[Valtio tiedottaa] Elokuun eduskuntakatsaus

Day 646, 04:06 Published in Finland Finland by Ministry of Education FI


Eduskunta vaihtui ja nyt on tullut aika tehdä kattava selonteko viime kauden eduskunnan päätöksistä. Äänestyksiä pelissä tuli melkein päivittäin ja suurin osa niistä meni läpi kuten pitääkin. Joukkoon mahtuu muutama kokemuspisteidenkeruuäänestys, presidentin perusteeton impeachment-yritys, venäläisen gooniarmeijan veronmuutosyritys ja aloittelevan kansanedustajan tahaton kämmäys verouudistuksessa, sillä eduskunnan rutiinit eivät ole kaikille uusille kasvoille yhtään tuttuja. Foorumilla toiminta oli jopa kiivasta ja paljon konflikteja syntyi mm. Okkiuksen muistopäivästä keskustellessa.

Kansalaisuuden myöntämisen perusteet

Citizenship-moduuli oli vihdoinkin saapunut, joten kauden aluksi LeFt/Sossu kokosi edellisen ja uuden eduskunnan keskustelun perusteella mallin kansalaisuuden myöntämiselle. Äänestys meni läpi, mutta se vaati erillisen lisäpykälän tekemisen kesken äänestyksen, sillä yhdeksän kansanedustajaa vaati tarkennusta alkuperäiseen esitykseen. Kansalaisuuden myöntämisen käytäntöön tehtiin vielä parin viikon päästä uusi muutos koskien epäselvien tapausten käsittelyn. avecin ajama pykälä äänestettiin hyväksytyksi ja se on tehostanut kansanedustajien päätäntää kansalaisuusasioissa.

Linkit aiheisiin:
Alkuperäinen keskustelu: http://www.erepublik.fi/viewtopic.php?f=24&t=2939
Äänestys: http://www.erepublik.fi/viewtopic.php?f=24&t=2991
Lisäpykälä: http://www.erepublik.fi/viewtopic.php?f=24&t=2996
Keskustelu käytännöstä: http://www.erepublik.fi/viewtopic.php?f=24&t=3170
Äänestys: http://www.erepublik.fi/viewtopic.php?f=24&t=3188

Ennakkotapaus valtiolta varastamisesta

On mahdollista, että jotkut henkilöt tekevät multiaccountteja ja pyytävät sisäministeriön kansliasta valtion lupaamaa tukea uusille pelaajille. Asiasta ei löytynyt ennakkotapausta, joten Gabriel Lavanche avasi keskustelun toimintamallin kehittämisestä kyseessä olevaan tilanteeseen. Ehdotus sai hyvän vastanoton ja keskustelussa päätettiin tuomita kiinnijääneet rikolliset sakkorangaistuksiin.

Linkki aiheeseen:
http://www.erepublik.fi/viewtopic.php?f=24&t=3012

Rangaistustoimenpide niskuroinnista

Eriuksen kauden lopulla hupiministeri Tonos kavalsi valtion kassan jo toistamiseen uransa aikana. Tonokselle luetut syytteet ovat seuraavanlaiset:

Valtion rahojen kaksinkertainen väärinkäyttö ja takaisin pyydettäessä asiasta valtavan numeron ja työtaakan tekeminen hallitukselle.
Totuuden kiertely ja vääristeleminen asioita selvitettäessä
Valtiolle ehtojen asettaminen VALTION rahojen takaisin palauttamiseksi.

Eduskunta päätti rankaista syytettyä estämällä hänen pääsynsä mihinkään valtiolliseen virkaan eduskuntaa lukuunottamatta neljäksi kuukaudeksi.

Linkki aiheeseen:
http://www.erepublik.fi/viewtopic.php?f=24&t=3021

Kokonaisbudjetti

Valtiovarainministeri Scadens esitti eduskunnalle kokonaisbudjettiesityksen. Esitys otettiin vastaan hyvin ja yhtään EI-ääntä ei ääänestyksessä annettu.

Linkki aiheeseen:
http://www.erepublik.fi/viewtopic.php?f=24&t=3090

Oikeuskansleri Lavanchen kaudelle

Nyt presidenttinä oleva Lavanche toimi Eriuksen kaudella itse oikeuskanslerina. Tällä kertaa hakijoita oli vain kaksi: JokkeT ja LeFt. Molemmat hakijat ovat kokeneita pelaajia ja poliitikkoja. Ennakkoon tiukaksi povattu äänestys osoittautui LeFtin riemuvoitoksi kun hän pääsi julistamaan voittonsa äänin 17 LeFt:lle, 4 JokkT:lle.

