissa valtio toivoo kansalaisten olevan aktiivisesti paikalla ja säästävän iskujaan hetkiin, jolloin niitä todella tarvitaan (eli hetkiin, kun muuri on alle 52
😵. Taistelun tulos vaikuttaa jonkin verran valtion suunnitelmiin, mutta ei merkittävästi.
Taso 4 - Erittäin tärkeä taistelu
Tämän tasoinen taistelu on jo tärkeää voittaa, ja taistelun lopputulos vaikuttaa jo merkittävästi valtion suunnitelmiin. Valtio pyytää kansalaisiaan pysyttelemään mahdollisimman pitkään seuraamassa taistelun kulkua, ja iskevän vain hetkillä jolloin muuri näyttää menevän miinukselle. Tämän lisäksi valtio kehottaa käyttämään Q7-aseita varallisuuden mukaan.
Taso 5 - Käytä säästöjäsi taisteluun
Tämän tason taistelu vaikuttaa erittäin suuresti eSuomeen asioihin. Sen takia taistelun voittaminen on erittäin tärkeää, joten valtio kehottaa pelaajia löysäämään kukkaron nyörejä ja iskemään niin lujaa kuin mahdollista - tarpeen vaatiessa voi kaivaa varastosta DO-palkkiot esiin ja tankittaa.
Tämän lisäksi valtiolla on käytössään erikoiskäskyt Resistance Wareille, eli vapaussodille, sekä taisteluille, joissa ei saa iskeä, vaan täytyy odotella valtiolta lisäohjeistusta.
Valtion iskuryhmä
Uuden kauden myötä hallitus on päättänyt perustaa eSuomessa toimivan iskuryhmän paremman iskukyvyn takaamiseksi. Iskuryhmän tarkoituksena on kerätä kasaan aktiivisia sotilaita, jotka ovat valmiita pitämään jatkuvasti energiamittarinsa lähes täynnä. Näiden sotilaiden damagea tullaan sitten käyttämään tiukkojen taisteluiden kääntämiseen ja vihollisten kääntöyritysten estämiseen.
Ryhmän jäsenmäärä tullaan rajaamaan noin viiteenkymmeneen sotilaaseen. Ryhmällä on oma IRC-kanava, jonka kautta jako tapahtuu, joten irkin käyttö on luonnollisesti pakollista. Ryhmälle luodaan myös oma tunnus, jonka pitäminen avatarissa on pakollista. Erona kaikkiin edellisiin operaatioryhmiin on se, että tälle iskuryhmälle ei tehdä omaa Military Unitia, vaan jokainen jäsen saa olla haluamassaan sotilasyksikössä.
Uusi iskuryhmä tulee eroamaan muista vastaavista myös siten, että tässä ryhmässä sotilaita tullaan valvomaan tiukemmin - epäaktiiviset poistetaan ryhmästä armotta. Aktiivisuudesta kuitenkin palkitaan: Iskuryhmässä pyritään pitämään vähintään kerran päivässä operaatio, joten energiaa säätelemällä aktiivinen sotilas saa lähes varmasti 10 Q7-asetta päivässä.
Nimi ja logo?
Iskuryhmän nimeä ja logoa ei ole vielä päätetty, minkä johdosta valtio järjestääkin kisan, jotta iskuryhmälle saadaan sopiva nimi, sekä logo.
Nimen keksiminen:
Keksi valtion iskuryhmälle sopiva ja iskevä nimi, ja toimita se tänne. Presidentin parhaaksi päättämään nimen keksijä palkitaan 20 Q7-aseella, sekä tietty mahdollisuudella päästä näkemään oman työnsä hedelmän valtion toiminnassa.
Tunnuksen luonti:
Suunnittele ja luo logo, jota tullaan käyttämään valtion iskuryhmän ja siihen kuuluvien avatarissa. Logon tulisi sisältää sinistä ja valkoista, sekä leijonan, ks. tämä. Luomasi logo tulee toimittaa tänne. Presidentin parhaaksi päättämään logon tekijä palkitaan 20 Q7-aseella, sekä tietty mahdollisuudella päästä näkemään oman työnsä hedelmän valtion toiminnassa.
Iskuryhmän toiminta aloitetaan niin pian, kuin mahdollista
Iskuryhmään hakeminen
Iskuryhmään hakeminen tapahtuu tämän lomakkeen kautta. Ryhmään voi hakea kuka vain irl-suomalainen ere-aktiivi.
Terveisin,
Hallitus
Comments
ei tule toimimaan, esim puolaa vastaan on ihan sama onko matsissa 2, 3, 4 vai 5 puola voittaa silti
ja jos käy niin että suomi voittaa kun puola laiskottelee nii huomenna se on jo menetetty
Erittäin ihailtavaa negatiivisuutta. Juuri ^ tällä asiat saadaan paremmalle tolalle
rrraaavvcc: juuri sen vuoksi tuo porrastettu taistelukäsky on hyvä ajatus tähän väliin. Ihmiset tuhlaavat säästönsä Puolaa vastaan käytännössä turhassa taistelussa.
ainoana esimerkkinä erittäin tärkeään taisteluun näen että esim ek vaalit on saatava, tai saatava blockattua ja jos puola taas haluaa tahtonsa läpi niin se on ihan sama onko taistelukäsky numero 5
Älä opeta vammasta uimaan. Et saa muuta kuin syytteen.
Ymmärrän kyllä pointin tässä takana, onhan siellä hallituksessa / eduskunnassa pakko jotain tehdä ja uudistaa. Harmiksi pelin motoriikka ei anna periksi juuri minkään vertaa ja massa > taito/koordinointi.
Se on mukava aina katsella virkakanisterin toimimattomuutta ja armeijan uudistuksia, mutta faktat eivät muutu mihinkään.
Join Us, kehoite siis muuttaa jenkkeihin...
Taas joku fettiksenpaskanhajuinen iskujoukko tulossa. Voi hyvää päivää ja tervemenoa verorahat.
Eli murto-osa sotilaista vie verotuloista 200k - 250k kuukaudessa?
tietysti juuri niin....rahat pienelle porukalle
no onneksi ei kohta ole enää verorahoja mitä tuhlata...