Join the new world

Artikkeli perustuu tositapahtumiin. On lauantai, 21.4.2012.



Käänsin kylkeäni. Tunsin auringonpaisteen kasvoillani ja kuulin kaupungin tutun hälinän kantautuvan parvekkeelta. Huokaisten syvään avasin silmäni ja nousin istumaan sänkyni reunalle. En ole koskaan ollut aamuihmisiä, joten kiitin hiljaa mielessäni kaikkia nimeltä tuntemiani palvelijoita vieressäni yöpöydällä odottavasta kahvitermarista sekä kinkku-juusto-croissantista. Siirryin parvekkeelle nauttimaan aamiaista ja ihailemaan rakasta Otuslovakiaani, valtakuntaa vertaansa vailla. Se ei välttämättä kestäisi tuhatta vuotta, mutta ainakin sitä muisteltaisiin ja ihailtaisiin vielä pitkään. Vaikka palatsini sijaitsikin kaupungin laidalla, suurehkon pihan eristämänä, saatoin nähdä vilauksia kaduilla liikkuvista ihmisistä, jotka kiirehtivät töihinsä autuaan tietämättöminä heitä katselevasta alastomasta presidentistä.

Kylvettyäni babyboomilaisten kyyneleissä palvelusväkeni hieroi minut hellästi kuivaksi pehmeillä froteepyyhkeillä. Kun jumalainen vartaloni oli kuiva, siirryin vaatehuoneen puolelle. Kuten yleensäkin, päivän asuksi valitsin Fettikseltä varastamani kauluspaidan, rakkaat ketunnahkakenkäni sekä tietenkin jenkkiarmeijan univormun maastohousut. Sidokseni Yhdysvaltojen armeijaan aiheuttivat jatkuvasti viihdyttävää ihmettelyjä ja vinkunaa, joten pyrin pitämään asian esillä aina tilaisuuden tullen. Hiljalleen rupesin siirtämään ajatuksiani töihini – niin ikävää kuin työskentely lauantaina onkin – ja päivän ohjelmaan. Sisäpoliittisesti olisi päivästä todennäköisesti tulossa rauhallinen, mutta ulkopolitiikan puolella päivää varjosti illalla odottava EDEN-kokous. Ehkäpä siinä välissä ehtisin käymään pienellä kävelyllä, tervehtimässä vähän kansaa.

Lähdin kävelemään palatsini läpi kohti luoteissiivessä sijaitsevia hallituksen työtiloja. Perille saavuttuani mieleni täyttyi ylpeydestä, sillä kaikki ministerini olivat jo täysin työn touhussa. Välittömästi työhuoneeseen pakenemisen sijaan jäinkin hetkeksi vaihtamaan muutaman sanan kunkin ministerin kanssa, jotta saisin tarkemmat tiedot yön ja aamun tapahtumista sekä päivän suunnitelmista. Ennustukseni sisäpoliittisesta rauhallisuudesta näytti pitävän paikkaansa. Puolustusministerini None kertoi Kansalaisarmeijan siirtyneen sovitusti sisäministeriön alaisuuteen ja että ensimmäinen erä KA:lle samalla myönnetyistä tuista oli laitettu aamulla maksuun. FEFin puolella kaikki oli kuulemma hyvin, mutta lupasin tulla jossain vaiheessa päivää vielä tervehtimään komentajia.

Nonen jälkeen eduskunnan metkuista kertomista jatkoi valtiovarainministerini Citizen Mu, joka mainitsi edellisiltana alkaneen äänestyksen Valtion tulojen ja menojen julkaisemisesta näyttävän menevän selvästi läpi. Cmu oli kovin masentuneen oloinen jouduttuaan antamaan rahaa valtion kassasta KA:n tukia varten, joten en viitsinyt häiritä miestä sen enempää, vaan päästin hänet takaisin rakkaiden tiliristikoidensa ääreen. Muun hallituksen kanssa vaihdoimme vielä pari sanaa C-miehen tuoreimmista metkuista. Cendorr oli jostain syystä aamupäivällä päättänyt perustaa uuden IRC-kanavan, jonka tavoitteena oli syrjäyttää #eRepublik.fi virallisena kanavana. Hallituksen ei tarvinnut konsultoida Delfoin oraakkelia (joka siis nykyään asuu Otuslovakian parhaan pitserian yläkerrassa) tietääkseen, onnistuisiko projekti vai ei.