Linkki aiheeseen:
http://www.erepublik.fi/viewtopic.php?f=24&t=3093

Rahasalkku valuutanvaihtoon

Presidentti Garbriel Lavanche päätti perustaa valtiovarainministerille sijoitussalkun, jolla olisi tarkoitus kasvattaa valtion varallisuutta. Pyydetty summa oli maltillinen, ja muutama kansanedustaja olisi toivonut suurempaa summaa suurempien voittojen toivossa, mutta valtiovarainministeri Scadens sanoi pyydetyn summan eli 30 G olevan juuri sopiva hänen tarkoituksiinsa. Äänestys meni läpi eduskunnassa.

Linkki aiheeseen:
http://www.erepublik.fi/viewtopic.php?f=24&t=3091

Ganjawarriorin tuomion lieventäminen

Vihtori teki esityksen valtion vihollisena tuomitun Ganjawarriorin tuomion lieventämisestä. Presidenttikin puolsi esitystä, mutta eduskunnassa se kaatui kansanedustajien vastustukseen äänestyksen aiheen oman katumuksen puuttumisen vuoksi. Ganjan tuomion lieventämistä perusteltiin esim. hänen HTJ:lle antamallaan hyödyllä, mutta asia ei tästä huolimatta saanut puoltavaa päätöstä. Äänestys pohjautuu laajempaan keskusteluun useampien rikollisten armahtamisesta.

Linkit aiheisiin:
Keskustelu: http://www.erepublik.fi/viewtopic.php?f=24&t=2837
Äänestys: http://www.erepublik.fi/viewtopic.php?f=24&t=3146

Eduskunnan rikolliset

Viime kauden kansanedustajat valittiin foorumivaaleilla. Vaikka vaalit sujuivat olosuhteisiin nähden mallikkaasti, oli mukana myös muutama laiton ehdokas jotka joko eivät lukeneet valtion ohjeistusta vaaleihin liittyen, eivät sitä halunneet totella tai olivat poissa vaalien aikaan, joten he säilyivät listoilla esi-ilmoittautuneina.. Näiden laittomien ehdokkaitten läpipääsy herätti keskustelua heidän rankaisemisestaan edustuskiellolla. Suurin osa syytetyistä olivat yhteistyöhaluisia ja palauttivat heiltä vaaditun kongressipalkinnon rahasumman sen oikealle omistajalle. Ainoat rahojen palautusta vastustavat olivat Flint Paananen ja Lappari, joita rankaistiinkin kovin ottein sääntöjen rikkomisesta.

Linkki aiheeseen:
http://www.erepublik.fi/viewtopic.php?f=24&t=2945

Sisäministeriön ”lisä”budjetti

Viime hallituksen riittämättömän tilinpidon vuoksi uusi hallitus ei pystynyt laskemaan kunnolla uuden kauden budjettia, joten kauden puolivälissä tuli tarvetta päivittää alkukauden budjettipyytöä. Uuden summan suuruudeksi tuli 13 230 FIM ja se hyväksyttiin eduskunnassa.

Linkit aiheisiin:
Keskustelu: http://www.erepublik.fi/viewtopic.php?f=24&t=3280
Äänestys: http://www.erepublik.fi/viewtopic.php?f=24&t=3285

Muut tapahtumat

Eduskunnan kausi ei suinkaan ollut puhdas, vaan mukaan mahtui monia konflikteja ja väärinkäytöksiä. Tonosta rankaistiin pariinkin otteeseen hänen tekemiensä rikkomusten takia. Hän laittoi president impeachmentinkin ilman syytä, mutta tuolloin häntä ei rankaistu. Okkiuksen muistopäivä taas herätti paheksuntaa hänen vastustajissaan ja he alkoivatkin vaatimaan itselleen juhlapäiviä perusteettomasti. Nämä suunnitelmat eivät kuitenkaan menneet läpi eduskunnassa, vaikka Vihtori yrittikin pitää mediassa epävirallista Vihtori-päivää.

Tonos hankki bannit #erepublik.fi-kanavalle ja tästä suivaantuneena laittoi vireille keskustelun uuden virallisen IRC-kanavan perustamisesta. Aiheesta käytiin kovaa vääntöä, mutta uutta virallista kanavaa ei ole päätetty perustaa mm. sen vajaavaisten perusteiden takia.

Kuten normaaliin eduskuntakauteen kuuluu, suuri osa äänestyksistä koski MPP:tä ja rahansiirtoja. Väärinkäytöksiä rahansiirroissa ei havaittu ja vallalla olevan maailmantilanteen takia Suomi solmi monta uutta MPP:tä.


Ohi on! Vanha eduskunta toivottaa paljon armorikkaita aamuja uudelle

Urokhtor
eSuomen Tasavallan Viestintäministeri