Vaikka olisin mielelläni jäänyt jutustelemaan hallitukseni kanssa mukavia, täytyi hommiakin tehdä. Niinpä siirryinkin työhuoneeseen sisäministerini Elvroyn kanssa keskustelemaan lähenevistä rajavartijavaaleista, joita kansan keskuudessa kutsuttiin myös eduskuntavaaleiksi. Edeltäjieni valtakausilla Otuslovakiaan oli päästetty serbialaisia pakolaisia yksittäisten korruptoineiden rajavartijoiden toimista, mikä uhkasi jo yhteiskuntamme peruspilareita. Olimme alkukaudesta ottaneet tavoitteeksemme, että jo pari kautta kestänyt pakolaistulva saataisiin pysähtymään nyt estämällä kaikkien ulkomaalaisten ja muiden epäilyttävien henkilöiden pääsy rajavartijaehdokkaiksi. Saimme asiat varsin nopeasti päätettyä – Elvroy ottaisi yhteyttä kaikkien puolueiden johtajiin selvittääkseen hyväksyttävien ehdokkaiden määrän, ja kaikki ylimääräiset paikat täytettäisiin armeijan jäsenillä. Tällöin armeijaa ei toivottavasti tarvitsisi käyttää lainkaan vaalipäivänä, ja Otuslovakia saisi hallinnolle myötämieliset rajavartijat/kansanedustajat.

Elvroyn poistuttua jäin vielä hetkeksi hoitamaan sekalaisia pikkunakkeja työhuoneeseeni. Presidenteille kun tulee jatkuvalla syötöllä viestejä niin kotimaasta kuin ulkomailtakin, joissa pyydetään osallistumaan toinen toistaan turhempiin projekteihin. Parhaimpana esimerkkinä toiminevat euroviisut ja muut vastaavat kilpailut, joita järjestetään pahimmillaan parin kuukauden välein vaikka ketään ei oikeasti kiinnosta. Tänään pöydälleni oli kuitenkin ilmestynyt toinen ikävä tuttavuus – suosittelupyyntö. Tällä kertaa vuorossa oli hailuotolainen, joka kyseli meikäläisen suositusta jenkkeihin. Jo kauden alussa päättämäni linjan mukaisesti taittelin suosittelupyynnöstä paperilennokin ja heitin sillä tiedotusministerinäni toimivaa Kammoa takaraivoon. Kiinnostusta: ei ollut.



Nakkipaketin tuhottuani tapsuttelin armeijamme johtoportaan toimistoon, joka myös yksinkertaisesti #Headquartersina tunnettiin. Siinä missä yleensä paikka oli melko kuollut komentajien pakoillessa jakonakkeja, tänään toimistosta raikui näppäimistön pauke ja tunteikkaat huudot. Aktiivisuuden tason perusteella luulin jo jonkun tuhonneen puolustusministeriön dokumenttiviidakon, kunnes näin erechin näytön. Eh. Hetken ihmettelyn jälkeen syylliseksi meteliin paljastui Diablo III open beta. Vaadittiinkin hieman potkimista saada komentajat takaisin hommiinsa, ja lähettämään sotilaamme Albananiaan, josta olin saanut seuraavan avunpyynnön:
"Hello, my frend. I am from Albania, and it's time to help Albania tu Liberty one Ragion. We need 3 mercenary from your contry. cantact naw with your MU, Join In #ALtank. Thank you."

Kun FEF oli lähetetty onnistuneesti matkaan, otin itse seuraavaksi kohteekseni hallituspalatsin sisäpihan. Olin saanut yöllä Moldovan ulkoministeriltä kyselyä mahdollisesta yhteistyöstä ja tuestamme heidän EDEN-haaveilleen. Kiinnostukseni ulkopolitiikkaa kohtaan oli kuitenkin varsin vähäinen, joten ajattelin delegoida vastaamisen ulkoministerilleni Eriukselle. Toisin kuin komentajani, Erius oli aina helposti löydettävissä – mies lähestulkoon asui sisäpihallamme olevassa leijona-aitauksessa. Ja sieltä Eriuksen tänäänkin löysin, halailemasta rakasta valkoista leijonaansa. Astuttuani aidan viereen Eriuksen silmät lukittuivat välittömästi minuun. Kuin saalinsa näkevä petoeläin, hän tiesi täsmälleen mitä hänen pitää tehdä. Eriuksen lihakset jännittyivät, ja hänen suunpielensä kohosivat verenhimoiseen hymyyn. Ennen kuin ehdin sanoa sanaakaan, Erius oikaisi ryhtinsä, levitti kätensä ja kohotti katseensa taivaisiin. Tuuli yltyi ja maa järisi. Tunsin pistävää kipua takaraivossani, ja kuulin mielessäni seuraavat sanat:

”While Finland and Moldova do not share much of a common history in this game - and while we're so far away from each other - we don't really have any special thoughts about you. Most of our citizens see Moldova just as a country among others.

There can always be more communication between our two communities. But while Finland and Moldova are indeed so far away from each other, we won’t expect you to come to us every day and try to chat and talk nicely to us. Should there be things that we need to talk about, I'm sure that we'll do so without any problems. Fight against ONE, show your loyalty to your friends and ALWAYS respect treaties you make with other countries. Loyalty and friendship are the most important things that EDEN members value and if you show EDEN countries that you're worthy of our trust, then you can be sure that we'll also trust you.”

Käännyin välittömästi kannoillani ja juoksin peloissani takaisin sisälle. Olisi ehkä sittenkin pitänyt kuunnella tornilaisten varoituksia. Erius todellakin on –jauhannan jumala. Päästyäni sisälle lukitsin sisäpihalle johtavat ovet ja annoin hengitykseni tasaantua. Tauko olisi nyt paikallaan. Päätinkin lähteä pienelle päiväkävelylle. Olin jo kauden ensimmäisinä päivinä huomannut, että paras tapa pitää ihmiset tyytyväisenä on liikkua mahdollisimman usein kansan keskuudessa ja vastailla kaikkiin pieniin (ja usein minulle mitättömiin) kysymyksiin ja avunpyyntöihin. Kävinkin siis nopeasti vaihtamassa edustuspukuni päälle ja nauttimassa hieman virvokkeita kommunikaatiota sulavoittamaan. Varttia myöhemmin astuin pretoriaanikaartini kanssa ulos palatsin porteista. Kuten aina, pysähdyin hetkeksi ihailemaan Otuslovakiani kauneutta.



Vaikkemme olleetkaan ilmoittaneet päiväkävelystäni etukäteen, ei mennyt kuin muutama minuutti siihen, että olimme hurraavan väkijoukon piirittämänä. Pretoriaanikaartini piti heidät kuitenkin muutaman metrin säteellä minusta ja raivasi tiemme läpi kaupungin. Päivä oli varsin lämmin, joten kaduilla oli poikkeuksellisen paljon ihmisiä. Turistisesonkikin oli juuri alkanut.

Tavoitteenanihan oli myös keskustella hieman tavallisten otuslovakialaisten kanssa, joten annoin pretoriaanikaartini johtajan valita aina yhden kansalaisen kerrallaan, joka päästettiin vartijakehän läpi vaihtamaan pari sanaa kanssani. Kuten aina, keskustelijoista sai hyvän läpileikkauksen kansaan. Osa oli kovin köyhiä ja pyysivät vain vähän apua perheensä ruokintaan. Osa käytti aikansa kertoakseen mielipiteensä hallintoni epäkohdista, lisääntyvästä korruptiosta ja maailman yleistilasta. Mutta suuri enemmistö halusi kuitenkin vain yksinkertaisesti kysyä, pidinkö heitä ystävinäni. Vastauksena hymyilin heille lämpimästi ja lupasin olevani kaikkien kansalaisteni ystävä nyt ja aina.

Kaupungin toiselle laidalle päästyämme väkijoukko kuitenkin hajaantui varsin nopeasti huomattuaan mihin olimme oikein tulleet. Otuslovakian ainoa pilvenpiirtäjä kohosi ylväästi yli muun kaupungin. Sen puhtaanvalkoiset seinät ja loputtomat peili-ikkunat heijastivat iltapäivän kirkkauden, pakottaen katseemme maahan. Sinällään osuvaa - nöyryys on hyvästä, jos on aikeissa lähestyä Otuslovakian ensimmäistä rakennusta, Norsunluutornin kesämökkiä.

Massiiviset ovet aukesivat automaattisesti tunnistettuaan kasvonpiirteeni, ja astuin sisälle nauttimaan ihmeestä, jota myös ilmastoinniksi kutsutaan. Jätin vartijani kampailemaan karvojaan aulabaariin, ja ryhdyin itse selvittämään hovimestarin kanssa, ketkä kaikki olivat paikalla. Rakennus kärsi nimittäin samasta ongelmasta kuin Atlantin toisella puolen sijaitseva isoveljensä: muiden elitistien löytäminen sen loputtomista kerroksista oli lähes mahdotonta. Ei ollut mitenkään harvinaista, että uudet jäsenet eksyivät rakennuksen syövereihin jopa useiksi päiviksi. Onneksi kuitenkin siivojamme kiersivät rakennusta hyvin tiheään tahtiin, joten kukaan ei ollut ainakaan vielä nääntynyt syrjäisille käytäville. Nytkin hovimestarimme osasi kertoa, että siivoojat olivat kuulleet aamulla meteliä kerroksen 42 pohjoisosassa sijaitsevasta elokuvateatteristamme.

Tämä oli selvästi hyvä päivä, sillä onnistuin löytämään muut heti ensimmäisellä yrityksellä. Elokuvateatterissamme istui kasa elitistejä keskustellen kiivaasti juuri päättyneestä Barcelona vs Real Madrid -ottelusta. Teatterin takaosassa istui myös pari muuta, joita kiinnosti lähestyvä eliitin yhteinen lomamatka futista enemmän. Itsekin kävin vaihtamassa heidän kanssaan vähän kuulumisia. Harmikseni kuitenkaan läsnä ei ollut henkilö, jonka vuoksi paikalle tulin, joten lähdinkin pian jatkamaan matkaani elitistien vinkkien mukaisesti kerrokseen 59, joka oli täynnä työhuoneita ja neuvottelutiloja. Kartoitettuani toimistoviidakkoa kymmenisen minuuttia, puhelimeni päästi äänekkään piippauksen. Otin sen taskustani, mutta juuri silloin vahvat käsivarret kietoutuivat ympärilleni. Pienellä kiemurtelulla pääsin kuitenkin pyörähtämään ympäri ja näin, että virkakieltoinen rötösherra nimeltä Fettis oli hiipinyt taakseni. Sääntöjen mukaan moiset valtion viholliset tulisi sulkea kokonaan yhteiskuntamme ulkopuolelle, joten hyökkäsinkin välittömästi Fettiksen kimppuun taltuttaakseni hänet rakennuksesta poistamista varten. Sain ohjattua kiivaan taistelun lähimpään tyhjään toimistoon, ja lukitsin oven perässäni estääkseni Fettiksen pakenemisen rakennuksen sokkeloihin.

Kun käsilleni löytyi muuta tekemistä, putosi juuri taskusta ottamani puhelimeni käytävän lattialle. Sääliksi kävi tuota pientä ja viatonta laitetta. Se nimittäin oli juuri aloittanut päivän urakkansa, eli EDENin taistelutiedotteiden välittämisen. Joku EDEN-johtaja oli nimittäin joskus aikoinaan päättänyt, että paras tapa ohjata liittouman sotilasmahtia on kerätä presidentit ja puolustusministerit kasaan, ja huutaa heille (luonnollisesti mahdollisimman monen piippauksen saattelemana) taistelukäskyt, jotka presidenttien tai puolustusministereiden sitten tulisi välittää reaaliajassa maiden rivisotilaille. Koska eihän ylväs EDEN-johto voi itse alentua kommunikoimaan suoraan sotilaille, ehei.
[14:57:54] (@MermaidPrincess) !call RAISE THE WALL IN N DALMATIA!!
[15:03:44] (@MermaidPrincess) !call RAISE THE WALL IN N DALMATIA!!
[15:05:59] (@MermaidPrincess) !call RAISE THE WALL IN N DALMATIA!!
[15:08:46] (@MermaidPrincess) !call UUUUP WITH THE WALL IN N DALMATIA!!
[15:15:30] (@MermaidPrincess) !call UUUUP WITH THE WALL IN N DALMATIA!!
[15:21:45] (@MermaidPrincess) !call UUUUP WITH THE WALL IN N DALMATIA!!
[15:23:22] (@MermaidPrincess) !call UUUUP WITH THE WALL IN N DALMATIA!!
[15:32:32] (@MermaidPrincess) !CALL KEEP ON PUSHING IN N DALMATIA!! 3 MINUTES LEFT
[15:36:27] (@MermaidPrincess) !call CONGRATS FOR THE WIN!



Noin 40 minuutin kuluttua kimppanahkasohvainventaario oli suorittu kunnialla loppuun. Jätin Fettiksen lepäilemään ja jatkoin itse matkaani. Paluu kaduilla odottavaan väenpaljouteen ei kuitenkaan juuri innostanut, joten päätin siirtyä kesämökkimme kellarista lähtevän tunneliverkoston kautta Liberaalin Edistyspuolueen puoluekonttorille. Olin myös valitettavasti poiminut puhelimeni mukaan, joten tunnelissa kaikui piippaukset MermaidPrincessin lähettäessä rakkautta:
[15:48:31] (@MermaidPrincess) !call PUSH IN RUSE! LET'S KEEP THE INITIATIVE THERE!
[16:07:28] (@MermaidPrincess) !call fight for turkey 1m Damage 150 q6 weps - 2m damage 300 q6 weps!! supply on #dagitimci

LEPin puoluekonttori oli aina erittäin viihtyisä paikka. Siellä presidentit saattoivat luontevasti keskustella asiasta kuin asiasta niin kansaedustajien kuin rivikansalaistenkin kanssa ilman julkisuuden tuomaa painetta. Pääasiallisena aiheena tänään olivat lähestyvät eduskuntavaalit ja tarvittavat ATO-toimenpiteet. Kerroinkin aamupäivällä Elvroyn kanssa tekemistäni suunnitelmista, ja potkin puheenjohtajana toimivan Cojin massapostittamaan puolueen jäseniä kannustaen heitä ehdolle vaaleihin. Puoluetoimistolla istuskellessani täytin myös jenkkiarmeijan varustepyynnön – tältä päivältä kuittasin itselleni huikeat 30 q6-tankkia.

Paluumatkani palatsilleni sujui sekin varsin mielenkiintoisissa merkeissä. Positiivisena asiana sanottakoon, että rahvas antaa hyvin tietä, kun presidentin puhelin huutaa kuin palosireeni.
[16:57:43] (%marianiki4) !call PUSH GUYS
[17:01:08] (%marianiki4) !call DON'T BE LAZY AND PUSH
[17:03:12] (%marianiki4) !call DON'T BE LAZY AND PUSH
[17:07:01] (%marianiki4) !call PUSH NOW
[17:10:22] (%marianiki4) !call WIN THIS ROUND AND GET FREE BEERS FROM Dihenekis
[17:12:53] (%Dihenekis) !call zadar old town in north dalmatia is a perfect destination so DON'T LOSE IT
[17:13:46] (%marianiki4) !call WIN THIS ROUND AND GET FREE BEERS FROM Dihenekis
[17:16:06] (%marianiki4) !call PUSH NOW
[17:23:29] (%marianiki4) !call CONGRATS ALL
[17:24:00] (%marianiki4) !call PM Dihenekis for the beers or whatever u like
[17:28:17] (%marianiki4) !call NOW LET"S FIGHT FOR RAKI PUSH IN RUSE
[17:31:23] (%marianiki4) !call WAKE UP AND PUSH FOR TURKEY
[17:36:58] (%marianiki4) !call WAKE UP AND PUSH FOR TURKEY
[17:37:02] (%Dihenekis) !call Ruse needs a hard push ladies . IS THAT ALL YOU CAN DO?
[17:39:05] (%marianiki4) !call Ruse needs a hard push ladies . IS THAT ALL YOU CAN DO?
[17:42:59] (%marianiki4) !call Ruse needs a hard push ladies . IS THAT ALL YOU CAN DO?

Kohta olin taas kotona. Aivan ensimmäisenä kävin heittämässä puhelimeni #Headquartersiin komentajien hellään hoivaan. Vähän veikkaan, ettei heitäkään taisteluohjeistuksien välittäminen kiinnostanut pätkääkään, mutta sainpahan vaihteeksi jonkun muun ottamaan kurat niskaansa. Sieltä sitten tieni vei hallituksen konttorille, jossa höpötelimme hieman mitä itse kukin oli päivän aikana puuhaillut. Kuulin hieman yllättäen ulkoministeriöltä, etten ollut ainoa päivän aikana EDENin omalaatuisiin toimintatapoihin huomiota kiinnittänyt. Nimittäin Turkin presidentillä oli vähän huono päivä, ja kirjekyyhky olikin tuonut herralta seuraavan viestin:
Thank you very much EDEN, we are losing a battle from 5-0 to 5-8. This is a bad defeat. EDEN is not with us while all ONE is fighting at this front. I am resigning from my position as CP of eTurkiye, I won’t have anything to do with EDEN anymore. You will be informed about the new CP.

Diplomatian etikettien mukaan tällaisten tiedotteiden huomiotta jättäminen on kovin epäkohteliasta, joten laitoimme paluupostissa pienet veljelliset kettuilut ragequitista. Turkki nimittäin oli vasta viikko takaperin saanut EDENin täysjäsenyyden, joten ulinan sijaan olisivat voineet jättää liittymättäkin. Samalla olisi todennäköisesti vältytty Bulgarian eroamiselta… Vastauksemme lähettämisen jälkeen keskustelimme vielä hetken aikaa siitä, minkälaisella taikatempulla saisimme siirrettyä loputkin valtion tehtaista Kiinan maaperälle. Virallista tietä se ei todellakaan onnistuisi, joten päätimmekin ottaa huomenna yhteyttä Kiinan presidenttiin korruptiokanavia hyväksikäyttäen. Ehkä siten nappaisi.



Kellon ollessa vähän yli yhdeksän, päätin pistää päivän pulkkaan sisäpolitiikan osalta. Näin viikonloppuna hallitukseni jäisi varmasti vielä pariksi kolmeksi tunniksi hommiin, joten toivotin heille hyvät illanjatkot, ja vetäydyin itse yksityistiloihin valmistautumaan EDENin kokoukseen. Kokous hoidettaisiin onneksi etänä, koska Romaniaan matkustaminen veisi niin jumalattomasti aikaa kaikilta. Niinpä vaihdoin edustuspukuni hieman rennompaan asuun, ja avasin ensimmäisen limelonkeron. Palvelusväkeni oli onneksi tällä kertaa muistanut tuoda sipsit ja dippikastikkeen etukäteen. Ainoana puutteen jonka tässä vaiheessa keksin, oli suomi - Google-kääntäjällä englannistettu kroaatti - suomi-sanakirja, jota kukaan ei ollut vielä kirjoittanut. Ehkäpä nakittaisin sen ulkoministeriön alivaltiosihteerinä hääräilevälle TheJuliusCaesarille? Ehdin hetken aikaa olla ihan rauhassa, kunnes ärsyyntyneen oloinen None astui ovesta sisään, heitti minua puhelimellani, ja poistui sanomatta mitään. Iloisesti piippaileva puhelimeni näytti seuraavaa viestiä:
[22:02:19] (&Iaswn-BNC) !call CP WAKE UP SUMMIT TIME

Kun jäsenvaltioiden presidentit ja EDENin johtoryhmä oli viimein saatu potkittua paikalle, voitiin aloittaa. Tai siis, osa jäsenvaltioiden presidenteistä. Yli puolet nimittäin olivat löytäneet parempaakin tekemistä. Olisinpa minäkin ollut niin viisas. Kokous aloitettiin yhdellä EDENin tunnetuimmista ikuisuusprojekteista, nimittäin treatylla. Joku keski-iän kriisistä kärsivä virkamies oli taas päättänyt hinkata erään pilkun paikkaa, minkä seurauksena sille täytyi hakea taas kaikkien jäsenvaltioiden eduskuntien hyväksyntä. Äänestämisen ja selkääntaputtelukierroksen jälkeen siirryttiin toiseen yhtä turhaan aiheeseen. Joku EDEN johtaja oli saanut oivalluksen, että liittoumaan saattaisi kuulua toisten auttaminen. Niinpä tehtiin huikea periaatepäätös, jonka mukaan jos joku jäsenvaltiosta joutuisi PTO:n kohteeksi, kyseistä jäsenvaltioita autettaisiin PTO:n torjumisessa.

Seuraavaksi puheenvuoro annettiin jollekin talousasioista vastaavalle virkamiehelle, joka ylpeänä esitteli kuukausia kestäneen tutkimustyön perusteella tehtyä kaavaa, joka paljastaisi elämän tarkoituksen EDEN Military Corps –idlauskerhon kustannusten jakautumisen jäsenvaltioiden kesken. Suomen osuudeksi tuli ilmeisesti noin 3% kokonaiskustannuksista. Kun talousasiat oli hoidettu, seuraavana oli vuorossa keskustelu Moldovan ja Bosnian EDENin trial-jäsenyyksistä, mutta pressojen puutteen vuoksi asia jätettiin vähän vähemmälle. Toinen asia, joka jätettiin seuraavan kokouskerran murheeksi, oli TEFTA, eli TERRA/EDEN Free Travel Agreement. Tuo Kroatian ulkoministerin apulaisen luomus osoittautui nimittäin jälleen yhdeksi ikuisuusprojektiksi, joka pysyi pinnalla vain sen tekijän hyperaktiivisuden vuoksi. Ei se ketään oikeasti kiinnostunut.

Ja sitten tulikin jo kokouksen viimeinen kohta, jotka kaikki pelkäsivät – vapaa sana. Kaksi ketun tuntia riitelyä, koska pari pressaa olivat laiskotelleet Campaign of the dayn määrittämisessä ja Turkki pelkäsi jäävänsä ilman prioriteetteja. Kokouksen lopussa vielä vähän pyöriteltiin sotasuunnitelmia, joilla oli tarkoitus varmistaa eduskuntavaalien järjestäminen Albaniassa.

Neljä ja puoli tuntia kokouksen alusta, siis noin kolmelta aamuyöstä, homma oli viimein paketissa. Vilkaisin nopeasti läpi puhelimeni, ja kun siitä ei löytynyt mitään härmäläistä suolilaulua tärkeämpää (kiitos Urokhtor), päätin mennä nukkumaan pienen kokoushumalani pois. Annoin päivän tuottaman stressin lipua etäämmälle ja käänsin kylkeäni. Otuslovakiassa oli kaikki hyvin.





Totuuskomissio jatkaa voittokulkuaan valottaen menneisyyden mysteereitä. Tämähän on siis Unionin säännöllisen epäsäännöllisesti ilmestyvän artikkelisarjan neljäs osa. Ensimmäinen osa käsitteli hallituksen reaktiota 5.2. tapahtumiin, ja toinen osa käsitteli kyseisen skandaalin tapahtumia yleisemmällä tasolla, tuoden esille tapahtuman ulkopoliittisen merkityksen. Kolmanneksi osaksi kasasimme katsauksen valtion talouteen keväällä 2009. Tämän jälkeen osia näyttäisi olevan noin neljä jäljellä, eli toisin sanoen heti tämän artikkelisarjan päättymisen jälkeen päästäänkin taas Kulttuuriteon pariin.

Säännölliseen epäsäännöllisyyteen liittyy myös artikkelin muoto – tällä kertaa pääsitte lukemaan tarinan siitä, millaiselta presidentin arkipäivä näytti neljä vuotta sitten. Kuten alussa luki, tarinan tapahtumat perustuvat todelliseen päivään presidenttikaudellani tasan neljä vuotta sitten. Ainoastaan aikajännettä täytyi vähän taivuttaa – monet asiat kun tapahtuivat oikeasti samaan aikaan, ja välillä saattoi olla tuntien idle-aukkoja logeissani. Päivä 21.4.2015 valikoitui nimenomaisesti sen normaaliuden vuoksi. Päivä ei ollut liian hiljainen, muttei myöskään poikkeuksellisen kiireinenkään. Kauteni suurimmat kriisitkään eivät vielä iskeneet, joten kiinnostusta oli ainakin jonkin verran.

Otuslovakian kultakausi on nyt siis käsitelty. Seuraavaksi vuorossa on taas Jullen artikkeli. En nyt vielä spoilaa aihetta, mutta eiköhän osa teistä näe jo jonkin näköistä kaavaa tässä artikkelisarjassa. Ja kuten tapana on ollut, loppuun asti selvinneille on tarjolla vähän nakkeja kommenteissa.


Otus Leucotis
Eduskunnan byrokratiatoimikunnan puheenjohtaja,
eSuomen sensuurikomission johtaja,
eSuomen varjohallituksen presidentti,
Otuslovakian perustaja ja itsevaltias,
se lehtimies ja kielipoliisi,
Unionimafian ylpeä veli